tiistai 17. maaliskuuta 2015

Hanhensulka piirtää elämäni

Digiskräppileiskan näet oikeassa koossaan täältä! Tulin viime yönä lukeneeksi omia vanhoja kouluaineitani, jotka sattuivat olemaan digimuodossa ja aukesivat Word Padilla. Paitsi hupaisia, ne herättivät myös ajatuksia. Siitä miten vähän osasin arvostaa itseäni silloin ja miten vähän tiesin maailmasta.

Toisaalta mitä vanhemmaksi tulen, sitä lähemmäksi käyn kuolemaa - josta kirjoitin paljon jo teininä. Ja oikeasti osasin kirjoittaa. Paradoksaalista kyllä, näen sen itse vasta nyt yli 20 vuotta myöhemmin opittuani enemmän kirjoittamisesta.

Tämä taannoin kynäilemäni sonetti ja siitä inspiroitunut skräppileiska tekevät kunniaa pikku teinigootille, sille synkälle sisäiselle lapselleni.:)

Kiitokset skräppimateriaaleista: Shabby Princess

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Unen poetiikkaa

Digiskräppileiskan näet oikeassa koossaan täältä! Facebookissa sattui vastaan myynnissä oleva ihana vanha maalaistalo. Vaan eihän meillä ole mahdollisuutta sellaiseen tällä hetkellä.

Askartelut on useinkin mielessä, mutta aikani kuluu suurimmaksi osaksi muuhun. Opiskelen nykyään luovaa kirjoittamista päätoimisesti, ja romaaniprojekti siirtyi seuraavaan versioon. Tiedän, että olen puhunut asiasta jo muutaman vuoden, mutta kirjoittajana kehittyminen ja tarinan muotoutuminen ottaa aikansa.

Kiitokset skräppimateriaaleista: cloaks, Raspberry Road Designs

maanantai 10. marraskuuta 2014

Sonetti tästä päivästä

Pöly haisee harmaalle
kalsarit makaavat sohvalla
kaurapuuroa villaisella peitolla
olemme käymässä marraskuun unille.

Tyynyt seurana meille
pölypallot ja minä sohvan alla
maailma ja taivas tuolla
kaukana, käyvät harmaille tuville.

Sytytän kynttilän luolassa
sohvan pohja hohkaa vaneria
puu on kova, kirja pehmeä.

Viihdyn onnettomuuteni huomassa
puupalttoo yllä, kädessä paperia
harmaan seassa kynttilän valo kelmeä.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Satunnaisia sanoja

Leikkasin lehdistä noin kolmisenkymmentä satunnaista sanaa kirjoitusporukkamme harjoitusta varten. Inspiroiduin itsekin runoilemaan:

Nautinnot: pannaan.
Ajatuksissani matkustan harhaan,
sydämeni poimii ristiriitoja;
pelimiehille kokeillaan käyttömaksuja.
Satoi horkkatautisesti,
kävelin kirjahyllylle.
Radiossa keskusteltiin ruuhka-ajoista.
Nauroin.
Ritarit kieltäytyvät liikkumasta markkinoilla.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Limerikkihaaste

Lonkeropiirakan Korppisusi haastoi keksimään limerikin. Haaste on peräisin Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista.





Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi



L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 



1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)


4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 


Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!



 Jatkan tässä Korppisuden zombiteemaa:

Zombien valtaan jos joutuu Vantaa
taidan rahani kapakkaan kantaa
Paikallisella ostarilla
lajitoverit juottolan terassilla
ne rauhassa olla antaa


En nyt nimeä ketään haastetuksi mutta jokainen meidän blogia seuraava saa vapaasti osallistua.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Koiralenkillä

Koiralenkillä asussa, johon kuuluu kahdesta T-paidasta ommeltu hame ja vanha neulepusero, josta olen leikannut hihat ja poistanut olkatoppaukset.

Xena täytti kuun alussa 15v.

Blogi on jälleen viettänyt hiljaiseloa. Olen omistautunut kirjoittamiselle ja saanut romaanikäsiksen raakaversion valmiiksi.:) Runsaat 600 sivua mittaa tällä hetkellä, mutta editoinnin myötä sekin määrä tulee muuttumaan.

Jussi on samoin kirjoitellut romaanikäsiksen ensimmäisen version valmiiksi, sekä työskennellyt neuleprojektiensa parissa. Kuvia luvassa, kunhan tulee valmista.:)

perjantai 28. helmikuuta 2014

Vanha mies - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Vanha mies

Eteenpäin kun taivaltaa,
miettii mikä odottaa
Joskus alkaa vuodet painaa
Sitten onkin kohta vainaa

Silloin saa mun pääni varmaan
kaljun, taikka tukan harmaan
Tukenain on kävelykeppi
eikä enää seiso heppi

Mut kirkkaana jos säilyy mieli,
terävänä kynä ja kieli,
kroppa rapistua saa,
mulla riittää tarinaa

Jos dementia taas iskee aivoon,
järki karkaa mustaan kaivoon
Voin silloin olla murheeton
kun tajuntani poissa on

Voi tässä käydä vaikka miten
Mut asian mä näen siten,
ett' vaikka mitä vanhuus tois,
en tappiolle jäädä vois

tiistai 18. helmikuuta 2014

Täydellinen murha - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Täydellinen murha


Oranssikahvaisten Fiskarsin saksien terät toimivat aina yhtä luotettavasti. Pienet napsahdukset säestivät työtä. Pitkiä viiltoja. Harmaiden reunojen siisteys oli yhdentekevää.

Mietin, miten seuraava murha tapahtuisi. Ampumalla, myrkyllä, teräaseella, vai jollain eksoottisemmalla tavalla?

Miten uhria pitäisi lähestyä? Avoimesti torilla, soluttautua osaksi palveluskuntaa, hiipiä yöllä taloon, vai lähettää luottomies viemään viestiä, muka joltain arvohenkilöltä?

Mitä ruumiille tapahtuisi? Olisiko haavoilla tai luodinreiällä merkitystä? Tunnistaisiko myrkytyksen oireet? Arsenikkia on käytetty antiikin ajoista asti. Se on tunnettu ja luotettava. Kenties liiankin tuttu?

Tartuin Helsingin Sanomien ruokaliitteestä leikkaamaani reseptiin. Tunnettu ruokabloggari oli julkistanut kauniin kuvan thaimaalaisesta kanakeitosta.

Työnsin lehtileikkeen farkkujeni taskuun. Puin ylleni villatakin ja työnsin jalkani mukaviin tennareihin. Nappasin lipaston päältä lompakon ja auton avaimen.

Siwasta ei saanut tuoretta inkivääriä ja korianteria, muscovado-sokeria, siitakesieniä tai sitruunaruohoa. Kookosmaitoa, kanaliemikuutioita ja chilimarinoituja kanansuikaleita olisi saattanutkin olla, mutta suhtauduin asiaan epäilevästi. Suuntasin Prismaan.

Murhan suunnittelun täytyi olla hankalinta kirjoittamisessa. Päädyin siihen lopputulokseen käytyäni kohtauksen läpi kymmenettä kertaa. Miten vaikea ihmistä olikaan saada hengiltä!

Halusin tappaa uhrini toisin kuin Agatha Christie, Liza Marklund tai Leena Lehtolainen. Kaiken lisäksi kirjoitin historiallista dekkaria, kuten Ellis Peters. Cadfael-sarjassa täytyi olla kaksikymmentä osaa. Kaksikymmentä erilaista murhaa.

Tuhahdin ääneen. Ihmiset tuijottivat minua ja ostoskärryjäni.

Pienet pyörät ratisivat linoleumilla. Livahdin keksihyllyjen väliin.

Arsenikissa oli puolensa. Sitä täytyi entisaikaan olla helposti saatavilla. Arsenikkia käytettiin jopa kosmetiikassa. Ihomaaleissa ja karvanpoistovoiteissa.

Arsenikki oli yksi ainesosa Borgioiden suvun kuuluisaksi tekemästä cantarellasta. Sametin ja kultaompeleiden, hajuvesien ja tyylikkäiden eleiden raskauttama renessanssi sai myrkynkin vaikuttamaan hohdokkaammalta.

Vieritin ostoskärryt parkkiluolaan. Nostin yksinäisen muovikassin takaluukkuun, ja palautin kärryt paikoilleen.

Vein avaimen virtalukkoon. Väänsin kytkimestä ajovalot päälle. Fiatin moottori hyrähti käyntiin.

Keittiössä järjestin ostokseni työpöydälle hellan viereen. Oikeastaan minulla ei ollut aavistustakaan, mitä muscovado-sokeri oli. En ollut eläissäni nähnyt sitruunaruohoa. Luin reseptin huolella läpi, uudestaan, ja vielä kolmannen kerran.

Raastoin inkiväärin. Silppusin Ikean halvalla veitsellä sitruunuorohon, valkosipulin, porkkanat, limetinlehdet ja chilipaprikat. Huomasin unohtaneeni liottaa sienet, joten laitoin ne kulhoon ja väänsin hanasta vettä päälle.

Sekoitin kaikki ainesosat kattilassa, kuten ohjeessa neuvottiin. Kiehutin hiljalleen parikymmentä minuuttia. Keittiö täyttyi kirpeistä, pehmeistä ja mausteisista tuoksuista.

Kytkin radion päälle. Uutisten aika. Suomen Tietotoimiston piippaus oli pysynyt samanlaisena viimeiset kolmekymmentä vuotta. Niin pitkälle muistin.

Ajattelin murhaajaa. Kosto oli motiivina miljoonassa tarinassa. Enkö keksisi mitään omaperäisempää? Mustasukkaisuus? Vielä useammassa kuin miljoonassa. Vallanhimo, raha, jalokivet? Kenties minun pitäisi kirjoittaa psykopaatista. Jostakin, joka tappaa pelkästä tappamisen ilosta.

Lusikoin keittoa suuhuni. Nautin välillä vettä lasista. Tuskin huomasin tarkastella suullisia. Oliko lopputulos vaivan arvoinen?

Kasvojani rupesi kutittamaan sietämättömästi. Laskin lusikan ja raavin.

Mitä ihmettä iholleni oli käynyt? Ulkona ei ollut kovinkaan kylmä. Oliko Prismassa levinnyt joku omituinen bakteeri?

Kieleni tuntui paksulta kuin siihen olisi pistänyt ampiainen.

Ymmärsin, etteivät keuhkoni välittäneet happea verenkiertoon, kuten niiden olisi pitänyt. Tartuin kännykkään, mutta liian myöhään.

Kaaduin lattialle. Jospa olisin tiennyt olevani allerginen inkiväärille! Olisin voinut kirjoittaa inkiväärimurhasta. Arsenikkia oli käytetty aivan liian usein.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Amiraaliperhonen - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö


Amiraaliperhonen


Antti istui mustalla nahkatuolilla ja nojasi punaisen taulutietokoneen toisen jalan päälle ristittyyn polveensa.

Lentokone kiihdytti kaukana kiitotiellä. Moottorit jylisivät. Nokka kohosi kohti taivasta.

Lentokentän automaatista sai seisonutta kahvia.

Antti hörppäsi pahvimukista ja irvisti. Hän käytti hipaisunäyttöä tottunein sormin.

Amiraaliperhonen, vanessa atalanta. Muuttaa pohjoiseen keväisin. Lisääntyy, ja seuraava sukupolvi muuttaa takaisin etelään.

Millaista on elää perhosena? Lentää hetken, lisääntyä ja kuolla?

Pariisiin matkustavia kuulutettiin. Antti sulki taulutietokoneen, pakkasi sen olkalaukkuunsa, ja nousi tuolilta. Ruudulliset tennarit, kuluneet farkut, Che Guevara T-paidan rinnuksessa, lippis sotkuisten hiusten peittona. Nuori mies ensimmäistä kertaa lentokoneessa ilman vanhempia.

Ei Anttia pelottanut. Hän osasi kieliä, toisin kuin vanhempansa. Pääsisi näkemään kaikki paikat, joita oli elokuvissa ihaillut. Montmartre, vanhat metroasemat, hautausmaat.

Rinkan hän oli pakannut täyteen, sulkenut suojapussin sisään, eikä ollut lainkaan huolissaan, löytäisikö se tiensä samaan koneeseen.

Perillä Antti matkusti metrolla pohjoiselle rautatieasemalle, suunnisti sieltä Googlen kartan avulla retkeilymajaan, ja varasi itselleen vuoteen makuusalista.

Retkeilymajan yhteiskeittiön suuren pöydän ääressä istui aamulla nuori nainen.

Christine oli kotoisin Lyonista. Heilautti pitkää palmikkoaan ja nauroi niin, että etuhampaat näkyivät. Kuunteli iPodista, miten Les Fatals Picards lauloi työttömyyspäivärahasta ja sarkastisesti julisti ”paskat, äänestän oikeistoa”.

He kipusivat Montmartren kukkulalle, etsivät syrjäisen penkin. Söivät patonkia ja juustoa. Joivat halpaa pöytäviiniä, kunnes olivat kylläisiä ja kevyessä humalassa.

Christine riisui alushousunsa ja istui hajareisin Antin syliin. Rakastelu maistui hyvältä. Sillä tavoin, ulkona, ilman kondomia.

Tuuli puhalsi kevyesti kukkulan yli. Saarnet, haavat, tammet ja pyökit havisivat. Mahla tuoksui makealta. Elämä kesti sekunnin kerrallaan. Viini värjäsi suupielet purppuraisiksi.

He nautiskelivat toisistaan, kunnes molempien täytyi palata kotiin.

Christine astui junaan Montparnassen asemalla. Antti lensi Helsinkiin.

Lentokentällä hän joutui juoksemaan ehtiäkseen bussiin.

Terminaalin edessä taksi kiihdytti. Moottori ulvahti. Kuski tarvitsi jokaisen euron. Perheen omakotitalosta oli velkaa kaksisataatuhatta.

Taulutietokone rasahti rikki osuessaan asfalttiin. Amiraaliperhonen katosi bittiavaruuteen.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Luovan kirjoittamisen kurssin jatkokertomus

Blogi on ollut jälleen päivittämättä pitkään, mutta se ei tarkoita, etteikö luovia asioita tapahtuisi elämässämme.;)

Kirjoittamisesta vain on vaikea blogata. Joka tapauksessa luovan kirjoittamisen kurssin anti oli erittäin hyvä. Lopputulokseen olemme kumpikin osallistuneet:

http://www.saunalahti.fi/sultan/jatkokertomus13

Lisäksi olen tyytyväinen kahteen blendaukseen, jotka tuolla kuvista löytyvät. Kaivelin omalta osaltani tietokoneen uumenista soveltuvaa kuvitusmateriaalia.

Mitä muuhun kirjoittamiseen tulee, romaaniprojektit edistyvät. Kirjoittajaporukan pikkujouluihin pläjäytin sellaisen joulutarinan, ettei sitä voi julkaista ilman K-18 -merkintää. Joten täytyy ensin selvittää, pystyykö yksittäisiä postauksia laittamaan lapsilta kielletyiksi?

Joulukortit tuli tehtyä itse tänäkin vuonna, mutta niin myöhään, ettei kuvaaminen muistunut mieleen ennen kuin olivat jo postissa.