maanantai 10. marraskuuta 2014

Sonetti tästä päivästä

Pöly haisee harmaalle
kalsarit makaavat sohvalla
kaurapuuroa villaisella peitolla
olemme käymässä marraskuun unille.

Tyynyt seurana meille
pölypallot ja minä sohvan alla
maailma ja taivas tuolla
kaukana, käyvät harmaille tuville.

Sytytän kynttilän luolassa
sohvan pohja hohkaa vaneria
puu on kova, kirja pehmeä.

Viihdyn onnettomuuteni huomassa
puupalttoo yllä, kädessä paperia
harmaan seassa kynttilän valo kelmeä.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Satunnaisia sanoja

Leikkasin lehdistä noin kolmisenkymmentä satunnaista sanaa kirjoitusporukkamme harjoitusta varten. Inspiroiduin itsekin runoilemaan:

Nautinnot: pannaan.
Ajatuksissani matkustan harhaan,
sydämeni poimii ristiriitoja;
pelimiehille kokeillaan käyttömaksuja.
Satoi horkkatautisesti,
kävelin kirjahyllylle.
Radiossa keskusteltiin ruuhka-ajoista.
Nauroin.
Ritarit kieltäytyvät liikkumasta markkinoilla.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Limerikkihaaste

Lonkeropiirakan Korppisusi haastoi keksimään limerikin. Haaste on peräisin Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista.





Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi



L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 



1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)


4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 


Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!



 Jatkan tässä Korppisuden zombiteemaa:

Zombien valtaan jos joutuu Vantaa
taidan rahani kapakkaan kantaa
Paikallisella ostarilla
lajitoverit juottolan terassilla
ne rauhassa olla antaa


En nyt nimeä ketään haastetuksi mutta jokainen meidän blogia seuraava saa vapaasti osallistua.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Koiralenkillä

Koiralenkillä asussa, johon kuuluu kahdesta T-paidasta ommeltu hame ja vanha neulepusero, josta olen leikannut hihat ja poistanut olkatoppaukset.

Xena täytti kuun alussa 15v.

Blogi on jälleen viettänyt hiljaiseloa. Olen omistautunut kirjoittamiselle ja saanut romaanikäsiksen raakaversion valmiiksi.:) Runsaat 600 sivua mittaa tällä hetkellä, mutta editoinnin myötä sekin määrä tulee muuttumaan.

Jussi on samoin kirjoitellut romaanikäsiksen ensimmäisen version valmiiksi, sekä työskennellyt neuleprojektiensa parissa. Kuvia luvassa, kunhan tulee valmista.:)

perjantai 28. helmikuuta 2014

Vanha mies - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Vanha mies

Eteenpäin kun taivaltaa,
miettii mikä odottaa
Joskus alkaa vuodet painaa
Sitten onkin kohta vainaa

Silloin saa mun pääni varmaan
kaljun, taikka tukan harmaan
Tukenain on kävelykeppi
eikä enää seiso heppi

Mut kirkkaana jos säilyy mieli,
terävänä kynä ja kieli,
kroppa rapistua saa,
mulla riittää tarinaa

Jos dementia taas iskee aivoon,
järki karkaa mustaan kaivoon
Voin silloin olla murheeton
kun tajuntani poissa on

Voi tässä käydä vaikka miten
Mut asian mä näen siten,
ett' vaikka mitä vanhuus tois,
en tappiolle jäädä vois

tiistai 18. helmikuuta 2014

Täydellinen murha - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Täydellinen murha


Oranssikahvaisten Fiskarsin saksien terät toimivat aina yhtä luotettavasti. Pienet napsahdukset säestivät työtä. Pitkiä viiltoja. Harmaiden reunojen siisteys oli yhdentekevää.

Mietin, miten seuraava murha tapahtuisi. Ampumalla, myrkyllä, teräaseella, vai jollain eksoottisemmalla tavalla?

Miten uhria pitäisi lähestyä? Avoimesti torilla, soluttautua osaksi palveluskuntaa, hiipiä yöllä taloon, vai lähettää luottomies viemään viestiä, muka joltain arvohenkilöltä?

Mitä ruumiille tapahtuisi? Olisiko haavoilla tai luodinreiällä merkitystä? Tunnistaisiko myrkytyksen oireet? Arsenikkia on käytetty antiikin ajoista asti. Se on tunnettu ja luotettava. Kenties liiankin tuttu?

Tartuin Helsingin Sanomien ruokaliitteestä leikkaamaani reseptiin. Tunnettu ruokabloggari oli julkistanut kauniin kuvan thaimaalaisesta kanakeitosta.

Työnsin lehtileikkeen farkkujeni taskuun. Puin ylleni villatakin ja työnsin jalkani mukaviin tennareihin. Nappasin lipaston päältä lompakon ja auton avaimen.

Siwasta ei saanut tuoretta inkivääriä ja korianteria, muscovado-sokeria, siitakesieniä tai sitruunaruohoa. Kookosmaitoa, kanaliemikuutioita ja chilimarinoituja kanansuikaleita olisi saattanutkin olla, mutta suhtauduin asiaan epäilevästi. Suuntasin Prismaan.

Murhan suunnittelun täytyi olla hankalinta kirjoittamisessa. Päädyin siihen lopputulokseen käytyäni kohtauksen läpi kymmenettä kertaa. Miten vaikea ihmistä olikaan saada hengiltä!

Halusin tappaa uhrini toisin kuin Agatha Christie, Liza Marklund tai Leena Lehtolainen. Kaiken lisäksi kirjoitin historiallista dekkaria, kuten Ellis Peters. Cadfael-sarjassa täytyi olla kaksikymmentä osaa. Kaksikymmentä erilaista murhaa.

Tuhahdin ääneen. Ihmiset tuijottivat minua ja ostoskärryjäni.

Pienet pyörät ratisivat linoleumilla. Livahdin keksihyllyjen väliin.

Arsenikissa oli puolensa. Sitä täytyi entisaikaan olla helposti saatavilla. Arsenikkia käytettiin jopa kosmetiikassa. Ihomaaleissa ja karvanpoistovoiteissa.

Arsenikki oli yksi ainesosa Borgioiden suvun kuuluisaksi tekemästä cantarellasta. Sametin ja kultaompeleiden, hajuvesien ja tyylikkäiden eleiden raskauttama renessanssi sai myrkynkin vaikuttamaan hohdokkaammalta.

Vieritin ostoskärryt parkkiluolaan. Nostin yksinäisen muovikassin takaluukkuun, ja palautin kärryt paikoilleen.

Vein avaimen virtalukkoon. Väänsin kytkimestä ajovalot päälle. Fiatin moottori hyrähti käyntiin.

Keittiössä järjestin ostokseni työpöydälle hellan viereen. Oikeastaan minulla ei ollut aavistustakaan, mitä muscovado-sokeri oli. En ollut eläissäni nähnyt sitruunaruohoa. Luin reseptin huolella läpi, uudestaan, ja vielä kolmannen kerran.

Raastoin inkiväärin. Silppusin Ikean halvalla veitsellä sitruunuorohon, valkosipulin, porkkanat, limetinlehdet ja chilipaprikat. Huomasin unohtaneeni liottaa sienet, joten laitoin ne kulhoon ja väänsin hanasta vettä päälle.

Sekoitin kaikki ainesosat kattilassa, kuten ohjeessa neuvottiin. Kiehutin hiljalleen parikymmentä minuuttia. Keittiö täyttyi kirpeistä, pehmeistä ja mausteisista tuoksuista.

Kytkin radion päälle. Uutisten aika. Suomen Tietotoimiston piippaus oli pysynyt samanlaisena viimeiset kolmekymmentä vuotta. Niin pitkälle muistin.

Ajattelin murhaajaa. Kosto oli motiivina miljoonassa tarinassa. Enkö keksisi mitään omaperäisempää? Mustasukkaisuus? Vielä useammassa kuin miljoonassa. Vallanhimo, raha, jalokivet? Kenties minun pitäisi kirjoittaa psykopaatista. Jostakin, joka tappaa pelkästä tappamisen ilosta.

Lusikoin keittoa suuhuni. Nautin välillä vettä lasista. Tuskin huomasin tarkastella suullisia. Oliko lopputulos vaivan arvoinen?

Kasvojani rupesi kutittamaan sietämättömästi. Laskin lusikan ja raavin.

Mitä ihmettä iholleni oli käynyt? Ulkona ei ollut kovinkaan kylmä. Oliko Prismassa levinnyt joku omituinen bakteeri?

Kieleni tuntui paksulta kuin siihen olisi pistänyt ampiainen.

Ymmärsin, etteivät keuhkoni välittäneet happea verenkiertoon, kuten niiden olisi pitänyt. Tartuin kännykkään, mutta liian myöhään.

Kaaduin lattialle. Jospa olisin tiennyt olevani allerginen inkiväärille! Olisin voinut kirjoittaa inkiväärimurhasta. Arsenikkia oli käytetty aivan liian usein.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Amiraaliperhonen - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö


Amiraaliperhonen


Antti istui mustalla nahkatuolilla ja nojasi punaisen taulutietokoneen toisen jalan päälle ristittyyn polveensa.

Lentokone kiihdytti kaukana kiitotiellä. Moottorit jylisivät. Nokka kohosi kohti taivasta.

Lentokentän automaatista sai seisonutta kahvia.

Antti hörppäsi pahvimukista ja irvisti. Hän käytti hipaisunäyttöä tottunein sormin.

Amiraaliperhonen, vanessa atalanta. Muuttaa pohjoiseen keväisin. Lisääntyy, ja seuraava sukupolvi muuttaa takaisin etelään.

Millaista on elää perhosena? Lentää hetken, lisääntyä ja kuolla?

Pariisiin matkustavia kuulutettiin. Antti sulki taulutietokoneen, pakkasi sen olkalaukkuunsa, ja nousi tuolilta. Ruudulliset tennarit, kuluneet farkut, Che Guevara T-paidan rinnuksessa, lippis sotkuisten hiusten peittona. Nuori mies ensimmäistä kertaa lentokoneessa ilman vanhempia.

Ei Anttia pelottanut. Hän osasi kieliä, toisin kuin vanhempansa. Pääsisi näkemään kaikki paikat, joita oli elokuvissa ihaillut. Montmartre, vanhat metroasemat, hautausmaat.

Rinkan hän oli pakannut täyteen, sulkenut suojapussin sisään, eikä ollut lainkaan huolissaan, löytäisikö se tiensä samaan koneeseen.

Perillä Antti matkusti metrolla pohjoiselle rautatieasemalle, suunnisti sieltä Googlen kartan avulla retkeilymajaan, ja varasi itselleen vuoteen makuusalista.

Retkeilymajan yhteiskeittiön suuren pöydän ääressä istui aamulla nuori nainen.

Christine oli kotoisin Lyonista. Heilautti pitkää palmikkoaan ja nauroi niin, että etuhampaat näkyivät. Kuunteli iPodista, miten Les Fatals Picards lauloi työttömyyspäivärahasta ja sarkastisesti julisti ”paskat, äänestän oikeistoa”.

He kipusivat Montmartren kukkulalle, etsivät syrjäisen penkin. Söivät patonkia ja juustoa. Joivat halpaa pöytäviiniä, kunnes olivat kylläisiä ja kevyessä humalassa.

Christine riisui alushousunsa ja istui hajareisin Antin syliin. Rakastelu maistui hyvältä. Sillä tavoin, ulkona, ilman kondomia.

Tuuli puhalsi kevyesti kukkulan yli. Saarnet, haavat, tammet ja pyökit havisivat. Mahla tuoksui makealta. Elämä kesti sekunnin kerrallaan. Viini värjäsi suupielet purppuraisiksi.

He nautiskelivat toisistaan, kunnes molempien täytyi palata kotiin.

Christine astui junaan Montparnassen asemalla. Antti lensi Helsinkiin.

Lentokentällä hän joutui juoksemaan ehtiäkseen bussiin.

Terminaalin edessä taksi kiihdytti. Moottori ulvahti. Kuski tarvitsi jokaisen euron. Perheen omakotitalosta oli velkaa kaksisataatuhatta.

Taulutietokone rasahti rikki osuessaan asfalttiin. Amiraaliperhonen katosi bittiavaruuteen.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Luovan kirjoittamisen kurssin jatkokertomus

Blogi on ollut jälleen päivittämättä pitkään, mutta se ei tarkoita, etteikö luovia asioita tapahtuisi elämässämme.;)

Kirjoittamisesta vain on vaikea blogata. Joka tapauksessa luovan kirjoittamisen kurssin anti oli erittäin hyvä. Lopputulokseen olemme kumpikin osallistuneet:

http://www.saunalahti.fi/sultan/jatkokertomus13

Lisäksi olen tyytyväinen kahteen blendaukseen, jotka tuolla kuvista löytyvät. Kaivelin omalta osaltani tietokoneen uumenista soveltuvaa kuvitusmateriaalia.

Mitä muuhun kirjoittamiseen tulee, romaaniprojektit edistyvät. Kirjoittajaporukan pikkujouluihin pläjäytin sellaisen joulutarinan, ettei sitä voi julkaista ilman K-18 -merkintää. Joten täytyy ensin selvittää, pystyykö yksittäisiä postauksia laittamaan lapsilta kielletyiksi?

Joulukortit tuli tehtyä itse tänäkin vuonna, mutta niin myöhään, ettei kuvaaminen muistunut mieleen ennen kuin olivat jo postissa.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Muodonmuutos

Metamorfoosi, kirjoituskurssin harjoitustyö


Jussi nakkasi kurkkuunsa Buranan ja huuhtoi sen alas isolla lasillisella vettä. Kipu ristiselässä painoi häntä kumaraan. Mistä helkkarista tuo nyt taas otti itseensä? Jussi ei muistaakseen ollut kantanut mitään painavaa hiljattain. Olikohan tullut nukuttua huonossa asennossa? Uni oli ainakin maistunut viime aikoina. Kun syksy alkoi tulla ja päivät lyhetä, oli aamuisin yhä vaikeampaa päästä sängystä ylös. Kuuma suihku toi vähän eloa kroppaan mutta suihkusaippua loppui kesken. Vastahan tuota oli viime viikolla ostettu uusi pullo! Aamupuuro sekä kahvit naamaan ja töihin.

Toimistossa Jussi enimmäkseen murahteli työtovereilleen ja nousi tuon tuostakin jaloittelemaan käytävälle. Liikkuminen esti selkää jäykistymästä ja helpotti oloa.
 - Onpas sillä ollut huono aamu, työkaverit ihmettelivät.
Lounaalla Jussi lappoi lautaselleen reilun kasan perunamuusia ja lihapullia sekä vielä seuraksi kinkkukiusausta. Jälkiruuaksi kukkurakulhollinen marjarahkaa. Ja kahvit päälle. Iltapäivän kahvitauolla hän pisteli kahvin kanssa berliininmunkin ja otti vielä santsikupin kahvia työpöydälleen että pysyisi hereillä. Miksi niiden piti laittaa syksyllä lämmitys niin kuumalle? Jussin deodorantti oli pettänyt jo puolilta päivin.

Illalla töistä tullessa Jussi pysähtyi puistoon. Raikas syysilma, ruohon tuoksu ja hämärä puiden alla saivat hänet haikeaksi. Ei tehnyt mieli mennä kotiin. Mutta kotona odotti uusi särkylääke, ristiselkää vihloi taas. Jussi kumartui nojaamaan polviinsa ja kipu hieman hellitti. Nälkäkin oli.

Kotiin päästyään Jussi halusi suihkuun huuhtoakseen pahimmat hiet. Lämmin suihku yleensä rentoutti lihaksia ja helpotti selkäkipuja mutta ei tällä kertaa.
- Sinähän kävelet ihan vinossa, Jussin vaimo sanoi. - Onko se noin pahana?
Jussi murahti tuskaisesti ja otti uuden Buranan.
- Tilataan pizzat, hän sanoi ja lysähti sohvaan.
Jussi ahmi nopeasti valtavan pizzan: kinkkua, salamia, katkarapuja, tuplajuusto... Syötyään hän kellui hetken puoliunessa. Illan elokuva jäi kesken kun hän siirtyi sohvalta sänkyyn ja nukahti saman tien.

Seuraavana aamuna Jussin selkää särki pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hän otti kaksi Buranaa ja hoippui hikisenä suihkuun. Miten tuntui siltä, kuin hänen rintakarvoituksensa olisi ollut tavallista tuuheampi? Myös käsivarsikarvat olivat jotenkin pitempiä ja kainaloissa rehotti valtavat pehkot. Ja miksi hänellä oli naamassa pitkä sänki vaikka hän oli ajanut partansa vasta toissapäivänä? Jussi tunsi nukahtavansa seisaalleen. Hän kiskoi vaatteet päälleen ajamatta partaansa ja ajatteli mennä työpaikan kuppilan kautta. Iso kinkkupatonki, tupla-annos kahvia ja ehkä vielä wieneri tai joku muu möhnis...

Kun Jussi pääsi porraskäytävästä ulos, hän kumartui jälleen nojaamaan polviinsa. Särkylääke ei tuntunut auttavan lainkaan. Bussipysäkin sijasta hän suuntasi kohti puistoa missä tuoksui ruoho ja multa. Jänis oli loikkinut sinne päin vain vähän aikaa sitten. Jussi laskeutui nelinkontin. Kipu katosi. Vielä kun repi pois päältä kiristävät vaatteet, saattoi jälleen liikkua kuten kuului. Jussi lönkötti uneliaasti puistoon. Vatsa kaipasi vielä jotain täytettä. Jussi työnsi kuononsa ruohoon. Jäniksen haju oli vielä tuore. Vainu johti Jussin puiston perälle mistä metsä ja lenkkipolut alkoivat. Aamuhämärissä oli hiljaista. Jussin käpälät saivat varvikon rasahtelemaan. Jänis singahti liikkeelle varvikosta aivan Jussin edestä muttei ollut tarpeeksi nopea. Jussi harppasi sen perään ja vahvat hampaat taittoivat pienen niskan. Lämmin verinen liha maistui hyvältä.

Jussi nousi pieneen rinteeseen ja söi matkalla muutaman puolukan, joita yöpakkanen oli vähän puraissut. Pensaikkoisessa rinteessä kasvoi mäntyjä. Jussi löysi mieleisensä paikan ja alkoi kaivaa. Pensaiden suojiin, männynjuurakon alle syntyi nopeasti onkalo, jonne Jussi ryömi. Nyt saisi nukkua.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Metamorfoosi - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö


Metamorfoosi


– Pidä se saatanan kahvinkeitin!

Mies paiskasi oven kiinni perässään. Kati seisoi keittiössä. Hän katseli ikkunasta, miten täyteen lastatun auton takavalot haihtuivat usvaan. Kahvinkeitin pulputti. Santeri hyppäsi keittimen viereen ja kiehnäsi karvaista päätään Katin käsivarteen. Aleksi kierteli jaloissa. Se odotti. Kati tiesi kyllä, mitä Aleksin mielessä liikkui aamulla. Miehestä hän ei koskaan tiennyt.

Kati silitti kumpaakin kissaansa. Miehellä ei koskaan aamuisin ollut aikaa silittelyyn.

Yksi keittiön kaapeista oli täynnä kissojen rakastamaa ruokaa. Kati avasi säilyketölkin ja jakoi sisällön kahteen kuppiin. Hän ei osannut tehdä kuin keitettyjä perunoita ja veriseksi paistettua pihviä. Jos pihvi oli pannulla pidempään se kuivui. Mies halusi pihvinsä mediumina, hienoja kastikkeita, taidokkaita pastoja, jälkiruokia, makuelämyksiä, joita Kati ei pystynyt tarjoamaan. Hän oli kysynyt, miksei mies voinut itse valmistaa päivällistä heille molemmille. Ei vastausta.

Kissoille ruoka maistui. Ihmiset olivat hankalia.

Kati tuijotti ulos ikkunasta ja siemaili kahviaan. Siihen hän lisäsi runsaasti kermaa. Miehen mielestä liikaa. Sellainen määrä kermaa lihottaisi kenet tahansa muodottomaksi palloksi, eikä mies halunnut Katin muuttuvan. Paitsi oppivan valmistamaan ruokaa, tietenkin. Pitävän kodista huolta. Kati makaili sohvalla aivan liikaa. Neuloi Aleksin ja Santerin koreihin lämpimiä peittoja.

Kati paleli sängyssä herkästi. Hän oli hankkinut itselleen mahdollisimman paksun untuvapeiton. Miehen mielestä oli omituista, miten paljon lämpöä Kati tarvitsi.

Mies oli poissa. Kati oli yksin. Hän kaatoi toisen kupillisen kahvia ja lisäsi kermaa tavallista enemmän. Kahvikupillisen kanssa Kati käveli olohuoneeseen. Aleksi ja Santeri juoksivat perässä rennoin tassuin, kuin sattumalta. Venäjänsiniset olivat erityisen kauniita. Siniharmaa turkki, sulavat linjat, tyylikkäitä kissoja. Kelpasivat keisarilliseen hoviin.

Kati asettui sohvalle ja kissat hänen vierelleen. Aleksi nuoli itseään. Santeri paineli reittä etutassuillaan tyytyväisenä silityksiin.

Pehmeälle sohvalle oli mukava käpertyä peiton alle. Kati pöyhi tyynyjä, jotta saisi itselleen paremman päänsijan. Kissat nukkuivat hänen päällään ja vierellään, peiton alla tai päällä sen mukaan, millaiseksi olonsa tunsivat. Niin oli hyvä.

Kati nukahti. Hän näki unta kissoista. Venäjänsiniset hovissa pukeutuneena krinoliinihameisiin ja kolmikolkkahattuihin. Maatiaiskissat talonpoikina pelloilla metsästämässä hiiriä. Leijonan oloiset ja villikissan väriset abessinialaiset muinaisessa Egyptissä. Kissanpäisiä jumalia.

Aika kului huomaamatta. Kati heräsi outoon tunteeseen. Ihoa pisteli kaikkialta, paitsi sormenpäistä ja varpaista. Niissä tuntui tuskallinen venyminen kuin jossakin keskiaikaisessa kidutuksessa, jossa kuulusteltavalta kiskottiin kynnet. Kati kiljui kivusta, mutta kurkusta kohosi vain ulinaa. Vihreillä silmillään hän näki kissanpäisen jumalan. Se kurotti tassun ja käden sekasikiötä kohti sohvalla ulisevaa naista. Kurotti aikojen takaa siitä maailmasta, jossa jumalat asuivat.

Viimein näky kaikkosi. Sen mukana tuska hävisi. Kati nosti kättään. Hän katsoi käsivarttaan ja tunsi vastustamatonta halua nuolla sen puhtaaksi. Pitkä, karhea kieli siloitti uutuuttaan sotkuisen karvapeitteen.

Katille ei riittänyt käsivarsi. Hän kurotti nuolemaan selkäänsä, jonne ylsi hämmästyttävän notkeasti. Vatsa, jalkoväli ja häntä täytyi myös puhdistaa ja karvat siloittaa. Tehtyään tämän kaiken Kati höristi korviaan. Hän kuuli naapurin lasten hamsterin rapistelevan häkissään ja tunsi ruokahalunsa heräävän. Kati katsoi Aleksia ja Santeria. Ne viestittivät turhautumista siihen, että saattoivat vain kuulla saaliin näkemättä sitä koskaan.

Kati nousi seisaalleen. Hän köyristi selkäänsä ja venytti kaikkia neljää jalkaansa. Laiskasti Kati liikautti häntäänsä. Aleksi ja Santeri tuoksuivat houkuttelevilta. Hienostunein askelin hän käveli haistelemaan lajitovereitaan lähempää. Molemmat kollit pitivät hänestä. Kati tiesi sen selvästi. Jokainen viiksen värähdys, hännän liikautus, selän asento ja silmien katseet kertoivat mielihyvästä.

Ovella rapisi. Kaikki kolme kissaa suuntasivat korvansa ja silmänsä ääntä kohti. He tunsivat tulijan. Kati sähähti ja livahti piiloon sohvan alle. Aleksi ja Santeri pysyttelivät aloillaan. Niitä mies ei kiinnostanut.

Mies huhuili Katia, joka pysyi piilossaan. Koska ei nähnyt kuin kissat, mies käveli keittiöön. Pian hän palasi eteiseen kahvinkeitintä kantaen. Kati näki kaiken sohvan alta, eikä sietänyt enempää. Hän singahti miehen jalkoihin ja puri tätä nilkkaan niin lujaa, että veri purskahti. Mies huusi tuskasta ja potkaisi kissaa. Kati rääkäisi ja hellitti otteensa.

Kati palasi sohvalle kipeänä ja loukattuna. Aleksi ja Santeri lohduttivat häntä nuolemalla päätä ja silmiä. Viimein kaikki oli hyvin.