lauantai 20. elokuuta 2016

Fiktionistien haaste "Prinsessa"

Tässä huonoa runoa Fiktionistien tämän viikon haasteeseen:

Prinsessa tornissa korkeassa
tuolissaan istuu mieli maassa
murhe painaa lakkaamatta
eikä lämmitä hiipuva takka

”Yksin olen, ah ja oi
urhot ei torniin kiivetä voi
Täällä mä istun vahtien liettä
kun hovineidot sinkkuelämää viettää”

Kuuluu ulkoa siipien lepatusta
Onko se pulu vai korppi musta?
Uutta ilmaa saa takan hiilet
kun katosta alkaa putoilla tiilet

Kun tiilet katosta lakoaa
otus suunnaton torniin kurkistaa
pää sarvekas, silmä keltainen
savu sieraimista tupruten

suomujen peitossa alta ja yltä
siivillä mittaa viisitoista syltä
Tuumii prinsessa: ”Tajusin juuri,
tuo on linnuksi liian suuri”

Lohikäärme tuskissaan kiemurtaa
suomujen alta kutittaa
mut prinsessa rapsuttaa kaikkialta
hyvää tekee, etenkin vatsan alta

”On se nyt kumma jos tuota pelkään”
Prinsessa kapuaa otuksen selkään
Siivet valtavat alkaa lennon itään
eikä prinsessa kyydissä paina mitään

Lohikäärmeen luolaan aurinko paistaa
grillattu lammas maukkaalta maistaa
eikä kylmä oo enää prinsessalla
lohikäärmeen mahtavan siiven alla

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Fiktionistien haaste: huono scifi-raapale

Tämänkertaiseen Fiktionistien kuvahaasteeseen:

Merkkivalo syttyi laukaisualustan pylonissa ja kevyt rynnäkköalus ampaisi matkaan. Ilmakehän sininen tummeni hiljalleen mustaksi ja aluksen punainen nanopinnoite puhkesi tähtien valossa kirkkaaseen taisteluhehkuun. Pilotti otti suunnan kohti synkeää laivuetta, joka kohta olisi riittävän lähellä laukaisemaan torpedonsa. Sädetykkien näytöt ilmoittivat täyttä energiatasoa. Kuudentoista valovuoden päästä matkaa taittaneet muukalaiset saisivat kuuman vastaanoton. Harmaat vihollisalukset, joiden oudot muodot kertoivat niiden lähettämän sivilisaation totaalisesta vieraudesta, levittäytyivät ja niiden pitkistä ulokkeista alkoi sataa jotain oranssia. Pilotti teki väistöliikkeen ja tajusi samalla, että ohitse sinkoavissa ammuksissa oli jotain tuttua. Pian tämän jälkeen rynnäkköaluksen moottorit sammuivat kun maaliinhakeutuvat porkkanat tukkivat moottorien suuttimet. Avaruusjänisten invaasiota ei estänyt mikään.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Huonon kirjoittamisen iloa

Elina perusti uuden blogin nimeltä Fiktionistit. Se haastaa viikoittain kirjoittamaan huonon runon tai raapaleen mitä hämärimmistä aiheista ja tarkoituksena on, että kirjoittaminen olisi hauskaa ilman itsekritiikkiä. Ensimmäisen haasteen eläinsadusta kirjoitin ensin pitkän version, jonka sitten tiivistin sadan sanan mittaiseksi raapaleeksi. Raapale löytyy tuolta haasteen kommenteista ja tässä on sadun pitempi versio:


Olipa kerran pikku linnunpoika, joka hieman kasvettuaan alkoi kummastella kotiolojaan. Aikansa ihmeteltyään se viimein uskaltautui kysymään vanhemmiltaan:
– Äiskä ja iskä, miksi minä olen näin iso kun te olette noin pieniä?
Perheenisä, Lalli Leppälintu, kiemurteli aikansa mutta vastasi sitten:
– Se, poikaseni, johtuu ihan vain siitä, että äitisi syöttää sinua niin mahtavan hyvin. Toukissa on kovasti paljon proteiinia ja se kasvattaa lihasmassaa.
Lalli oli nuoruudessaan treenannut kovasti ja ollut aikoinaan jopa mestari lintujen painonnostokisoissa, mistä se oli usein kertonut pikku poikaselleen. Niinpä se arveli selityksen menevän täydestä pikku untuvikkoon.

Linnunpoika ei kuitenkaan ollut vielä tyytyväinen, vaan kysyi vielä lisäksi:
– Miksi minä olen tällainen harmaanruskea, kun te olette noin keltaisia?
Äiti, Laura Leppälintu, oli ollut biokemisti ennen kuin oli jättäytynyt kotiäidiksi, ja selitti poikaselleen vakuuttavasti:
– Sinä olet kasvanut niin nopeasti, ettei pigmentintuotantosi ole ehtinyt mukaan. Mutta kunhan vielä vähän vartut, niin sinusta tulee oikein kauniin värinen.

Linnunpoika oli hetken hiljaa ja kysyi sitten:
– Miksi minä sitten laulan ihan eri tavalla kuin te?
Se avasi nokkansa ja ulos kajahti kuuluvasti ”kukkuu, kukkuu!” johon yllättäen vastasi toinen samanlainen ääni kaukaisuudesta.
– Kuka on tuo, joka laulaa samalla tavalla kuin minä? linnunpoika kysyi.
– Kai meidän pitää kertoa totuus, isä sanoi. – Tuo on sinun oikea äitisi. Me olemme adoptoineet sinut.

Siitä  hetkestä lähtien perheessä vallitsi rauha ja sopusointu kun kätketyt salaisuudet eivät enää vaivanneet ketään. Sen pituinen se.