ATC Renaissance songs -setti

1/4 Le roi fait battre tambour - ranskalainen kansanlaulu. Kuningas ylistää markiisin vaimoa kauniiksi, ja kysyy, voisiko maata tämän kanssa. Markiisi toteaa, että kostaisi, ellei kyseessä olisi kuningas. Tämän säkeistön jälkeen tarina jatkuu siten, että markiisi luovuttaa vaimonsa kuninkaalle vastineeksi Ranskan marsalkan arvosta. Markiisitar vastustelee kuninkaan makuukamariin menoa. Kuningatar lähettää kukkasia, joiden tuoksu surmaa markiisittaren. Tämän haudalle kuningas kaiverruttaa sanat "Hyvästi, kaunis markiisitar".

Laulun tarina on kiehtova tragedia, joka käsittääkseni kuvastaa jossain määrin todellisuutta. Lukuun ottamatta sitä seikkaa, että aviomiehet paremminkin saattoivat haikailla kuningasta vaimonsa rakastajaksi. Muistelen, että mme Pompadourin lisäksi hänen miehensä ja sukunsa olivat erittäin myötämielisiä ajatukselle. Kun aatelisvaimo oli synnyttänyt perillisen, hän oli periaatteessa vapaa pitämään rakastajia. Naisen neitsyys naimisiin mennessä oli sitä vastoin erittäin tärkeää, joskin Boccaccio on pannut Decameronen nuoret pohtimaan asiaa siltä kannalta, että neitsyys avioon astuessa on erittäin harvinaista.

Joka tapauksessa rakastajien tai rakastajattarien pitäminen ei aina ollut niin yksinkertaista, kuten Louis de Bussy d'Amboisen tarinasta voi oppia. Bussy d'Amboise on myös eräiden Alexandre Dumas'n hugenottisarjaan kuuluvien kirjojen traagisen rakkaustarinan sankari. Ja täytyy vielä muistaa, että Ranskassa kuoli kaksintaisteluissa renessanssiajan lopulla n. 500 aatelismiestä vuodessa. Tietenkään kaikki kaksintaistelut eivät silti koskeneet naisia.

Kaikkien korttien kuvat ovat tauluja 1600-luvulta, vaikka laulut ovat edelliseltä vuosisadalta. Le roi fait battre tambourin ajoituksesta en tosin ole varma.

2/4 Now o now I needs must part / Frog galliard - John Dowlandin madrigaali, joka tunnetaan noilla molemmilla nimillä. Dowlandin lyriikat ovat niin runollista tekstiä, etteivät minulle täysin suomeksi aukea (= luen ja ymmärrän ne englanniksi, mutten osaa kääntää). Enkä ole varma, mitä Frog galliardin sanoista pitäisi päätellä. Yleensä kuolema tarkoittaa madrigaaliteksteissä orgasmia. Sävel on mielestäni jotain aivan muuta kuin menetetyn rakkauden kaipuu, jonka tekstistä voi suoraan lukea. Jos jollakulla on tarjolla tulkinta tästä laulusta, kuulisin mielelläni!

Joka tapauksessa olen Frog galliardia kuunnellut aina välillä ties kuinka kauan kyllästymättä siihen vielä kertaakaan. Ihastuin renessanssiajan populaarimusiikkiin teini-iässä. Toisaalta kun jokin kappale on kestänyt aikaa 500 vuotta, kuinka siihen voisikaan noin vain kyllästyä? Näin aikuisena arvostaa vain entistä enemmän Dowlandin neroutta säveltäjänä ja sanoittajana.

3/4 Belle qui tiens ma vie - Thoinot Arbeaun eli Jehan Tabourotin pavane, josta on tehty myös ainakin branle-sovitus. Yksi sävel voitiin sovittaa useammaksi tanssiksi varsin yleisesti. Käsittääkseni Belle qui tiens ma vie on ollut jonkinlainen superhitti Ranskassa. Niin tai näin, ainakin se on suosittu vielä 500 vuotta valmistumisensa jälkeen.

Äärimmäisen ihanassa, herkässä ja romanttisessa sanoituksessa on myös ruumiillisemman romantiikan puoli läsnä: "Kuolen, pieni enkelini, kuolen sinua suudellen". Tässä ensimmäisessä säkeistössä vasta puhutellaan "kaunokaista, joka omistat elämäni". "Silmiesi vankina, olet ihastuttanut sieluni viehkeällä hymyllä. Saavu pian pelastamaan minut tai minun täytyy kuolla."

4/4 Come again - John Dowlandin madrigaali. Tämä on yleisesti ruumiillista rakkautta ylistäväksi tunnistettu laulu jo nimeä myöten.;) Eikä 1500-luvulla tunnuta tehdyn eroa romantiikalla ja seksillä, tästäkin löytyy molempia. Nykyään lauletaan "heiluta persettä, beibi", Dowland puolestaan halusi "nähdä, kuulla, koskea, suudella ja kuolla, kanssasi jälleen miellyttävimmässä yhteisymmärryksessä". Sanoitus lisäksi toimii häkellyttävällä tavalla yhteen sävelmän rytmin kanssa.