En alkujaan aikonut tehdä korttia, vaan harjoitella ihmisen piirtämistä. Sitä kun olen tehnyt erittäin harvoin. Harjoituksen puute tuskastuttaa nykyään aina välillä, kun haluaisi toteuttaa jotain, mitä ei kuitenkaan osaa. Toki juuri tekemällä se osaaminenkin karttuisi. Lopputulos ei lähellekään muistuta mallina käyttämääni valokuvaa, mutta tästä se toivottavasti lähtee. Rakastan 6B-lyijykynää. Piirtäisin hiilelläkin edelleen, mutta fiksatiivia käyttääkseni pitäisi varmaan olla kunnollinen kaasunaamari astman takia.:( Ylipäänsä voisin piirtää enemmän. Se vain juuri on ollut vuosien ajan ongelmakohta - perfektionismi on olevinaan estänyt harrastamasta, vaikka olen aina nauttinut taiteesta. ATC:t ovat vapauttaneet luovuutta selvästi ja lisänneet rohkeutta.:)
En muista olenko blogissa kertonut, miksi aloin niitä harrastaa, mutta se lähti Taiteiden yöstä elokuussa 2009. Olin vanhempieni kanssa käynyt eräässä näyttelyssä, jonka jälkeen olimme menossa kahville. Minulla oli nälkä ja viihtyisä kahvila tuntui todella houkuttelevalta, mutta matkan varrelle sattui taidemuseon ilmainen yleisötapahtuma. Siellä maalattiin maisemia akryyliväreillä. En voinut maalaamisen vetovoimalle mitään, vaikka vatsani yritti viestiä kahvin ja muhevan korvapuustin puolesta. Tekaisin ensimmäisen akryylityöni todella moneen vuoteen sillä välin kun vanhempani olivat kahvilassa. Se tuntui tavattoman hyvältä. Unohdin nälkäni täysin. Halusin kokea samaa lisää, mutta olen liian hyvin oppinut rajoitteeni, joiden takia mitään ei hyvistä aikeista huolimatta tule tehtyä. ATC on sopivan pieni ja vapaamuotoinen tapa toteuttaa luomisvimmaa. Idea taidekeräilykorttien takana on myös hieno: ilmainen vaihto muiden harrastajien kanssa.
Puheenaiheena olevaan korttiin palatakseni, Elämäsi diili -kortin leimaa puhdistelin yöllä alustana olleeseen jämäpaperiin. Siitä jäi ihan kivat leimausjäljet vielä, joten päätin leikata ne irti ja säästää. Tänä aamuna lotrasin palasille kahvinkeittimestä pannunpohjat. Vaikka muste on vesiliukoinen, ihan kivasti se pysyi kahvikäsittelyssä. Printtasin muiden kuvien ohessa samalle valokuvapaperille enchanted *scrap* factoryn kollaasiarkista siivet. Leikkausjäljet siivistä sai peittoon tuputtamalla Leimailutaivaasta hankkimaani liituväriä (chalks). Löysin alekorista 1,5 eurolla neljän värin laatikon, joka on toistaiseksi riittänyt ihan kivasti.
Kiva ja rohkaiseva kirjoitus varmasti muillekin, joilla rima on (liian) ylhäällä. Olenkin aina sanonut, että jos joka kymmeneskin työ onnistuu hyvin, niin voi olla tyytyväinen - kaikki vaatii harjoittelua!
VastaaPoistaJa mukavaa, että siiville löytyi käyttöä! Minulla noita chalks värejä ei ole, mutta niiden ( siinä arkissa olevien) hammasrattaiden reunoja olen väritellyt distress inkeillä, jotta istuvat taustaan.
Luovia hetkiä!
-Tuire
Kiitos kommentista, Tuire!:)
VastaaPoistaOlen yrittänyt opetella asennoitumaan taiteeseen siten, että harrastelijana ei ole mitään väliä, saako aikaan huipputuloksia. Vain tekemisen ja luomisen riemulla/nautinnolla on merkitystä. Ehkä näin 30+ iässä pystyy olemaan itselleen armollisempi, kun on jo hieman nähnyt elämää ja ymmärtänyt, ettei kaikessa tarvitse aina onnistua täydellisesti.
Perfektionismin vuoksi menetetyt vuodet harmittavat, mutta toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Onhan tässä vielä elinvuosia jäljellä! Mitä olen ihmisten kanssa keskustellut, niin jotkut ammattilaiset kuvataiteilijat harmittelevat juuri sitä ihmisten liikaa itsekriittisyyttä. Kun ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä taidetta, vaan jokainen voisi siitä nauttia ja toteuttaa asiat omalla tavallaan - kunhan on itse tyytyväinen lopputulokseen.
Samoin Oriveden opiston luovan kirjoittamisen peruskurssilla, jollaisella olimme Jussin kanssa joitain vuosia sitten, hyvin monenlaisista lähtökohdista ponnistavat eri ikäiset harrastelijat saivat kukin kokemusta ja oppia jatkoa varten.
Itse omistan Distress Inkeistä vain sävyn walnut stain, jolla olen monesti värittänyt korttien reunoja. Musta musteeni on Versacraftia. Ehkä jossain vaiheessa raaskin investoida useampaan mustesävyyn.;) Ihmiset saavat niillä hienoa jälkeä aikaan. Toistaiseksi olen järkeillyt, että mustia leimakuvioita voi tarvittaessa värittää vaikka puuväreillä (esim. http://luovaluola.blogspot.com/2011/05/atc-omakuva-self-portrait.html ), joten sillä pääsee jo aika pitkälle.