En tiedä miksi on niin vaikeaa puhua syvemmin kirjoitustyöni aiheesta, mutta muskettisoturi-fanfictionia se ei ole siitä huolimatta, että ammentaa huomattavan paljon Dumas'n luomasta maailmasta. En puhu autenttisesta historiasta, koska sellaistahan ei ole. On vain tulkintoja, jotka on perusteltu hyvin tai vajavaisesti. Dumas'lla oli avustajanaan historian professori. Lisäksi hänen muskettisoturitarinansa (puhun monikossa, koska Kolme muskettisoturia on vain trilogian ensimmäinen osa, sen lisäksi on suomennettu yksi feikki-Dumas ja kaksi Paul Févalin "fanfiction"-tarinaa) perustuvat Gatien Courtilz de Sandrasin romaaniin Mémoires de Mr. d'Artagnan, jonka tämä entinen muskettisoturi kirjoitti vuonna 1700. Project Gutenbergin lisäksi kirja löytyy ainakin Ranskan Amazonilta edullisena pokkariversiona.
Aivan kirjoittamiseni alkuaikoina Jussi nosti esille kysymyksen, pitäisikö historia-alan ihmisen ylipäätään kirjoittaa historiallista fiktiota? Olen itse ainakin pyrkinyt alistamaan yksityiskohdat tarinalle, niin teki myös Dumas. Kaikkihan me "tiedämme", että Tréville oli kuninkaan muskettisotureiden (eivät olleet armeijan yksikkö, vaan kuninkaan oma kevyen ratsuväen osasto, joka toimi majesteetin henkivartijoina tämän lähtiessä palatsista muualle - mutta osallistuivat silti myös sotiin, kun kuningas niin päätti) kapteeni, mutta näin ei todellisuudessa ollut vielä niinä vuosina, joihin Kolmen muskettisoturin tapahtumat sijoittuvat... Ja niin edespäin.
Sen sijaan mitä ilmeisimmin kuninkaan musketöörit olivat juuri niin hulluja (Jussin sanoin nuoria kuumakalleja) kuin kirja antaa olettaa. 17 vuotta oli tavallinen ikä saada ylennys muskettisoturiksi (kaartin kadetit saattoivat olla 14-vuotiaita). Kun yhdistetään teinipojat, aseet, pieni ja epäsäännöllinen palkka, mielekkään tekemisen puute, sekä heistä kiinnostuneet naiset, mitä saadaan lopputulokseksi? Esim. Athoksen todellinen esikuva kuoli kaksintaistelussa oltuaan muskettisoturina vasta kolme vuotta.
Olen vuosien aikana kerännyt muskettisotureista kertovia kirjoja, vaikken ole mikään aktiivikeräilijä. Juuri tätä kirjoittaessani huomaan, että Edmond Rostandin Cyrano de Bergeracin, Arturo Pérez-Reverten Yhdeksännen portin ja Umberto Econ Edellisen päivän saaren lisäksi "oheiskokoelmaani" (= muut kuin suoraan muskettisotureista kirjoitetut tarinat) pitäisi lisätä Pierre Pévelin Kardinaalin miekat jatko-osineen.
Suomennettu muskettisoturi-trilogia:
Kolme muskettisoturia (useita painoksia, joku kuvitettukin)
Muskettisoturit seikkailevat jälleen
Muskettisoturien viimeiset urotyöt osa 1 ja osa 2
Lisäksi Dumas'n nimissä julkaistu, muttei Dumas'n itsensä kirjoittama:
Viimeinen muskettisoturi
Paul Févalin kirjoittamat:
Salaperäinen ritari
Rautanaamion pako
Ps. Seuraamalla tägiä historiallinen tulet nyt ja jatkossa löytämään aihepiiriin liittyvät kirjoitukset tästä blogista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti