perjantai 23. maaliskuuta 2012

Jalkakirja

 
 

Hän tahtoi kirjoittaa kirjan.
Hän tahtoi maalata ihmisen sielun sanoillaan.
Hän tahtoi tarinoida maailmalle kaikki hullut unelmansa, kietoa lukijan kudelmiinsa, saada rakastumaan ja vihaamaan, tuntemaan elämän kauniin haurauden.

Hän juoksi alas portaita.
Hänen verensä paloi kulkea eteenpäin.
Hän halusi tuntea seikkailun riemun jokaisessa päivässään, eikä koskaan muistanut katsoa jalkoihinsa.

Kipu saa tuntemaan, että on elossa.

Kun tietää elävänsä, olisiko aika rauhoittua kirjoittamaan?


*****
Pakinaperjantain haasteen tekstini syntyi tällä kertaa joidenkin edellisellä viikolla kirjoittamieni kommenttien pohjalta. Ne herättivät taas ajattelemaan sitä, miksen ole saanut kovinkaan kummoisesti tekstiä aikaiseksi aiemmin. Siihen on monta syytä, joista tämä ei ehkä ole tärkein, mutta hyvin huomionarvoinen. Elämässä on niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Asioita, joita jää mielihalusta kartoittamaan. Lopulta löytää itsensä kiroamasta vuosia, joiden aikana on saanut aikaiseksi vain liian monta nilkkavammaa.

Vaan miten muuten sitä osaisi antaa osan sielustaan tarinansa hahmoille? Eikä kirjoittamiseen tarvita jalkoja, kun metsäpolut taas kutsuvat, ja Jussi saa aiheen vitsailla tarpeestani saada kanta-asiakaskortti päivystykseen. Onneksi sentään asumme hissitalossa.;)

Kuvasatoa eräältä seikkailulta syksyltä 2010. Taustana kuuran peittämiä perunalaatikon pohjia - laatikot kuivuivat ulkona pesun jälkeen.

8 kommenttia:

  1. Tekstin ja kuvien kudelma kietoo lukijan tässä blogissa. Kun on intoa noin paljon, pitää vain ruveta töihin, kirjoittamaan.:)

    VastaaPoista
  2. Nuo on hyviä ja tärkeitä asioista, mitä mietiskelet. Se polvien loukkaaminen on usein tarpeen. sillä moni jää juuri tuohon haaveiden ja unelmien verkkoon ikiajoiksi - eikä mitään synny. Tiedän ja aavistan, ettei sinulle käy niin. Sanon kuin Anna Amnellkin tuossa, että pitää vain ruveta kirjoittamaan. Ja niinhän olet jo tehnyt! Jatka.

    Älä koskaan häpeä tekstiäsi mutta ota vastaan kritiikkiä, vaikka et aina uskoisikaan sitä. Kaikkein kamalinta on, että joutuu ystävien piiriin, jossa kaikkea sökellystäkin kehutaan. - Uskallan tässä tätimäisesti neuvoa sormi pystysssä, koska uskallat itsekin kertoa kirjoittamisprosessistasi.

    Kirjoittajan pitää kasvattaa itselleen paksua nahkaa ulkoisille iskuille ja pitää tunteet ja mielkuvat tuoreina siellä nahkan sisällä, valuttaa niitä sitten tekstiinsä. - Lennä tyttö, lennä!

    Kevätterveisin!

    VastaaPoista
  3. Ajatukset, haaveet ja tunteet kulkevat nopeammin kuin jalat. Jalat laahaavat, mutta älä siitä välitä kiiruhda kirjoittamaan.
    Raikas pakina.

    VastaaPoista
  4. Noin juuri minäkin haluaisin elellä, ja miksi en juuri noin toimisi, koska se on keholle ja sielulle hyväksi.

    VastaaPoista
  5. Sanojesi rytmi kiehtoo, ja saa pysähtymään sen moniulotteiseen sisältöön. Kirjoittamisen taito on lahja ja kipu, "piikki lihassa".

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista!:D

    Hymyilevä eläkeläinen: olen erittäin ilahtunut, jos saan teksteistäni rakentavaa palautetta.:) Nahkani on jo tähän mennessä ehtinyt paksuuntua kohtalaisesti.;) Kiitokset siitä yliopiston seminaareille. Minulle saa ehdottomasti sanoa asioita suoraan ja osoittaa heikkoja kohtia tekstissäni. Kirjoittaminen on asia, jossa pyrin oikeasti kehittymään mahdollisimman paljon. Kiitos kannustuksesta!:)

    VastaaPoista
  7. Vetovoimaista tekstiä; luen mielelläni ja odotan jatkoa. Kiitos kun kirjoitat. Onnea matkallesi!

    VastaaPoista