Fiktionistien haaste: huono scifi-raapale

Tämänkertaiseen Fiktionistien kuvahaasteeseen:

Merkkivalo syttyi laukaisualustan pylonissa ja kevyt rynnäkköalus ampaisi matkaan. Ilmakehän sininen tummeni hiljalleen mustaksi ja aluksen punainen nanopinnoite puhkesi tähtien valossa kirkkaaseen taisteluhehkuun. Pilotti otti suunnan kohti synkeää laivuetta, joka kohta olisi riittävän lähellä laukaisemaan torpedonsa. Sädetykkien näytöt ilmoittivat täyttä energiatasoa. Kuudentoista valovuoden päästä matkaa taittaneet muukalaiset saisivat kuuman vastaanoton. Harmaat vihollisalukset, joiden oudot muodot kertoivat niiden lähettämän sivilisaation totaalisesta vieraudesta, levittäytyivät ja niiden pitkistä ulokkeista alkoi sataa jotain oranssia. Pilotti teki väistöliikkeen ja tajusi samalla, että ohitse sinkoavissa ammuksissa oli jotain tuttua. Pian tämän jälkeen rynnäkköaluksen moottorit sammuivat kun maaliinhakeutuvat porkkanat tukkivat moottorien suuttimet. Avaruusjänisten invaasiota ei estänyt mikään.

Limerikkihaaste

Lonkeropiirakan Korppisusi haastoi keksimään limerikin. Haaste on peräisin Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista.

Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 


Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!



 Jatkan tässä Korppisuden zombiteemaa:

Zombien valtaan jos joutuu Vantaa
taidan rahani kapakkaan kantaa
Paikallisella ostarilla
lajitoverit juottolan terassilla
ne rauhassa olla antaa


En nyt nimeä ketään haastetuksi mutta jokainen meidän blogia seuraava saa vapaasti osallistua.

Luovan kirjoittamisen kurssin jatkokertomus

Blogi on ollut jälleen päivittämättä pitkään, mutta se ei tarkoita, etteikö luovia asioita tapahtuisi elämässämme.;)

Kirjoittamisesta vain on vaikea blogata. Joka tapauksessa luovan kirjoittamisen kurssin anti oli erittäin hyvä. Lopputulokseen olemme kumpikin osallistuneet:

http://www.saunalahti.fi/sultan/jatkokertomus13

Lisäksi olen tyytyväinen kahteen blendaukseen, jotka tuolla kuvista löytyvät. Kaivelin omalta osaltani tietokoneen uumenista soveltuvaa kuvitusmateriaalia.

Mitä muuhun kirjoittamiseen tulee, romaaniprojektit edistyvät. Kirjoittajaporukan pikkujouluihin pläjäytin sellaisen joulutarinan, ettei sitä voi julkaista ilman K-18 -merkintää. Joten täytyy ensin selvittää, pystyykö yksittäisiä postauksia laittamaan lapsilta kielletyiksi?

Joulukortit tuli tehtyä itse tänäkin vuonna, mutta niin myöhään, ettei kuvaaminen muistunut mieleen ennen kuin olivat jo postissa.

Muodonmuutos

Metamorfoosi, kirjoituskurssin harjoitustyö

Jussi nakkasi kurkkuunsa Buranan ja huuhtoi sen alas isolla lasillisella vettä. Kipu ristiselässä painoi häntä kumaraan. Mistä helkkarista tuo nyt taas otti itseensä? Jussi ei muistaakseen ollut kantanut mitään painavaa hiljattain. Olikohan tullut nukuttua huonossa asennossa? Uni oli ainakin maistunut viime aikoina. Kun syksy alkoi tulla ja päivät lyhetä, oli aamuisin yhä vaikeampaa päästä sängystä ylös. Kuuma suihku toi vähän eloa kroppaan mutta suihkusaippua loppui kesken. Vastahan tuota oli viime viikolla ostettu uusi pullo! Aamupuuro sekä kahvit naamaan ja töihin.

Toimistossa Jussi enimmäkseen murahteli työtovereilleen ja nousi tuon tuostakin jaloittelemaan käytävälle. Liikkuminen esti selkää jäykistymästä ja helpotti oloa.
 - Onpas sillä ollut huono aamu, työkaverit ihmettelivät.

Lounaalla Jussi lappoi lautaselleen reilun kasan perunamuusia ja lihapullia sekä vielä seuraksi kinkkukiusausta. Jälkiruuaksi kukkurakulhollinen marjarahkaa. Ja kahvit päälle. Iltapäivän kahvitauolla hän pisteli kahvin kanssa berliininmunkin ja otti vielä santsikupin kahvia työpöydälleen että pysyisi hereillä. Miksi niiden piti laittaa syksyllä lämmitys niin kuumalle? Jussin deodorantti oli pettänyt jo puolilta päivin.

Illalla töistä tullessa Jussi pysähtyi puistoon. Raikas syysilma, ruohon tuoksu ja hämärä puiden alla saivat hänet haikeaksi. Ei tehnyt mieli mennä kotiin. Mutta kotona odotti uusi särkylääke, ristiselkää vihloi taas. Jussi kumartui nojaamaan polviinsa ja kipu hieman hellitti. Nälkäkin oli.

Kotiin päästyään Jussi halusi suihkuun huuhtoakseen pahimmat hiet. Lämmin suihku yleensä rentoutti lihaksia ja helpotti selkäkipuja mutta ei tällä kertaa.

- Sinähän kävelet ihan vinossa, Jussin vaimo sanoi. - Onko se noin pahana?

Jussi murahti tuskaisesti ja otti uuden Buranan.

- Tilataan pizzat, hän sanoi ja lysähti sohvaan.

Jussi ahmi nopeasti valtavan pizzan: kinkkua, salamia, katkarapuja, tuplajuusto... Syötyään hän kellui hetken puoliunessa. Illan elokuva jäi kesken kun hän siirtyi sohvalta sänkyyn ja nukahti saman tien.

Seuraavana aamuna Jussin selkää särki pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hän otti kaksi Buranaa ja hoippui hikisenä suihkuun. Miten tuntui siltä, kuin hänen rintakarvoituksensa olisi ollut tavallista tuuheampi? Myös käsivarsikarvat olivat jotenkin pitempiä ja kainaloissa rehotti valtavat pehkot. Ja miksi hänellä oli naamassa pitkä sänki vaikka hän oli ajanut partansa vasta toissapäivänä? Jussi tunsi nukahtavansa seisaalleen. Hän kiskoi vaatteet päälleen ajamatta partaansa ja ajatteli mennä työpaikan kuppilan kautta. Iso kinkkupatonki, tupla-annos kahvia ja ehkä vielä wieneri tai joku muu möhnis...

Kun Jussi pääsi porraskäytävästä ulos, hän kumartui jälleen nojaamaan polviinsa. Särkylääke ei tuntunut auttavan lainkaan. Bussipysäkin sijasta hän suuntasi kohti puistoa missä tuoksui ruoho ja multa. Jänis oli loikkinut sinne päin vain vähän aikaa sitten. Jussi laskeutui nelinkontin. Kipu katosi. Vielä kun repi pois päältä kiristävät vaatteet, saattoi jälleen liikkua kuten kuului. Jussi lönkötti uneliaasti puistoon. Vatsa kaipasi vielä jotain täytettä. Jussi työnsi kuononsa ruohoon. Jäniksen haju oli vielä tuore. Vainu johti Jussin puiston perälle mistä metsä ja lenkkipolut alkoivat. Aamuhämärissä oli hiljaista. Jussin käpälät saivat varvikon rasahtelemaan. Jänis singahti liikkeelle varvikosta aivan Jussin edestä muttei ollut tarpeeksi nopea. Jussi harppasi sen perään ja vahvat hampaat taittoivat pienen niskan. Lämmin verinen liha maistui hyvältä.

Jussi nousi pieneen rinteeseen ja söi matkalla muutaman puolukan, joita yöpakkanen oli vähän puraissut. Pensaikkoisessa rinteessä kasvoi mäntyjä. Jussi löysi mieleisensä paikan ja alkoi kaivaa. Pensaiden suojiin, männynjuurakon alle syntyi nopeasti onkalo, jonne Jussi ryömi. Nyt saisi nukkua.

Metamorfoosi - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Metamorfoosi

– Pidä se saatanan kahvinkeitin!

Mies paiskasi oven kiinni perässään. Kati seisoi keittiössä. Hän katseli ikkunasta, miten täyteen lastatun auton takavalot haihtuivat usvaan. Kahvinkeitin pulputti. Santeri hyppäsi keittimen viereen ja kiehnäsi karvaista päätään Katin käsivarteen. Aleksi kierteli jaloissa. Se odotti. Kati tiesi kyllä, mitä Aleksin mielessä liikkui aamulla. Miehestä hän ei koskaan tiennyt.

Kati silitti kumpaakin kissaansa. Miehellä ei koskaan aamuisin ollut aikaa silittelyyn.

Yksi keittiön kaapeista oli täynnä kissojen rakastamaa ruokaa. Kati avasi säilyketölkin ja jakoi sisällön kahteen kuppiin. Hän ei osannut tehdä kuin keitettyjä perunoita ja veriseksi paistettua pihviä. Jos pihvi oli pannulla pidempään se kuivui. Mies halusi pihvinsä mediumina, hienoja kastikkeita, taidokkaita pastoja, jälkiruokia, makuelämyksiä, joita Kati ei pystynyt tarjoamaan. Hän oli kysynyt, miksei mies voinut itse valmistaa päivällistä heille molemmille. Ei vastausta.

Kissoille ruoka maistui. Ihmiset olivat hankalia.

Kati tuijotti ulos ikkunasta ja siemaili kahviaan. Siihen hän lisäsi runsaasti kermaa. Miehen mielestä liikaa. Sellainen määrä kermaa lihottaisi kenet tahansa muodottomaksi palloksi, eikä mies halunnut Katin muuttuvan. Paitsi oppivan valmistamaan ruokaa, tietenkin. Pitävän kodista huolta. Kati makaili sohvalla aivan liikaa. Neuloi Aleksin ja Santerin koreihin lämpimiä peittoja.

Kati paleli sängyssä herkästi. Hän oli hankkinut itselleen mahdollisimman paksun untuvapeiton. Miehen mielestä oli omituista, miten paljon lämpöä Kati tarvitsi.

Mies oli poissa. Kati oli yksin. Hän kaatoi toisen kupillisen kahvia ja lisäsi kermaa tavallista enemmän. Kahvikupillisen kanssa Kati käveli olohuoneeseen. Aleksi ja Santeri juoksivat perässä rennoin tassuin, kuin sattumalta. Venäjänsiniset olivat erityisen kauniita. Siniharmaa turkki, sulavat linjat, tyylikkäitä kissoja. Kelpasivat keisarilliseen hoviin.

Kati asettui sohvalle ja kissat hänen vierelleen. Aleksi nuoli itseään. Santeri paineli reittä etutassuillaan tyytyväisenä silityksiin.

Pehmeälle sohvalle oli mukava käpertyä peiton alle. Kati pöyhi tyynyjä, jotta saisi itselleen paremman päänsijan. Kissat nukkuivat hänen päällään ja vierellään, peiton alla tai päällä sen mukaan, millaiseksi olonsa tunsivat. Niin oli hyvä.

Kati nukahti. Hän näki unta kissoista. Venäjänsiniset hovissa pukeutuneena krinoliinihameisiin ja kolmikolkkahattuihin. Maatiaiskissat talonpoikina pelloilla metsästämässä hiiriä. Leijonan oloiset ja villikissan väriset abessinialaiset muinaisessa Egyptissä. Kissanpäisiä jumalia.

Aika kului huomaamatta. Kati heräsi outoon tunteeseen. Ihoa pisteli kaikkialta, paitsi sormenpäistä ja varpaista. Niissä tuntui tuskallinen venyminen kuin jossakin keskiaikaisessa kidutuksessa, jossa kuulusteltavalta kiskottiin kynnet. Kati kiljui kivusta, mutta kurkusta kohosi vain ulinaa. Vihreillä silmillään hän näki kissanpäisen jumalan. Se kurotti tassun ja käden sekasikiötä kohti sohvalla ulisevaa naista. Kurotti aikojen takaa siitä maailmasta, jossa jumalat asuivat.

Viimein näky kaikkosi. Sen mukana tuska hävisi. Kati nosti kättään. Hän katsoi käsivarttaan ja tunsi vastustamatonta halua nuolla sen puhtaaksi. Pitkä, karhea kieli siloitti uutuuttaan sotkuisen karvapeitteen.

Katille ei riittänyt käsivarsi. Hän kurotti nuolemaan selkäänsä, jonne ylsi hämmästyttävän notkeasti. Vatsa, jalkoväli ja häntä täytyi myös puhdistaa ja karvat siloittaa. Tehtyään tämän kaiken Kati höristi korviaan. Hän kuuli naapurin lasten hamsterin rapistelevan häkissään ja tunsi ruokahalunsa heräävän. Kati katsoi Aleksia ja Santeria. Ne viestittivät turhautumista siihen, että saattoivat vain kuulla saaliin näkemättä sitä koskaan.

Kati nousi seisaalleen. Hän köyristi selkäänsä ja venytti kaikkia neljää jalkaansa. Laiskasti Kati liikautti häntäänsä. Aleksi ja Santeri tuoksuivat houkuttelevilta. Hienostunein askelin hän käveli haistelemaan lajitovereitaan lähempää. Molemmat kollit pitivät hänestä. Kati tiesi sen selvästi. Jokainen viiksen värähdys, hännän liikautus, selän asento ja silmien katseet kertoivat mielihyvästä.

Ovella rapisi. Kaikki kolme kissaa suuntasivat korvansa ja silmänsä ääntä kohti. He tunsivat tulijan. Kati sähähti ja livahti piiloon sohvan alle. Aleksi ja Santeri pysyttelivät aloillaan. Niitä mies ei kiinnostanut.

Mies huhuili Katia, joka pysyi piilossaan. Koska ei nähnyt kuin kissat, mies käveli keittiöön. Pian hän palasi eteiseen kahvinkeitintä kantaen. Kati näki kaiken sohvan alta, eikä sietänyt enempää. Hän singahti miehen jalkoihin ja puri tätä nilkkaan niin lujaa, että veri purskahti. Mies huusi tuskasta ja potkaisi kissaa. Kati rääkäisi ja hellitti otteensa.

Kati palasi sohvalle kipeänä ja loukattuna. Aleksi ja Santeri lohduttivat häntä nuolemalla päätä ja silmiä. Viimein kaikki oli hyvin.

Kirjavan kissan näköalat

Kirjava kissa vetäytyi huvimajaan suojaan helteeltä. Se oli juuri saalistanut linnan puutarhasta hiiren, jota se sulatteli torkkuessaan. Kissaa oli aina tarvittu. Kauan sitten oli paikalla ollut vain kivinen torni, jonka seiniä puhkoivat ampuma-aukot. Jo silloin kissa oli suojellut asukkaiden ruokavarastoja ja pientä keittiöpuutarhaa. Tornista oli taisteltu ja sitä oli laajennettu suuremmaksi linnaksi. Ihmiset olivat tulleet ja menneet, mutta kissa oli hoitanut tehtävänsä.

Aikanaan taistelut olivat loppuneet ja puutarhaan olivat tulleet kukkaistutukset ja huvimajat. Palvelijat olivat kiiruhtaneet asioillaan. Arvovieraat olivat tulleet ja menneet hienoilla vaunuillaan.  Linnan asukkaat olivat viihtyneet puutarhassaan. Rakastavaiset olivat kohdanneet iltaisin huvimajoissa. Kaikkea oli kissa hiljaa todistanut. Se oli sulautunut pensaiden varjoihin ja ruusujen tuoksuun.

Hevosvaunut olivat vaihtuneet autoihin ja nyt linnan puutarhassa kuljeskelivat kameraa kantavat turistit. Kissaa ne eivät häirinneet sen enempää kuin aikaisemmatkaan ihmiset. Se olisi paikalla niin kauan kuin linna ja puutarhakin.

Pakinaperjantain haaste 298

Edit: Lisätty kuva. Kissa Villandryn linnan puutarhassa.

Vanhan suolan nälkä

- Olet kovin hiljainen. Ajatteletko häntä?

- Muistelen miltä hän maistui. Niin lämpimältä ja samalla suolaiselta. Hän oli ainutlaatuinen.

- Tiedän, rakas.

- Kunpa hän olisi suostunut muuttumaan!

- Se ei olisi ollut enää sama. Tiedät mitä verelle tapahtuu kun muutumme.

- Tiedän. Minä vain kaipaan häntä kaikkien näiden vuosisatojen jälkeenkin.

Tämä pieni vampyyriteemainen tuokiokuva on ensimmäinen kokeiluni Pakinaperjantain haasteeksi.

Halkeama keltaisessa kivessä

Kivi tuntui sanovan minulle: "Katso, noiden yhteenkietoutuneiden mäntyjen lomasta näet toiseen maailmaan!" Se oli omituinen tunne, miten kivi olisi muka osannut sanoa yhtään mitään? Toisaalta se oli osa ikivanhaa peruskalliota. Ajattelin miljoonia vuosia, joiden aikana jokin oli saanut kiven pinnan värjääntymään keltaiseksi. En ollut nähnyt vastaavaa kaikkien niiden lomien aikana, jotka olin viettänyt vaeltaen metsissä etsimässä sitä, mitä kutsutaan sisäiseksi rauhaksi. Jos olin sen ollut joskus löytävinäni, mieleni muuttui kohta palattuani kaupunkiin.

Halkeama keltaisessa kivessä sai aikaan oudon vaikutelman, kuin elottomalla möhkäleellä olisi kasvot. Niillä se katsoi minua kuin muinaisesta tyyneydestään hetkellisesti havahtunut pyhä olento. Tunsin itseni mielenvikaiseksi raivatessani tieni aluskasvillisuuden läpi yhteenkietoutuneiden mäntyjen luo. Ehkä tyytymättömyyteni elämään johtuikin piilevästä mielenterveyden häiriöstä, eikä vikaa ollut koskaan muualla kuin omassa päässäni?

Katsoin mäntyjen lomasta, enkä pysty kuvailemaan näkyäni. Se oli julmalla tavalla kaunista ja rauhoittavaa. Ymmärsin, että kaikki elävä on yhteydessä. Hetken tunsin itseni osana maata, josta männyt kasvoivat. Jokin tuntui vasten tahtoani pakottavan minut pois. Olisin niin kovasti halunnut jäädä! Kotimatka toi minut kilometri kilometriltä lähemmäs todellisuutta. Kaikki oli silti muuttunut - tiesin nyt mikä tarkoitus elämälläni oli.

*****

Inspiroiduin Pakinaperjantain haasteesta kirjoittamaan tämän flash fictionin, johon lajityyppiin puolestaan sain innoituksen Elisalta. Kuva on itse ottamani ja olen sen manipuloinut enemmän oikean värikseksi. "Ilme" kivellä sinänsä on aivan aito. Kaikkein positiivisinta tässä kirjoitustyössä oli, ettei se vienyt enempää aikaa kuin yhden ATC:n tekeminen.=) Lähdin naputtelemaan suoraan Bloggerin päivitysnäkymään ja tarina syntyi lause lauseelta.