Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Hanhensulka piirtää elämäni

Digiskräppileiskan näet oikeassa koossaan täältä! Tulin viime yönä lukeneeksi omia vanhoja kouluaineitani, jotka sattuivat olemaan digimuodossa ja aukesivat Word Padilla. Paitsi hupaisia, ne herättivät myös ajatuksia. Siitä miten vähän osasin arvostaa itseäni silloin ja miten vähän tiesin maailmasta.

Toisaalta mitä vanhemmaksi tulen, sitä lähemmäksi käyn kuolemaa - josta kirjoitin paljon jo teininä. Ja oikeasti osasin kirjoittaa. Paradoksaalista kyllä, näen sen itse vasta nyt yli 20 vuotta myöhemmin opittuani enemmän kirjoittamisesta.

Tämä taannoin kynäilemäni sonetti ja siitä inspiroitunut skräppileiska tekevät kunniaa pikku teinigootille, sille synkälle sisäiselle lapselleni.:)

Kiitokset skräppimateriaaleista: Shabby Princess

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

ATC Kirjallisuus - avain unelmiin

Kirjallisuus - avain unelmiin. Tämä ATC valmistui Koukussa Kortteihin -vaihtoon (ja on siis vaihdettu jo), jossa tehtävänä oli käyttää korttiin yksinomaan kierrätysmateriaaleja. Tausta on vanhaa hyllypaperia, kuva ranskalaisesta hotellimainoksesta, kirjat Ikean kuvastosta, muut tilpehöörit Elloksen mainoksesta. Nauha on neulepuseron ripustuslenkki. Pahvi, jolle kortin kasasin, on ilmeisesti suolapurkista. Leikkelen nykyään kaikki pahvirasiat korttipohjiksi, jos eivät ole liian pieniä. Isompiakin pahveja on silti hyvä säilyttää, jos tarvitsee tehdä onnittelukortteja tai vahvistaa muistikirjan kansia.

Myönnän, että pahvin takana oleva nimitarra on tuloste, johon en ole käyttänyt kierrätysmateriaaleja. Keksin yhdessä vaiheessa tehdä itselleni ATC-nimilapun, joita printtaan tarra-arkille niin monta kuin mahtuu. Siinä on kätevästi kaikki perustiedot aina valmiina, tarvitsee vain täydentää kortin nimi ja päiväys. Tarra-arkin ylijäämäreunoista saa kirjekuoren sulkijoita.;)

torstai 24. toukokuuta 2012

Todellisuuspakoa

Inspiroiduin näihin ajatuksiin Kirsti Ellilän sarjakuvasta. Tällä hetkellä jumissa oleva romaaniprojektini on myös todellisuuspakoista roskaromantikkaa.;) Todellisuuspakoisuudellahan on varsin huono kaiku, siinä ei nähdä mitään taiteellista tai muuten merkittävää. Merkittävä - merkityksetön, syvällinen - pinnallinen, yhteiskunnallinen - todellisuuspakoinen. Suosittelen Zygmunt Baumanin teoksia lääkkeeksi kaksijakoisen maailmankuvan aiheuttamaan ahdistukseen. Postmodernin lumo oli itselleni merkittävä elämys. Tuija Pulkkisen Postmoderni politiikan filosofia avaa käsitettä ja ajattelua vielä syvemmin.

Henkilökohtainen on poliittista. Tämä on uuden aallon feminismin perusajatus. Voisi myös sanoa, että todellisuuspako on poliittista. Ihmiset haluavat vaihtaa maisemaa, kun elämä potkii päähän. Entisajan tehtaissa työskennelleet nuoret naiset olivat romanttisen kirjallisuuden suurkuluttajia. Siksi romanttisen kirjallisuuden perusteemoihin kuuluu köyhä tyttö, joka lopulta saa unelmiensa prinssin. Naisten arjen muodosti surkeasti palkattu ja kurjissa olosuhteissa tehty yksitoikkoinen työ, jonka vastapainoksi oli tarjolla raskaita kotitöitä ja lastenhoitoa, mahdollisesti alkoholisoituneen aviomiehen passausta. Tästä kaikesta kertoo realistinen kirjallisuus ja historiantutkimus. Sietäisi muistaa tänäkin päivänä, miksi aikoinaan kamppailtiin 8 tunnin työpäivän ja monien muiden asioiden puolesta, sen sijaan, että pidetään niitä itsestäänselvyyksinä.

Keskiajalla elämä potki päähän myös aatelisia ruton, nälänhätien ja sotien muodossa. Kehitettiin ritariromantiikka palvelemaan kauniimman elämän kaipuuta. Veikko Litzen on kirjoittanut erinomaisen teoksen Keskiajan kulttuurihistoria. Joka tapauksessa ritariromantiikka ei sellaisenaan kuvaa keskiajan elämää yhtään sen paremmin kuin Harlekiini-pokkarit kuvaavat nykyaikaa. Kauniimman elämän kaipuu on mielestäni erinomainen termi kuvaamaan todellisuuspakoisuutta.

Historiallisen kirjallisuuden lisäksi kauniimman elämän kaipuuta eli todellisuuspakoa näkyy selvästi historian kuvaamisessa. En tarkoita tällä varsinaista tutkimusta, vaan yleistä historian esittämistä. Meistä on hirveän mukava toistaa tarinaa piispa Henrikistä ja Lallista. Nuijasota on samoin yksi osa myyttistä suomalaista historiaa - sellaisena kuin siitä on tavattu kertoa. Esimerkkejä kansallisesta mytologiasta riittää. Silti historian suuria kertomuksia pidetään vakavasti otettavina ja merkittävinä teemoina, ei todellisuuspakoisina satuina. Huolimatta Tuntemattomasta sotilaasta tai vaikkapa HBO:n Generation Kill -sarjasta menneisyyden sotilaat ja armeijat ovat sankarillisia taistelijoita hyvän asian puolesta. Meistä on hirveän mukava kuvitella ritarit ja muut soturit ylevinä ja puhtoisina, toistamassa huomattavan moderneja nationalistisia ja normatiivisia ihanteita.

En ole kirjoittamisen asiantuntija, mutta haluan tuoda esille kirjoittajan mahdollisuuden luoda todellisuuspakoisiin tarinoihinsa poliittista sisältöä. Terry Pratchett on fantasiakirjallisuuden puolelta erinomainen esimerkki. Hänen kirjoissaan yhteiskunnalliset teemat on luontevasti kudottu osaksi tarinaa, täysin vailla saarnaamisen tuntua. Hirmurykmentti (alkup. Monstrous Regiment) kävisi queer-teorian perusoppikirjasta, tehdessään samalla humoristisen uusintaversion "tyttö pukeutuu pojaksi ja lähtee seikkailemaan" -kirjallisuudesta, jonka teemoilla on tosielämän esikuvansa. Usein tosin vähemmän hohdokkaasti toimeentulovaikeuksien kanssa kamppaileva nuori nainen tälläytyi miesten vaatteisiin päästäkseen töihin esim. rengiksi, ja saattoi elää miehenä koko loppuelämänsä. The Tradition of Female Transvestism in Early Modern Europe on aihepiirin klassikkotutkimus.

Kirjailija tekee aina valintoja hahmojen ja tarinoiden suhteen. Onko valintojen aina toistettava tyypillisiä kaavoja? En missään nimessä peräänkuuluta poliittisesti korrekteja tekstejä, koska sellaiset tuppaavat olemaan ikävystyttäviä. Muttei ole mitään syytä sille, etteikö todellisuuspakoisella tarinalla voisi olla yhteiskunnallisesti merkittäviä ulottuvuuksia.

Kauniimman elämän kaipuun merkitys itsessään on myös yhteiskunnallista. Mitä kertoo nykyajasta se, miten suosittua "kotoilu" on? Ihmiset haluavat sisustaa, harrastaa käsitöitä, askarrella, laittaa ruokaa, leipoa fantasiakakkuja, sekä tietenkin lukea todellisuuspakoista kirjallisuutta. Vintage ja vanhan arvostaminen kertovat paitsi ekoajattelusta myös nostalgiasta. Fiftarius, keskiaikaharrastus, omavaraistaloudesta haaveilu tms. on toki jo itsessään hyvin todellisuuspakoista. Halutaan jossain määrin vaihtaa maisemaa mielikuvitukselliseen menneisyyteen, jossa "kaikki oli paremmin". Kuten löydetty runo ATC:ssäni Menneisyys kertoo.;)


 *****
Valokuvan olen ottanut Astuvansalmella vuonna 2007. Kaiken ikäisillä ihmisillä täytyy olla mahdollisuus jäädä ihmettelemään elämän pieniä asioita - vaikka sitten kameran kanssa. Muuten missään ei ole mitään mieltä.;) Ja kun kaikenlaiset pelit (esim. Sims) ovat mitä parhainta todellisuuspakoa, lisään tähän näytiksi yhden osuvasti nimetyn virtuaalilemmikkini. Ainakaan tällainen keräilyharrastus ei kartuta roinaa kotiin.;)


Pet's name: Sadun Lumo
Adopt virtual pets at Chicken Smoothie!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Sekalaisia kortteja

Vuoden 2011 joulukortteja, jotka lähtivät ystäville ja sukulaisille. Sarah Kay -leimakuvan väritin osittain puuväreillä ja liimasin perinteistä hilettä kuusennauhaosaan. En muista olenko joskus purnannut aiheesta, mutten edelleenkään tykkää joulukorttien tekemisestä yhtä paljon kuin joistain muista. Silti siinä on aina oma viehätyksensä. Muuten ostaisin suosiolla joka vuosi valmiita. Ensinnäkin koen, että joulukorttien täytyy olla riittävän neutraaleita, jotta sopivat kaikenlaisille vastaanottajille. Toisekseen niitä tulee tehtyä sarjassa iso pino melko samankaltaisia. Kaikkiaan korttien valmistamisesta tulee silti joulutunnelmaan.

Tähän liittyen on ollut puhe aiheesta ATC vastaan muut kortit. ATC:t koen itseilmaisuna (ATC = artist trading card = taiteilijan keräilykortti = taidekortti), jossa pääsen toteuttamaan vapaasti näkemyksiäni. Muunlaisissa korteissa ajattelen aina vastaanottajaa. Siksi teen useammin ATC:tä.

Vuonna 2011 tein Postcrossing-sivuston foorumin toivehippaan kirja-aiheisen kortin. Kuva on printattu, takana kirjansivua. Leimailua, leimaväriä, kuviosaksia, tavallisilla saksilla distressausta, sekä tietenkin pitsiä tässä on käytetty myös. Tykkään ekokartongeista niiden väriskaalan vuoksi.

Tämän kortin tein omasta kuvastani vanhemmilleni vuonna 2011. Kuva on otettu Skansenilla, kiinnitetty kirjansivulle, ja lisäsin siihen vielä reunoihin pitsinauhat.

Ystävänpäivän 2012 kortti ystävälleni. Naisen kuvan printtasin ja leikkasin sillä euron katkoteräveitsellä, jolla teen tarkemmat työt. Siivet ovat peräisin erään ATC-vaihdon taustapahvina tulleesta kortista. Nauhan sain paperiin tuolla tavoin leikkurilla leikattujen reikien ja maalarinteipin avulla. Maalarinteippiä käytän hankalissa, näkymättömiin jäävissä paikoissa pitämään asiat järjestyksessä.;) Sama juttu siipien kanssa. Tausta on kirjansivu kokonaisuudessaan, pieni sydäntarra peittää sivunumeron. Koko hoito on liimattu pahville, jonka taustaan laitoin vielä henkilökohtaiset terveiset.

*****

Tämä korttipostaus juhlistaa samalla blogin 5000 katsomiskertaa.:D

maanantai 5. maaliskuuta 2012

ATC Fiction

It's all about the vintage -haasteessa aiheena oli kirja. Tähän haasteeseen osallistumatta jättäminen olisi tuntunut oudolta.;) Sikäli kuin olisi saanut käyttää vain kirjan sivuja tms. olen ehkä tehnyt jo liiankin monta aiheeseen sopivaa korttia, että olisin keksinyt aiemmin, mitä tähän haastekorttiin pitäisi tulla.

Taustan kirjansivu on muistaakseni vuoden 1947 painoksesta, kirjasta Jonathan Davis: Madridin enkelit, jonka löysin lähes täysin hajonneena kierrätyskeskuksen ilmaiskorista. Kuntonsa vuoksi sen raaski helposti käyttää askartelumateriaalina. Päälle töpöttelin keittiösienenkappaleella Distress Inkin walnut stain -sävyä.

Lainauksen olen kirjoittanut kuitukärkikynällä tavalliselle vesiväripaperille. Sen jälkeen olen uittanut sitä aamukahvin jämissä, vaikkei skanneri täysin toistakaan kaikkia sävyjä. Kuitukärkikynä kestää kahvia. Leimasinmuste (sekä Distress Ink että VersaCraft) kestää kahvia. Printterimuste kestää kahvia. Kirjoitusmuste ei kestä, vaan liukenee, mutta käsistä sitä ei tunnu saavan pois millään!;p

perjantai 17. helmikuuta 2012

ATC Teksti lähtee lentoon

ATC Teksti lähtee lentoon kuvaa kirjaa tai kirjoittamista, kun teksti on sujuvimmillaan. Tai miten tuon nyt itse kukin haluaa tulkita.;) Onhan siinä mielikuvitusnäkökulmakin mahdollinen.

En alkujaan aikonut tehdä korttia, vaan harjoitella ihmisen piirtämistä. Sitä kun olen tehnyt erittäin harvoin. Harjoituksen puute tuskastuttaa nykyään aina välillä, kun haluaisi toteuttaa jotain, mitä ei kuitenkaan osaa. Toki juuri tekemällä se osaaminenkin karttuisi. Lopputulos ei lähellekään muistuta mallina käyttämääni valokuvaa, mutta tästä se toivottavasti lähtee. Rakastan 6B-lyijykynää. Piirtäisin hiilelläkin edelleen, mutta fiksatiivia käyttääkseni pitäisi varmaan olla kunnollinen kaasunaamari astman takia.:( Ylipäänsä voisin piirtää enemmän. Se vain juuri on ollut vuosien ajan ongelmakohta - perfektionismi on olevinaan estänyt harrastamasta, vaikka olen aina nauttinut taiteesta. ATC:t ovat vapauttaneet luovuutta selvästi ja lisänneet rohkeutta.:)

En muista olenko blogissa kertonut, miksi aloin niitä harrastaa, mutta se lähti Taiteiden yöstä elokuussa 2009. Olin vanhempieni kanssa käynyt eräässä näyttelyssä, jonka jälkeen olimme menossa kahville. Minulla oli nälkä ja viihtyisä kahvila tuntui todella houkuttelevalta, mutta matkan varrelle sattui taidemuseon ilmainen yleisötapahtuma. Siellä maalattiin maisemia akryyliväreillä. En voinut maalaamisen vetovoimalle mitään, vaikka vatsani yritti viestiä kahvin ja muhevan korvapuustin puolesta. Tekaisin ensimmäisen akryylityöni todella moneen vuoteen sillä välin kun vanhempani olivat kahvilassa. Se tuntui tavattoman hyvältä. Unohdin nälkäni täysin. Halusin kokea samaa lisää, mutta olen liian hyvin oppinut rajoitteeni, joiden takia mitään ei hyvistä aikeista huolimatta tule tehtyä. ATC on sopivan pieni ja vapaamuotoinen tapa toteuttaa luomisvimmaa. Idea taidekeräilykorttien takana on myös hieno: ilmainen vaihto muiden harrastajien kanssa.

Puheenaiheena olevaan korttiin palatakseni, Elämäsi diili -kortin leimaa puhdistelin yöllä alustana olleeseen jämäpaperiin. Siitä jäi ihan kivat leimausjäljet vielä, joten päätin leikata ne irti ja säästää. Tänä aamuna lotrasin palasille kahvinkeittimestä pannunpohjat. Vaikka muste on vesiliukoinen, ihan kivasti se pysyi kahvikäsittelyssä. Printtasin muiden kuvien ohessa samalle valokuvapaperille enchanted *scrap* factoryn kollaasiarkista siivet. Leikkausjäljet siivistä sai peittoon tuputtamalla Leimailutaivaasta hankkimaani liituväriä (chalks). Löysin alekorista 1,5 eurolla neljän värin laatikon, joka on toistaiseksi riittänyt ihan kivasti.

perjantai 10. helmikuuta 2012

ATC:t Mon Amour ja Un pour tous et tous pour un

ATC Mon Amour on oikeastaan jatkoa 17th Century Love Storylle. Olisin voinut tehdä sarjan korteista, jotka ovat saaneet inspiraation kirjoitusprojektistani, mutten tiedä vieläkään, kuinka monta niitä kortteja tulee olemaan. Kirjoittamisen ohessa on joskus pakko purkaa ajatuksia ATC:n muodossa. Tämä valmistui 2011, kun olin löytänyt taustamateriaalia lueskellessani Alexandre Dumas'n näytelmän La jeunesse des mousquetaires netistä. Valitettavasti en nyt onnistu löytämään PDF-tiedoston linkkiä. Kuva on kopioitu ko. teoksesta, joka on vuodelta 1849.

En tiedä miksi on niin vaikeaa puhua syvemmin kirjoitustyöni aiheesta, mutta muskettisoturi-fanfictionia se ei ole siitä huolimatta, että ammentaa huomattavan paljon Dumas'n luomasta maailmasta. En puhu autenttisesta historiasta, koska sellaistahan ei ole. On vain tulkintoja, jotka on perusteltu hyvin tai vajavaisesti. Dumas'lla oli avustajanaan historian professori. Lisäksi hänen muskettisoturitarinansa (puhun monikossa, koska Kolme muskettisoturia on vain trilogian ensimmäinen osa, sen lisäksi on suomennettu yksi feikki-Dumas ja kaksi Paul Févalin "fanfiction"-tarinaa) perustuvat Gatien Courtilz de Sandrasin romaaniin Mémoires de Mr. d'Artagnan, jonka tämä entinen muskettisoturi kirjoitti vuonna 1700. Project Gutenbergin lisäksi kirja löytyy ainakin Ranskan Amazonilta edullisena pokkariversiona.

Aivan kirjoittamiseni alkuaikoina Jussi nosti esille kysymyksen, pitäisikö historia-alan ihmisen ylipäätään kirjoittaa historiallista fiktiota? Olen itse ainakin pyrkinyt alistamaan yksityiskohdat tarinalle, niin teki myös Dumas. Kaikkihan me "tiedämme", että Tréville oli kuninkaan muskettisotureiden (eivät olleet armeijan yksikkö, vaan kuninkaan oma kevyen ratsuväen osasto, joka toimi majesteetin henkivartijoina tämän lähtiessä palatsista muualle - mutta osallistuivat silti myös sotiin, kun kuningas niin päätti) kapteeni, mutta näin ei todellisuudessa ollut vielä niinä vuosina, joihin Kolmen muskettisoturin tapahtumat sijoittuvat... Ja niin edespäin.

Sen sijaan mitä ilmeisimmin kuninkaan musketöörit olivat juuri niin hulluja (Jussin sanoin nuoria kuumakalleja) kuin kirja antaa olettaa. 17 vuotta oli tavallinen ikä saada ylennys muskettisoturiksi (kaartin kadetit saattoivat olla 14-vuotiaita). Kun yhdistetään teinipojat, aseet, pieni ja epäsäännöllinen palkka, mielekkään tekemisen puute, sekä heistä kiinnostuneet naiset, mitä saadaan lopputulokseksi? Esim. Athoksen todellinen esikuva kuoli kaksintaistelussa oltuaan muskettisoturina vasta kolme vuotta.

ATC Un pour tous et tous pour un on samaa "sarjaa" vuodelta 2011. Siinä olen hyödyntänyt kuvaa kirjanmerkistä, joka tuli Jean-Christian Petitfilsin kirjan Le Véritable d'Artagnan mukana Ranskan Amazonilta. Kortin nimi on suomeksi Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.:) En ole vielä ehtinyt lukea läheskään kaikkea, mitä lukulistallani on. Näitä ranskankielisiä olen aloitellut, lisäksi Odile Bordazin kirjaa Sur les chemins de d'Artagnan et des Mousquetaires, jonka hankin matkaltamme vuonna 2007 Vincennes'n linnan museokaupasta. Silloin kuvittelin vain täydentäväni kokoelmaani, mutta tulinkin sitten palanneeksi vanhan intohimon pariin.

Olen vuosien aikana kerännyt muskettisotureista kertovia kirjoja, vaikken ole mikään aktiivikeräilijä. Juuri tätä kirjoittaessani huomaan, että Edmond Rostandin Cyrano de Bergeracin, Arturo Pérez-Reverten Yhdeksännen portin ja Umberto Econ Edellisen päivän saaren lisäksi "oheiskokoelmaani" (= muut kuin suoraan muskettisotureista kirjoitetut tarinat) pitäisi lisätä Pierre Pévelin Kardinaalin miekat jatko-osineen.

Suomennettu muskettisoturi-trilogia:
Kolme muskettisoturia (useita painoksia, joku kuvitettukin)
Muskettisoturit seikkailevat jälleen
Muskettisoturien viimeiset urotyöt osa 1 ja osa 2

Lisäksi Dumas'n nimissä julkaistu, muttei Dumas'n itsensä kirjoittama:
Viimeinen muskettisoturi

Paul Févalin kirjoittamat:
Salaperäinen ritari
Rautanaamion pako

Ps. Seuraamalla tägiä historiallinen tulet nyt ja jatkossa löytämään aihepiiriin liittyvät kirjoitukset tästä blogista.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Sielukirja


Skräppisivun näet oikeassa koossaan täältä! Minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun Leena Lumi kysyi kirja-arvonnassaan kunkin sielukirjoja. Luin Kolme muskettisoturia ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana. Sitten toista, kolmatta, neljättä, jne. kertaa. Olin aivan ekstaasissa kun löysin jatko-osat, nekin, jotka eivät ole Dumas'n kirjoittamia. Dumas'n nimissä ilmestynyt Viimeinen muskettisoturi ei ole hänen kirjoittamansa, vaan nimi on alkujaan väärennetty.

Näistä muistoista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta riittänee todeta, että muskettisoturien ansiosta rupesin lukemaan ranskaa yläasteella ja espanjaa lukiossa. Opin paljon Ranskan historiasta ja vieläpä viinin kohtuukäyttäjäksikin (kauan ennen kuin oli lupa ostaa sitä, mutta se on toinen tarina).;) Koska en ikinä tiennyt haluaisinko olla enemmän muskettisoturi vai rakastajatar, harrastin miekkailua ja tein vanhojen tansseihin työväenopiston kurssilla 1600-luvun alun tyylisen puvun.

Miekkailuharrastus loppui jo lukiovuosien aikana muun elämän viedessä mukanaan. Internetin tulon myötä -90-luvun lopulla löysin silloisesta Yahoosta Club Dumas'n. Opin etten ole läheskään ainut fani maailmassa ja Japanissa oli jopa oma fanzine (fanilehti) muskettisotureista. Lienevätkö molemmat jo kuihtuneet? Pariisista ostin kesän 2007 matkallamme vanhojen aikojen muistoksi kirjan Sur les chemins de d'Artagnan et des Mousquetaires. Vaikka aktiiviset fanivuodet ovat kaukana menneisyydessä, olen osaltaan tänä päivänä se ihminen joka olen siitä 12-vuotiaan kirjaan rakastumisesta johtuen.

Kiitokset skräppisivun materiaaleista: Le Journal du Scrap, Junosplace, HG Designs ja Binty Designs.

torstai 11. elokuuta 2011

Kirjallisia kirjanmerkkejä


Skräppisivun näet oikeassa koossaan täältä. Hain kirjaston kierrätyspisteestä pari vanhaa ja huonokuntoisempaa kirjaa, koska en hyväkuntoisia raaskisi repiä.;) Sisällölläkin on väliä - hyvää kirjaa en halua tuhota, vaikkei kunnossa olisi kehumista. Sen sijaan nämä B-luokan jännärit ja romanssit kelpaavat askarteluun varsin hyvin. Keksin kokeilla taitella sivusta kirjanmerkkejä ja siten nämä neljä syntyivät. Linnunkuvalliset lahjoitin ystävälle, yhden Jussille ja yhden pidän itse.

Haastan blogin lukijat tekemään kirja-aiheisia kirjanmerkkejä! Laittakaa linkit kommentteina tähän alle, odotan kovasti näkeväni muiden tulkintoja aiheesta.=) Haasteella ei ole palkintoa eikä määräpäivää.

Kiitokset skräppimateriaaleista: Junosplace, Magickal Scraps (osoite vanhentunut?) ja Raspberry Road Designs

Ps. *Kaikki muu* kuvassa paitsi kirjanmerkit on peräisin edellä mainittujen saittien ilmaismateriaaleista. Kirjanmerkit kuvasin alkujaan puulaatikon päällä, mutta vaikka tausta oli nätti, se vaikutti olevan skräppisivussa liikaa.;)

tiistai 31. toukokuuta 2011

Robert Holdstock on kuollut

http://robertholdstock.com/bio kertoo Robert Holdstockin kuolleen jo 2009 marraskuun lopussa. En ole seurannut scifi/fantasia -piirien uutisia, joten huomasin tämän vasta nyt. Olen surullinen ja järkyttynyt. Etsin tietoa olisiko häneltä ilmestymässä jotain uutta ja Timesin muistokirjoituksen perusteella olisi varmaan ollutkin. Holdstockilta jäi kirjoitustyö kesken, hän oli vasta 61-vuotias. Guardianin muistokirjoituksessa kerrotaan syyksi E. coli. Valitettavan ajankohtainen bakteeri ja kuolema tuntuu tavattoman turhalta.

En ole vielä tehnyt mitään varsinaista muistokorttia tms. mutta ehkä Kansantarut / Vuoden kierto -sarjani ajaa tällä hetkellä asian? Olen melkein 15 vuotta fanittanut Holdstockia - siitä lähtien kun luin aikoinaan Alkumetsän ja sittemmin muutkin kirjat. Hänen suhteensa metsään ja mytologioihin on kolahtanut minuun täysillä. Siksi tuntuu sopivalta kirjoittaa tätä mustarastaiden täyttäessä ikkunan takaa aukeavan metsikön laulullaan.