Fiktionistien haaste "Prinsessa"

Tässä huonoa runoa Fiktionistien tämän viikon haasteeseen:

Prinsessa tornissa korkeassa

tuolissaan istuu mieli maassa

murhe painaa lakkaamatta

eikä lämmitä hiipuva takka

”Yksin olen, ah ja oi

urhot ei torniin kiivetä voi

Täällä mä istun vahtien liettä

kun hovineidot sinkkuelämää viettää”

Kuuluu ulkoa siipien lepatusta

Onko se pulu vai korppi musta?

Uutta ilmaa saa takan hiilet

kun katosta alkaa putoilla tiilet

Kun tiilet katosta lakoaa

otus suunnaton torniin kurkistaa

pää sarvekas, silmä keltainen

savu sieraimista tupruten

suomujen peitossa alta ja yltä

siivillä mittaa viisitoista syltä

Tuumii prinsessa: ”Tajusin juuri,

tuo on linnuksi liian suuri”

Lohikäärme tuskissaan kiemurtaa

suomujen alta kutittaa

mut prinsessa rapsuttaa kaikkialta

hyvää tekee, etenkin vatsan alta

”On se nyt kumma jos tuota pelkään”

Prinsessa kapuaa otuksen selkään

Siivet valtavat alkaa lennon itään

eikä prinsessa kyydissä paina mitään

Lohikäärmeen luolaan aurinko paistaa

grillattu lammas maukkaalta maistaa

eikä kylmä oo enää prinsessalla

lohikäärmeen mahtavan siiven alla

Fiktionistien haaste: huono scifi-raapale

Tämänkertaiseen Fiktionistien kuvahaasteeseen:

Merkkivalo syttyi laukaisualustan pylonissa ja kevyt rynnäkköalus ampaisi matkaan. Ilmakehän sininen tummeni hiljalleen mustaksi ja aluksen punainen nanopinnoite puhkesi tähtien valossa kirkkaaseen taisteluhehkuun. Pilotti otti suunnan kohti synkeää laivuetta, joka kohta olisi riittävän lähellä laukaisemaan torpedonsa. Sädetykkien näytöt ilmoittivat täyttä energiatasoa. Kuudentoista valovuoden päästä matkaa taittaneet muukalaiset saisivat kuuman vastaanoton. Harmaat vihollisalukset, joiden oudot muodot kertoivat niiden lähettämän sivilisaation totaalisesta vieraudesta, levittäytyivät ja niiden pitkistä ulokkeista alkoi sataa jotain oranssia. Pilotti teki väistöliikkeen ja tajusi samalla, että ohitse sinkoavissa ammuksissa oli jotain tuttua. Pian tämän jälkeen rynnäkköaluksen moottorit sammuivat kun maaliinhakeutuvat porkkanat tukkivat moottorien suuttimet. Avaruusjänisten invaasiota ei estänyt mikään.

Huonon kirjoittamisen iloa

Elina perusti uuden blogin nimeltä Fiktionistit. Se haastaa viikoittain kirjoittamaan huonon runon tai raapaleen mitä hämärimmistä aiheista ja tarkoituksena on, että kirjoittaminen olisi hauskaa ilman itsekritiikkiä. Ensimmäisen haasteen eläinsadusta kirjoitin ensin pitkän version, jonka sitten tiivistin sadan sanan mittaiseksi raapaleeksi. Raapale löytyy tuolta haasteen kommenteista ja tässä on sadun pitempi versio:


Olipa kerran pikku linnunpoika, joka hieman kasvettuaan alkoi kummastella kotiolojaan. Aikansa ihmeteltyään se viimein uskaltautui kysymään vanhemmiltaan:
– Äiskä ja iskä, miksi minä olen näin iso kun te olette noin pieniä?
Perheenisä, Lalli Leppälintu, kiemurteli aikansa mutta vastasi sitten:
– Se, poikaseni, johtuu ihan vain siitä, että äitisi syöttää sinua niin mahtavan hyvin. Toukissa on kovasti paljon proteiinia ja se kasvattaa lihasmassaa.
Lalli oli nuoruudessaan treenannut kovasti ja ollut aikoinaan jopa mestari lintujen painonnostokisoissa, mistä se oli usein kertonut pikku poikaselleen. Niinpä se arveli selityksen menevän täydestä pikku untuvikkoon.

Linnunpoika ei kuitenkaan ollut vielä tyytyväinen, vaan kysyi vielä lisäksi:
– Miksi minä olen tällainen harmaanruskea, kun te olette noin keltaisia?
Äiti, Laura Leppälintu, oli ollut biokemisti ennen kuin oli jättäytynyt kotiäidiksi, ja selitti poikaselleen vakuuttavasti:
– Sinä olet kasvanut niin nopeasti, ettei pigmentintuotantosi ole ehtinyt mukaan. Mutta kunhan vielä vähän vartut, niin sinusta tulee oikein kauniin värinen.

Linnunpoika oli hetken hiljaa ja kysyi sitten:
– Miksi minä sitten laulan ihan eri tavalla kuin te?
Se avasi nokkansa ja ulos kajahti kuuluvasti ”kukkuu, kukkuu!” johon yllättäen vastasi toinen samanlainen ääni kaukaisuudesta.
– Kuka on tuo, joka laulaa samalla tavalla kuin minä? linnunpoika kysyi.
– Kai meidän pitää kertoa totuus, isä sanoi. – Tuo on sinun oikea äitisi. Me olemme adoptoineet sinut.

Siitä  hetkestä lähtien perheessä vallitsi rauha ja sopusointu kun kätketyt salaisuudet eivät enää vaivanneet ketään. Sen pituinen se.

Limerikkihaaste

Lonkeropiirakan Korppisusi haastoi keksimään limerikin. Haaste on peräisin Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista.

Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi

L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 


Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!



 Jatkan tässä Korppisuden zombiteemaa:

Zombien valtaan jos joutuu Vantaa
taidan rahani kapakkaan kantaa
Paikallisella ostarilla
lajitoverit juottolan terassilla
ne rauhassa olla antaa


En nyt nimeä ketään haastetuksi mutta jokainen meidän blogia seuraava saa vapaasti osallistua.

Vanha mies - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Vanha mies

Eteenpäin kun taivaltaa,

miettii mikä odottaa

Joskus alkaa vuodet painaa

Sitten onkin kohta vainaa

Silloin saa mun pääni varmaan

kaljun, taikka tukan harmaan

Tukenain on kävelykeppi

eikä enää seiso heppi

Mut kirkkaana jos säilyy mieli,

terävänä kynä ja kieli,

kroppa rapistua saa,

mulla riittää tarinaa

Jos dementia taas iskee aivoon,

järki karkaa mustaan kaivoon

Voin silloin olla murheeton

kun tajuntani poissa on

Voi tässä käydä vaikka miten

Mut asian mä näen siten,

ett' vaikka mitä vanhuus tois,

en tappiolle jäädä vois

Täydellinen murha - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Täydellinen murha

Oranssikahvaisten Fiskarsin saksien terät toimivat aina yhtä luotettavasti. Pienet napsahdukset säestivät työtä. Pitkiä viiltoja. Harmaiden reunojen siisteys oli yhdentekevää.

Mietin, miten seuraava murha tapahtuisi. Ampumalla, myrkyllä, teräaseella, vai jollain eksoottisemmalla tavalla?

Miten uhria pitäisi lähestyä? Avoimesti torilla, soluttautua osaksi palveluskuntaa, hiipiä yöllä taloon, vai lähettää luottomies viemään viestiä, muka joltain arvohenkilöltä?

Mitä ruumiille tapahtuisi? Olisiko haavoilla tai luodinreiällä merkitystä? Tunnistaisiko myrkytyksen oireet? Arsenikkia on käytetty antiikin ajoista asti. Se on tunnettu ja luotettava. Kenties liiankin tuttu?

Tartuin Helsingin Sanomien ruokaliitteestä leikkaamaani reseptiin. Tunnettu ruokabloggari oli julkistanut kauniin kuvan thaimaalaisesta kanakeitosta.

Työnsin lehtileikkeen farkkujeni taskuun. Puin ylleni villatakin ja työnsin jalkani mukaviin tennareihin. Nappasin lipaston päältä lompakon ja auton avaimen.

Siwasta ei saanut tuoretta inkivääriä ja korianteria, muscovado-sokeria, siitakesieniä tai sitruunaruohoa. Kookosmaitoa, kanaliemikuutioita ja chilimarinoituja kanansuikaleita olisi saattanutkin olla, mutta suhtauduin asiaan epäilevästi. Suuntasin Prismaan.

Murhan suunnittelun täytyi olla hankalinta kirjoittamisessa. Päädyin siihen lopputulokseen käytyäni kohtauksen läpi kymmenettä kertaa. Miten vaikea ihmistä olikaan saada hengiltä!

Halusin tappaa uhrini toisin kuin Agatha Christie, Liza Marklund tai Leena Lehtolainen. Kaiken lisäksi kirjoitin historiallista dekkaria, kuten Ellis Peters. Cadfael-sarjassa täytyi olla kaksikymmentä osaa. Kaksikymmentä erilaista murhaa.

Tuhahdin ääneen. Ihmiset tuijottivat minua ja ostoskärryjäni.

Pienet pyörät ratisivat linoleumilla. Livahdin keksihyllyjen väliin.

Arsenikissa oli puolensa. Sitä täytyi entisaikaan olla helposti saatavilla. Arsenikkia käytettiin jopa kosmetiikassa. Ihomaaleissa ja karvanpoistovoiteissa.

Arsenikki oli yksi ainesosa Borgioiden suvun kuuluisaksi tekemästä cantarellasta. Sametin ja kultaompeleiden, hajuvesien ja tyylikkäiden eleiden raskauttama renessanssi sai myrkynkin vaikuttamaan hohdokkaammalta.

Vieritin ostoskärryt parkkiluolaan. Nostin yksinäisen muovikassin takaluukkuun, ja palautin kärryt paikoilleen.

Vein avaimen virtalukkoon. Väänsin kytkimestä ajovalot päälle. Fiatin moottori hyrähti käyntiin.

Keittiössä järjestin ostokseni työpöydälle hellan viereen. Oikeastaan minulla ei ollut aavistustakaan, mitä muscovado-sokeri oli. En ollut eläissäni nähnyt sitruunaruohoa. Luin reseptin huolella läpi, uudestaan, ja vielä kolmannen kerran.

Raastoin inkiväärin. Silppusin Ikean halvalla veitsellä sitruunuorohon, valkosipulin, porkkanat, limetinlehdet ja chilipaprikat. Huomasin unohtaneeni liottaa sienet, joten laitoin ne kulhoon ja väänsin hanasta vettä päälle.

Sekoitin kaikki ainesosat kattilassa, kuten ohjeessa neuvottiin. Kiehutin hiljalleen parikymmentä minuuttia. Keittiö täyttyi kirpeistä, pehmeistä ja mausteisista tuoksuista.

Kytkin radion päälle. Uutisten aika. Suomen Tietotoimiston piippaus oli pysynyt samanlaisena viimeiset kolmekymmentä vuotta. Niin pitkälle muistin.

Ajattelin murhaajaa. Kosto oli motiivina miljoonassa tarinassa. Enkö keksisi mitään omaperäisempää? Mustasukkaisuus? Vielä useammassa kuin miljoonassa. Vallanhimo, raha, jalokivet? Kenties minun pitäisi kirjoittaa psykopaatista. Jostakin, joka tappaa pelkästä tappamisen ilosta.

Lusikoin keittoa suuhuni. Nautin välillä vettä lasista. Tuskin huomasin tarkastella suullisia. Oliko lopputulos vaivan arvoinen?

Kasvojani rupesi kutittamaan sietämättömästi. Laskin lusikan ja raavin.

Mitä ihmettä iholleni oli käynyt? Ulkona ei ollut kovinkaan kylmä. Oliko Prismassa levinnyt joku omituinen bakteeri?

Kieleni tuntui paksulta kuin siihen olisi pistänyt ampiainen.

Ymmärsin, etteivät keuhkoni välittäneet happea verenkiertoon, kuten niiden olisi pitänyt. Tartuin kännykkään, mutta liian myöhään.

Kaaduin lattialle. Jospa olisin tiennyt olevani allerginen inkiväärille! Olisin voinut kirjoittaa inkiväärimurhasta. Arsenikkia oli käytetty aivan liian usein.

Amiraaliperhonen - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Amiraaliperhonen

Antti istui mustalla nahkatuolilla ja nojasi punaisen taulutietokoneen toisen jalan päälle ristittyyn polveensa.

Lentokone kiihdytti kaukana kiitotiellä. Moottorit jylisivät. Nokka kohosi kohti taivasta.

Lentokentän automaatista sai seisonutta kahvia.

Antti hörppäsi pahvimukista ja irvisti. Hän käytti hipaisunäyttöä tottunein sormin.

Amiraaliperhonen, vanessa atalanta. Muuttaa pohjoiseen keväisin. Lisääntyy, ja seuraava sukupolvi muuttaa takaisin etelään.

Millaista on elää perhosena? Lentää hetken, lisääntyä ja kuolla?

Pariisiin matkustavia kuulutettiin. Antti sulki taulutietokoneen, pakkasi sen olkalaukkuunsa, ja nousi tuolilta. Ruudulliset tennarit, kuluneet farkut, Che Guevara T-paidan rinnuksessa, lippis sotkuisten hiusten peittona. Nuori mies ensimmäistä kertaa lentokoneessa ilman vanhempia.

Ei Anttia pelottanut. Hän osasi kieliä, toisin kuin vanhempansa. Pääsisi näkemään kaikki paikat, joita oli elokuvissa ihaillut. Montmartre, vanhat metroasemat, hautausmaat.

Rinkan hän oli pakannut täyteen, sulkenut suojapussin sisään, eikä ollut lainkaan huolissaan, löytäisikö se tiensä samaan koneeseen.

Perillä Antti matkusti metrolla pohjoiselle rautatieasemalle, suunnisti sieltä Googlen kartan avulla retkeilymajaan, ja varasi itselleen vuoteen makuusalista.

Retkeilymajan yhteiskeittiön suuren pöydän ääressä istui aamulla nuori nainen.

Christine oli kotoisin Lyonista. Heilautti pitkää palmikkoaan ja nauroi niin, että etuhampaat näkyivät. Kuunteli iPodista, miten Les Fatals Picards lauloi työttömyyspäivärahasta ja sarkastisesti julisti ”paskat, äänestän oikeistoa”.

He kipusivat Montmartren kukkulalle, etsivät syrjäisen penkin. Söivät patonkia ja juustoa. Joivat halpaa pöytäviiniä, kunnes olivat kylläisiä ja kevyessä humalassa.

Christine riisui alushousunsa ja istui hajareisin Antin syliin. Rakastelu maistui hyvältä. Sillä tavoin, ulkona, ilman kondomia.

Tuuli puhalsi kevyesti kukkulan yli. Saarnet, haavat, tammet ja pyökit havisivat. Mahla tuoksui makealta. Elämä kesti sekunnin kerrallaan. Viini värjäsi suupielet purppuraisiksi.

He nautiskelivat toisistaan, kunnes molempien täytyi palata kotiin.

Christine astui junaan Montparnassen asemalla. Antti lensi Helsinkiin.

Lentokentällä hän joutui juoksemaan ehtiäkseen bussiin.

Terminaalin edessä taksi kiihdytti. Moottori ulvahti. Kuski tarvitsi jokaisen euron. Perheen omakotitalosta oli velkaa kaksisataatuhatta.

Taulutietokone rasahti rikki osuessaan asfalttiin. Amiraaliperhonen katosi bittiavaruuteen.

Luovan kirjoittamisen kurssin jatkokertomus

Blogi on ollut jälleen päivittämättä pitkään, mutta se ei tarkoita, etteikö luovia asioita tapahtuisi elämässämme.;)

Kirjoittamisesta vain on vaikea blogata. Joka tapauksessa luovan kirjoittamisen kurssin anti oli erittäin hyvä. Lopputulokseen olemme kumpikin osallistuneet:

http://www.saunalahti.fi/sultan/jatkokertomus13

Lisäksi olen tyytyväinen kahteen blendaukseen, jotka tuolla kuvista löytyvät. Kaivelin omalta osaltani tietokoneen uumenista soveltuvaa kuvitusmateriaalia.

Mitä muuhun kirjoittamiseen tulee, romaaniprojektit edistyvät. Kirjoittajaporukan pikkujouluihin pläjäytin sellaisen joulutarinan, ettei sitä voi julkaista ilman K-18 -merkintää. Joten täytyy ensin selvittää, pystyykö yksittäisiä postauksia laittamaan lapsilta kielletyiksi?

Joulukortit tuli tehtyä itse tänäkin vuonna, mutta niin myöhään, ettei kuvaaminen muistunut mieleen ennen kuin olivat jo postissa.

Muodonmuutos

Metamorfoosi, kirjoituskurssin harjoitustyö

Jussi nakkasi kurkkuunsa Buranan ja huuhtoi sen alas isolla lasillisella vettä. Kipu ristiselässä painoi häntä kumaraan. Mistä helkkarista tuo nyt taas otti itseensä? Jussi ei muistaakseen ollut kantanut mitään painavaa hiljattain. Olikohan tullut nukuttua huonossa asennossa? Uni oli ainakin maistunut viime aikoina. Kun syksy alkoi tulla ja päivät lyhetä, oli aamuisin yhä vaikeampaa päästä sängystä ylös. Kuuma suihku toi vähän eloa kroppaan mutta suihkusaippua loppui kesken. Vastahan tuota oli viime viikolla ostettu uusi pullo! Aamupuuro sekä kahvit naamaan ja töihin.

Toimistossa Jussi enimmäkseen murahteli työtovereilleen ja nousi tuon tuostakin jaloittelemaan käytävälle. Liikkuminen esti selkää jäykistymästä ja helpotti oloa.
 - Onpas sillä ollut huono aamu, työkaverit ihmettelivät.

Lounaalla Jussi lappoi lautaselleen reilun kasan perunamuusia ja lihapullia sekä vielä seuraksi kinkkukiusausta. Jälkiruuaksi kukkurakulhollinen marjarahkaa. Ja kahvit päälle. Iltapäivän kahvitauolla hän pisteli kahvin kanssa berliininmunkin ja otti vielä santsikupin kahvia työpöydälleen että pysyisi hereillä. Miksi niiden piti laittaa syksyllä lämmitys niin kuumalle? Jussin deodorantti oli pettänyt jo puolilta päivin.

Illalla töistä tullessa Jussi pysähtyi puistoon. Raikas syysilma, ruohon tuoksu ja hämärä puiden alla saivat hänet haikeaksi. Ei tehnyt mieli mennä kotiin. Mutta kotona odotti uusi särkylääke, ristiselkää vihloi taas. Jussi kumartui nojaamaan polviinsa ja kipu hieman hellitti. Nälkäkin oli.

Kotiin päästyään Jussi halusi suihkuun huuhtoakseen pahimmat hiet. Lämmin suihku yleensä rentoutti lihaksia ja helpotti selkäkipuja mutta ei tällä kertaa.

- Sinähän kävelet ihan vinossa, Jussin vaimo sanoi. - Onko se noin pahana?

Jussi murahti tuskaisesti ja otti uuden Buranan.

- Tilataan pizzat, hän sanoi ja lysähti sohvaan.

Jussi ahmi nopeasti valtavan pizzan: kinkkua, salamia, katkarapuja, tuplajuusto... Syötyään hän kellui hetken puoliunessa. Illan elokuva jäi kesken kun hän siirtyi sohvalta sänkyyn ja nukahti saman tien.

Seuraavana aamuna Jussin selkää särki pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hän otti kaksi Buranaa ja hoippui hikisenä suihkuun. Miten tuntui siltä, kuin hänen rintakarvoituksensa olisi ollut tavallista tuuheampi? Myös käsivarsikarvat olivat jotenkin pitempiä ja kainaloissa rehotti valtavat pehkot. Ja miksi hänellä oli naamassa pitkä sänki vaikka hän oli ajanut partansa vasta toissapäivänä? Jussi tunsi nukahtavansa seisaalleen. Hän kiskoi vaatteet päälleen ajamatta partaansa ja ajatteli mennä työpaikan kuppilan kautta. Iso kinkkupatonki, tupla-annos kahvia ja ehkä vielä wieneri tai joku muu möhnis...

Kun Jussi pääsi porraskäytävästä ulos, hän kumartui jälleen nojaamaan polviinsa. Särkylääke ei tuntunut auttavan lainkaan. Bussipysäkin sijasta hän suuntasi kohti puistoa missä tuoksui ruoho ja multa. Jänis oli loikkinut sinne päin vain vähän aikaa sitten. Jussi laskeutui nelinkontin. Kipu katosi. Vielä kun repi pois päältä kiristävät vaatteet, saattoi jälleen liikkua kuten kuului. Jussi lönkötti uneliaasti puistoon. Vatsa kaipasi vielä jotain täytettä. Jussi työnsi kuononsa ruohoon. Jäniksen haju oli vielä tuore. Vainu johti Jussin puiston perälle mistä metsä ja lenkkipolut alkoivat. Aamuhämärissä oli hiljaista. Jussin käpälät saivat varvikon rasahtelemaan. Jänis singahti liikkeelle varvikosta aivan Jussin edestä muttei ollut tarpeeksi nopea. Jussi harppasi sen perään ja vahvat hampaat taittoivat pienen niskan. Lämmin verinen liha maistui hyvältä.

Jussi nousi pieneen rinteeseen ja söi matkalla muutaman puolukan, joita yöpakkanen oli vähän puraissut. Pensaikkoisessa rinteessä kasvoi mäntyjä. Jussi löysi mieleisensä paikan ja alkoi kaivaa. Pensaiden suojiin, männynjuurakon alle syntyi nopeasti onkalo, jonne Jussi ryömi. Nyt saisi nukkua.

Metamorfoosi - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Metamorfoosi

– Pidä se saatanan kahvinkeitin!

Mies paiskasi oven kiinni perässään. Kati seisoi keittiössä. Hän katseli ikkunasta, miten täyteen lastatun auton takavalot haihtuivat usvaan. Kahvinkeitin pulputti. Santeri hyppäsi keittimen viereen ja kiehnäsi karvaista päätään Katin käsivarteen. Aleksi kierteli jaloissa. Se odotti. Kati tiesi kyllä, mitä Aleksin mielessä liikkui aamulla. Miehestä hän ei koskaan tiennyt.

Kati silitti kumpaakin kissaansa. Miehellä ei koskaan aamuisin ollut aikaa silittelyyn.

Yksi keittiön kaapeista oli täynnä kissojen rakastamaa ruokaa. Kati avasi säilyketölkin ja jakoi sisällön kahteen kuppiin. Hän ei osannut tehdä kuin keitettyjä perunoita ja veriseksi paistettua pihviä. Jos pihvi oli pannulla pidempään se kuivui. Mies halusi pihvinsä mediumina, hienoja kastikkeita, taidokkaita pastoja, jälkiruokia, makuelämyksiä, joita Kati ei pystynyt tarjoamaan. Hän oli kysynyt, miksei mies voinut itse valmistaa päivällistä heille molemmille. Ei vastausta.

Kissoille ruoka maistui. Ihmiset olivat hankalia.

Kati tuijotti ulos ikkunasta ja siemaili kahviaan. Siihen hän lisäsi runsaasti kermaa. Miehen mielestä liikaa. Sellainen määrä kermaa lihottaisi kenet tahansa muodottomaksi palloksi, eikä mies halunnut Katin muuttuvan. Paitsi oppivan valmistamaan ruokaa, tietenkin. Pitävän kodista huolta. Kati makaili sohvalla aivan liikaa. Neuloi Aleksin ja Santerin koreihin lämpimiä peittoja.

Kati paleli sängyssä herkästi. Hän oli hankkinut itselleen mahdollisimman paksun untuvapeiton. Miehen mielestä oli omituista, miten paljon lämpöä Kati tarvitsi.

Mies oli poissa. Kati oli yksin. Hän kaatoi toisen kupillisen kahvia ja lisäsi kermaa tavallista enemmän. Kahvikupillisen kanssa Kati käveli olohuoneeseen. Aleksi ja Santeri juoksivat perässä rennoin tassuin, kuin sattumalta. Venäjänsiniset olivat erityisen kauniita. Siniharmaa turkki, sulavat linjat, tyylikkäitä kissoja. Kelpasivat keisarilliseen hoviin.

Kati asettui sohvalle ja kissat hänen vierelleen. Aleksi nuoli itseään. Santeri paineli reittä etutassuillaan tyytyväisenä silityksiin.

Pehmeälle sohvalle oli mukava käpertyä peiton alle. Kati pöyhi tyynyjä, jotta saisi itselleen paremman päänsijan. Kissat nukkuivat hänen päällään ja vierellään, peiton alla tai päällä sen mukaan, millaiseksi olonsa tunsivat. Niin oli hyvä.

Kati nukahti. Hän näki unta kissoista. Venäjänsiniset hovissa pukeutuneena krinoliinihameisiin ja kolmikolkkahattuihin. Maatiaiskissat talonpoikina pelloilla metsästämässä hiiriä. Leijonan oloiset ja villikissan väriset abessinialaiset muinaisessa Egyptissä. Kissanpäisiä jumalia.

Aika kului huomaamatta. Kati heräsi outoon tunteeseen. Ihoa pisteli kaikkialta, paitsi sormenpäistä ja varpaista. Niissä tuntui tuskallinen venyminen kuin jossakin keskiaikaisessa kidutuksessa, jossa kuulusteltavalta kiskottiin kynnet. Kati kiljui kivusta, mutta kurkusta kohosi vain ulinaa. Vihreillä silmillään hän näki kissanpäisen jumalan. Se kurotti tassun ja käden sekasikiötä kohti sohvalla ulisevaa naista. Kurotti aikojen takaa siitä maailmasta, jossa jumalat asuivat.

Viimein näky kaikkosi. Sen mukana tuska hävisi. Kati nosti kättään. Hän katsoi käsivarttaan ja tunsi vastustamatonta halua nuolla sen puhtaaksi. Pitkä, karhea kieli siloitti uutuuttaan sotkuisen karvapeitteen.

Katille ei riittänyt käsivarsi. Hän kurotti nuolemaan selkäänsä, jonne ylsi hämmästyttävän notkeasti. Vatsa, jalkoväli ja häntä täytyi myös puhdistaa ja karvat siloittaa. Tehtyään tämän kaiken Kati höristi korviaan. Hän kuuli naapurin lasten hamsterin rapistelevan häkissään ja tunsi ruokahalunsa heräävän. Kati katsoi Aleksia ja Santeria. Ne viestittivät turhautumista siihen, että saattoivat vain kuulla saaliin näkemättä sitä koskaan.

Kati nousi seisaalleen. Hän köyristi selkäänsä ja venytti kaikkia neljää jalkaansa. Laiskasti Kati liikautti häntäänsä. Aleksi ja Santeri tuoksuivat houkuttelevilta. Hienostunein askelin hän käveli haistelemaan lajitovereitaan lähempää. Molemmat kollit pitivät hänestä. Kati tiesi sen selvästi. Jokainen viiksen värähdys, hännän liikautus, selän asento ja silmien katseet kertoivat mielihyvästä.

Ovella rapisi. Kaikki kolme kissaa suuntasivat korvansa ja silmänsä ääntä kohti. He tunsivat tulijan. Kati sähähti ja livahti piiloon sohvan alle. Aleksi ja Santeri pysyttelivät aloillaan. Niitä mies ei kiinnostanut.

Mies huhuili Katia, joka pysyi piilossaan. Koska ei nähnyt kuin kissat, mies käveli keittiöön. Pian hän palasi eteiseen kahvinkeitintä kantaen. Kati näki kaiken sohvan alta, eikä sietänyt enempää. Hän singahti miehen jalkoihin ja puri tätä nilkkaan niin lujaa, että veri purskahti. Mies huusi tuskasta ja potkaisi kissaa. Kati rääkäisi ja hellitti otteensa.

Kati palasi sohvalle kipeänä ja loukattuna. Aleksi ja Santeri lohduttivat häntä nuolemalla päätä ja silmiä. Viimein kaikki oli hyvin.

Jouluterveisiä

Tähän postaukseen kuuluisi liittää kuvia tekemistäni joulukorteista, mutta kaikki lähtivät kiireellä matkaan viimeisenä mahdollisena päivänä.;) Joten valitettavasti en tullut kuvanneeksi yhtäkään.

Blogi ei tauosta huolimatta ole kuollut.;) Jussi on työskennellyt neuleiden parissa, mutta valitettavasti häneltä varastettiin isossa marketissa ostoskorista juuri edellisenä iltana valmistuneet hienot lapaset. Eikä niistäkään ehditty ottaa kuvaa. Neulebloggarin painajainen! Puhumattakaan suomalaisen miehen tuskasta, kun Alkokin oli ehtinyt mennä kiinni.

Oma syksyni on mennyt hyvin tiiviisti romaania kirjoittaessa. Osallistuimme myös työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille. NaNoWriMo tuli koettua marraskuussa, oma saldoni runsaat 21 000 sanaa. Se jäi silti kauas 50 000 sanan tavoitteesta. Suosittelen kaikille osallistumista, jos haluatte saada kirjoittamiseen rentoutta ja rutiinia!

NaNoWriMon romaanini on toistaiseksi nimetön "prequel" (jatkoa, mutta ajallisesti edeltää alkuperäistä tarinaa) alkuperäiseen. Olen jo hieman jatkanut siitä, mihin marraskuussa jäin. Varsinaisesti sen kirjoittaminen katkesi, kun sairastelun jälkeen innostuin työstämään alkuperäisen romaanini loppuun.

Eli alkuperäisen kolmas versio valmistui ja on lähetetty luettavaksi kavereilleni, jotka ovat sitä kyselleet, sekä parille Pöytälaatikko-foorumin käyttäjälle. Kyllä sen tätäkin kautta voi saada, mutta liitetiedostona en tänne rupea laittamaan mm. siksi, että 151 sivua PDF:nä on aika iso tiedosto. Lähetä sähköpostia diome(miuku)saunalahti(piste)fi ja kerro, kuka olet, jos emme ole meilailleet aiemmin. Mikäli satut olemaan alaikäinen tai muuten herkkätunteinen, ota huomioon, että romaanissa on melko roiseja kohtauksia ja kielenkäyttöä.

Mietin julkaista kirjoituskurssin puitteissa samaan tarinaan, mutta erillisenä, kirjoitetun novellin. Se vain ei palautteen mukaan toimi erillisenä novellina, joten vaatisi aikamoista muokkausta saada se julkaisukuntoon. Vaikeaa saada tiukasti rajatun sivumäärän puitteisiin puserrettua kappale isoa tarinaa, jossa on siinä vaiheessa jo n. 90 sivua kerrottu hahmojen elämästä. Hyvä harjoitus sinänsä.;)

Romaanin työstäminen jatkuu tauon jälkeen. Nyt pitäisi tehdä paljon taustatyötä ja opiskella vähän kirjoittamistakin, mutta jos silti ensin pitäisi lomaa.;) Voisi samalla vaikka hoitaa joitain arkisempia askareita paremmalle tolalle.

EDIT:

Ystävykset toivottavat kaikille blogin lukijoille hyvää joulua!:)


Pet's name: André
Adopt virtual pets at Chicken Smoothie!
 
Pet's name: Charles
Adopt virtual pets at Chicken Smoothie!

Uusi muistikirja kierreselkävihosta

Olen jo jonkin aikaa tehnyt muistiinpanoja romaanikäsikirjoituksen printtiliuskojen takapuolille. Edellinen muistikirjani tuli täyteen.=) Nyt viimein sain aikaiseksi tehdä uuden samalla tekniikalla, joskin tällä kertaa leimasin kuviot itse ja liimasin kansiin pitsiä. Leimasinjäljestä näkee, ettei työtä välttämättä pitäisi aina tehdä aamuyöllä. Ruusuleimasimet ostin käytettynä, enkä huomannut ruveta "trimmailemaan" niistä ylimääräisiä reunoja ennen kuin vahinko oli jo sattunut. Aamuyön oivalluksia sekin, että tartun katkoteräveitseen puolinukuksissa ja alan leikata leimasinkumia.;p Mutta kaikki meni hyvin - ei haavoja, leimat ehjiä edelleen.

Jotenkin vihkon kannessa tuo leimasinsotku ei silti niin haittaa. Jussi ei edes pannut sitä merkille, kun ensimmäistä kertaa näki. Kannen sisäpuolelle kiinnitin musteella kirjoittamani Eeva Kilven viisauden "On vain yksi periaate: epätäydellisyys. Joka hyväksyy sen, jaksaa elää."

Se tuntui hyvin osuvalta. Olemme menossa kirjoituskurssille työväenopistoon, ja olen vasta joutunut toteamaan, kuinka osaamaton todella olenkaan kirjoittajana. Siitä huolimatta, että romaani on joka kirjoituskerralla parantunut. Tähän vihkoon on tarkoitus kirjata ajatuksia editointia ja mahdollista seuraavaa versiota varten. Yritän pitää mielessäni jatkuvasti, että kirjoitan vain itselleni, mutta pidän hyvästä kirjallisuudesta. Siksi yritän saada kaiken hiottua niin hyvin, että voin itse olla tyytyväinen lopputulokseen. Voi olla järkevää pistää tämän version jälkeen tarina tauolle joksikin aikaa, tehdä taustatyötä ja harjoitella kirjoittamista ylipäätään. Ideoin myös osallistumista NaNoWriMoon romaanilla, joka voisi toimia luonnoksen omaisena käsikirjoituksena "jatko-osalle". Todellisuudessa se kertoo edeltävistä tapahtumista.

Miten muistikirja on tehty:
1. ota kierreselkäinen vihko
2. vahvista kannet sisäpuolelta pahvilla
3. koristele kannet etupuolelta, sisäpuoleltakin jos haluat

Itse vannon nykyään kaksipuoleisen teipin nimiin. Askartelukauppojen myymä suojapaperillinen teippi on halvempaa kuin kirjakaupoissa myytävä tavallisen teipin oloinen. Astman takia liiman käyttöä täytyy vähän rajoittaa. Pitsejä joutuu silti yleensä liimaamaan, jolloin käytän tavallista "erikeepperiä". Kirjanmerkkejä liimailen tavallisella liimapuikolla.

Kirjavan kissan näköalat

Kirjava kissa vetäytyi huvimajaan suojaan helteeltä. Se oli juuri saalistanut linnan puutarhasta hiiren, jota se sulatteli torkkuessaan. Kissaa oli aina tarvittu. Kauan sitten oli paikalla ollut vain kivinen torni, jonka seiniä puhkoivat ampuma-aukot. Jo silloin kissa oli suojellut asukkaiden ruokavarastoja ja pientä keittiöpuutarhaa. Tornista oli taisteltu ja sitä oli laajennettu suuremmaksi linnaksi. Ihmiset olivat tulleet ja menneet, mutta kissa oli hoitanut tehtävänsä.

Aikanaan taistelut olivat loppuneet ja puutarhaan olivat tulleet kukkaistutukset ja huvimajat. Palvelijat olivat kiiruhtaneet asioillaan. Arvovieraat olivat tulleet ja menneet hienoilla vaunuillaan.  Linnan asukkaat olivat viihtyneet puutarhassaan. Rakastavaiset olivat kohdanneet iltaisin huvimajoissa. Kaikkea oli kissa hiljaa todistanut. Se oli sulautunut pensaiden varjoihin ja ruusujen tuoksuun.

Hevosvaunut olivat vaihtuneet autoihin ja nyt linnan puutarhassa kuljeskelivat kameraa kantavat turistit. Kissaa ne eivät häirinneet sen enempää kuin aikaisemmatkaan ihmiset. Se olisi paikalla niin kauan kuin linna ja puutarhakin.

Pakinaperjantain haaste 298

Edit: Lisätty kuva. Kissa Villandryn linnan puutarhassa.

Ranskan kuvasatoa

Ensimmäistä kuvasatoa lomamatkaltamme Ranskaan tänä kesänä korjataan nyt.:) Romaanista lähti liikkeille kolmas versio, vaikka toinen oli vielä kesken, koska en katsonut uusien tietojen valossa pystyväni enää jatkamaan entistä. Mitähän näistä syntyy?;)

 

 Kirjoitusvälineistöä työpöydällä Langeais'n linnassa.

 

Lattiaa Langeais'n linnasta.

Kovasti tutun oloista aseistusta löytyi Ecouenin renessanssimuseosta.;) On se. Saksalaista tekoa ja kaikkea, aikakausikin täsmää. Rapierin (ranskalaisittain ihan vain miekka) vieressä main gauche. Saisi näitä ihan omaan käyttöönkin ostaa.

Sametti hehkui punaisena,
intohimo katseessa,
sielusi hillittömyys,
vuodatti verta,
katkeran punaista,
sydämestäni,
rakastin sinua enemmän.

(Kuvassa isännän vuode Azay-le-Rideaun linnasta. Runo omaa tuotantoani Runotorstain haasteeseen "Punainen".)

Todellisuuspakoa

Inspiroiduin näihin ajatuksiin Kirsti Ellilän sarjakuvasta. Tällä hetkellä jumissa oleva romaaniprojektini on myös todellisuuspakoista roskaromantikkaa.;) Todellisuuspakoisuudellahan on varsin huono kaiku, siinä ei nähdä mitään taiteellista tai muuten merkittävää. Merkittävä - merkityksetön, syvällinen - pinnallinen, yhteiskunnallinen - todellisuuspakoinen. Suosittelen Zygmunt Baumanin teoksia lääkkeeksi kaksijakoisen maailmankuvan aiheuttamaan ahdistukseen. Postmodernin lumo oli itselleni merkittävä elämys. Tuija Pulkkisen Postmoderni politiikan filosofia avaa käsitettä ja ajattelua vielä syvemmin.

Henkilökohtainen on poliittista. Tämä on uuden aallon feminismin perusajatus. Voisi myös sanoa, että todellisuuspako on poliittista. Ihmiset haluavat vaihtaa maisemaa, kun elämä potkii päähän. Entisajan tehtaissa työskennelleet nuoret naiset olivat romanttisen kirjallisuuden suurkuluttajia. Siksi romanttisen kirjallisuuden perusteemoihin kuuluu köyhä tyttö, joka lopulta saa unelmiensa prinssin. Naisten arjen muodosti surkeasti palkattu ja kurjissa olosuhteissa tehty yksitoikkoinen työ, jonka vastapainoksi oli tarjolla raskaita kotitöitä ja lastenhoitoa, mahdollisesti alkoholisoituneen aviomiehen passausta. Tästä kaikesta kertoo realistinen kirjallisuus ja historiantutkimus. Sietäisi muistaa tänäkin päivänä, miksi aikoinaan kamppailtiin 8 tunnin työpäivän ja monien muiden asioiden puolesta, sen sijaan, että pidetään niitä itsestäänselvyyksinä.

Keskiajalla elämä potki päähän myös aatelisia ruton, nälänhätien ja sotien muodossa. Kehitettiin ritariromantiikka palvelemaan kauniimman elämän kaipuuta. Veikko Litzen on kirjoittanut erinomaisen teoksen Keskiajan kulttuurihistoria. Joka tapauksessa ritariromantiikka ei sellaisenaan kuvaa keskiajan elämää yhtään sen paremmin kuin Harlekiini-pokkarit kuvaavat nykyaikaa. Kauniimman elämän kaipuu on mielestäni erinomainen termi kuvaamaan todellisuuspakoisuutta.

Historiallisen kirjallisuuden lisäksi kauniimman elämän kaipuuta eli todellisuuspakoa näkyy selvästi historian kuvaamisessa. En tarkoita tällä varsinaista tutkimusta, vaan yleistä historian esittämistä. Meistä on hirveän mukava toistaa tarinaa piispa Henrikistä ja Lallista. Nuijasota on samoin yksi osa myyttistä suomalaista historiaa - sellaisena kuin siitä on tavattu kertoa. Esimerkkejä kansallisesta mytologiasta riittää. Silti historian suuria kertomuksia pidetään vakavasti otettavina ja merkittävinä teemoina, ei todellisuuspakoisina satuina. Huolimatta Tuntemattomasta sotilaasta tai vaikkapa HBO:n Generation Kill -sarjasta menneisyyden sotilaat ja armeijat ovat sankarillisia taistelijoita hyvän asian puolesta. Meistä on hirveän mukava kuvitella ritarit ja muut soturit ylevinä ja puhtoisina, toistamassa huomattavan moderneja nationalistisia ja normatiivisia ihanteita.

En ole kirjoittamisen asiantuntija, mutta haluan tuoda esille kirjoittajan mahdollisuuden luoda todellisuuspakoisiin tarinoihinsa poliittista sisältöä. Terry Pratchett on fantasiakirjallisuuden puolelta erinomainen esimerkki. Hänen kirjoissaan yhteiskunnalliset teemat on luontevasti kudottu osaksi tarinaa, täysin vailla saarnaamisen tuntua. Hirmurykmentti (alkup. Monstrous Regiment) kävisi queer-teorian perusoppikirjasta, tehdessään samalla humoristisen uusintaversion "tyttö pukeutuu pojaksi ja lähtee seikkailemaan" -kirjallisuudesta, jonka teemoilla on tosielämän esikuvansa. Usein tosin vähemmän hohdokkaasti toimeentulovaikeuksien kanssa kamppaileva nuori nainen tälläytyi miesten vaatteisiin päästäkseen töihin esim. rengiksi, ja saattoi elää miehenä koko loppuelämänsä. The Tradition of Female Transvestism in Early Modern Europe on aihepiirin klassikkotutkimus.

Kirjailija tekee aina valintoja hahmojen ja tarinoiden suhteen. Onko valintojen aina toistettava tyypillisiä kaavoja? En missään nimessä peräänkuuluta poliittisesti korrekteja tekstejä, koska sellaiset tuppaavat olemaan ikävystyttäviä. Muttei ole mitään syytä sille, etteikö todellisuuspakoisella tarinalla voisi olla yhteiskunnallisesti merkittäviä ulottuvuuksia.

Kauniimman elämän kaipuun merkitys itsessään on myös yhteiskunnallista. Mitä kertoo nykyajasta se, miten suosittua "kotoilu" on? Ihmiset haluavat sisustaa, harrastaa käsitöitä, askarrella, laittaa ruokaa, leipoa fantasiakakkuja, sekä tietenkin lukea todellisuuspakoista kirjallisuutta. Vintage ja vanhan arvostaminen kertovat paitsi ekoajattelusta myös nostalgiasta. Fiftarius, keskiaikaharrastus, omavaraistaloudesta haaveilu tms. on toki jo itsessään hyvin todellisuuspakoista. Halutaan jossain määrin vaihtaa maisemaa mielikuvitukselliseen menneisyyteen, jossa "kaikki oli paremmin". Kuten löydetty runo ATC:ssäni Menneisyys kertoo.;)


 *****
Valokuvan olen ottanut Astuvansalmella vuonna 2007. Kaiken ikäisillä ihmisillä täytyy olla mahdollisuus jäädä ihmettelemään elämän pieniä asioita - vaikka sitten kameran kanssa. Muuten missään ei ole mitään mieltä.;) Ja kun kaikenlaiset pelit (esim. Sims) ovat mitä parhainta todellisuuspakoa, lisään tähän näytiksi yhden osuvasti nimetyn virtuaalilemmikkini. Ainakaan tällainen keräilyharrastus ei kartuta roinaa kotiin.;)


Pet's name: Sadun Lumo
Adopt virtual pets at Chicken Smoothie!

Irrallinen irvileuka

Lähdettiin kaivamaan auki Francois Rabelais'n hautaa tarkoituksena tarkistaa, onko kirjailijan ruumis pahasti pyörinyt viime aikoina. Jäljellä oli vain luuranko, josta jänteiden ja lihasten mädättyä kallo sai helposti napsaistua itsensä irti. Ei se pohdiskellut, ollako vai eikö, kunhan vain halusi nauttia raittiista ilmasta maattuaan ummehtuneen löyhkän keskellä viitisen sataa vuotta.

Kallo siitä sitten hinkui mukaan, mutta joutui katkerasti pettymään. Ei voinut edes olkiaan kohauttaa todetessaan, ettei mikään ole muuttunut. Ennen sanottiin "digeroimme tavernoissa kehomme konstruktioksi diverssejä nutrimentteja ja gastronomisia substansseja", nykyään same in English ja karppauksella höystettynä.

Kallopa siitä innostui rupattelemaan niin rivoja, ettei mokomaa ole kuultu moneen miespolveen. Kertoili mielipiteensä maan mahtavista, ja vähän vähäisistäkin. Ei niitä täällä Erään Suuren Yrityksen imperiumin vallan alaisena kehtaa toistaa, ettei vallan katsota mitätöntä kirjoittajanalkua sensuroinnin arvoiseksi. Sen vain sanon, että kallolle siinä kävi huonosti; se tuomittiin haudattavaksi ikuiseen hiljaisuuteen.

Sen hiljaisuuden nimi on Ei Vois Vähempää Kiinnostaa.


*****

Kiitos http://www.kolumbus.fi/~d638242/index.htm/ ja kaikki kunnia kirjailijalle, jonka tasolle ei juuri kukaan ole yltänyt - edelleen ajankohtaista ja hysteerisen hauskaa viiden sadan vuoden jälkeen.

Tuleepa taas pitkästä aikaa osallistuttua Pakinaperjantaihin.:)

Kuvan Mirabeaun kirjan L'Ami des hommes niteistä olen napannut Vincennes'n linnassa 2007.

Luova toiminta ja perfektionismi

Olen aiemmin kirjoittanut perfektionismin kiroista kuvataiteen tekemisen estäjänä, ja pohdiskellut asiaa muistaakseni myös kirjoittamisen yhteydessä. Tänään kuitenkin oivalsin tällaisen itsestäänselvyyden:

Kirjoittaminen (tai muu luova toiminta) onnistuu, jos tarve lähtee sisäisestä palosta. Tekee tekemisen ilosta, koska haluaa ilmaista itseään, ja nauttii ko. toiminnasta.

Kun asiaan sotketaan ulkoinen motivaatio, tulee blokki. Ulkoisella motivaatiolla tarkoitan tässä ennen kaikkea menestymisen hinkua, näyttämisen tarvetta, tarvetta todistaa jotain jollekin, halua olla hyvä - kaikenlaista mainetta ja mammonaa.

Sama pätee tutkielmiin, vaikkei niiden kirjoittamista yleisesti luetakaan luovaksi toiminnaksi. Aiheeseen ja työskentelyyn voi silti olla yhtä intohimoinen suhde kuin muuhun kirjoittamiseen.

Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että riittää kun pääsee tilaan, jossa hyväksyy oman vajavaisuutensa, ja kirjoittaa vaikka "vähän vasemmalla kädellä". On siinäkin perää, mutta tuo sisäinen palo lienee olennaista. Täytyy oppia nöyryyttä, ja antautua intohimolle.

"Vähän vasemmalla kädellä" voin sanoa siksi, ettei perfektionisti koskaan kirjoita aivan lepsuillen. Jos on tärkeää saada tekstiä aikaan, ei voi jämähtää hiomaan lauseita heti kättelyssä täydellisiksi. Silti voi luottaa itseensä siinä, ettei yksikään törkeä virhe pääse ahdistusseulan läpi. Sitä kun huomaa virheen, ei saa rauhaa ennen kuin se on korjattu.

Täytyy koettaa pitää itsensä kurissa, keskittyen tekemiseen ja siihen liittyvään haaveiluun. Elää omaa pientä elämäänsä tässä hetkessä välittämättä muusta. Tulevaisuus koittaa ajallaan.

*****

Kuva kännykameralla näpsäisty Turun kauppahallista, Aschanin Sininen Juna -kahvilasta. Ehkä sittenkin laukkuun sopiva pokkari on parempi vaihtoehto kuin digijärkkäri? Mitä tekee hyviä kuvia ottavalla kameralla, joka ei ole koskaan mukana, ellei lähde erikseen kuvausmatkalle?

Rakkautta peltipurkissa

- ...neljä, viisi, kuusi, Jyri laski kahvimitallisia ja kaatoi sitten vettä säiliöön.
Pian kahvinkeitin aloitti leppoisan porinansa.
- Ihana tuoksu, Tanja sanoi. - Tuo herättää paremmin kuin herätyskello.
Hän haukotteli leveästi ja kietoi kätensä Jyrin kaulaan.
- Olet kultainen kun laitat aamupalaa.
- Sieraimesi laajenevat kuin vainun saaneella ajokoiralla, Jyri sanoi.
Tanjaa nauratti. Jyri sulki Presidentti-paketin ja työnsi sen kukkakuvioilla koristeltuun peltiseen kahvipurkkiin. Sitten hän suuteli Tanjaa hellästi ja kaivoi kaapista kaksi mukia.
- En vaihtaisi näitä aamukahveja kanssasi mihinkään muuhun, Tanja sanoi.
- En minäkään, Jyri vastasi ja otti Tanjaa kädestä.

Pakinaperjantain haaste 283

Vanhan suolan nälkä

- Olet kovin hiljainen. Ajatteletko häntä?

- Muistelen miltä hän maistui. Niin lämpimältä ja samalla suolaiselta. Hän oli ainutlaatuinen.

- Tiedän, rakas.

- Kunpa hän olisi suostunut muuttumaan!

- Se ei olisi ollut enää sama. Tiedät mitä verelle tapahtuu kun muutumme.

- Tiedän. Minä vain kaipaan häntä kaikkien näiden vuosisatojen jälkeenkin.

Tämä pieni vampyyriteemainen tuokiokuva on ensimmäinen kokeiluni Pakinaperjantain haasteeksi.

Sananvapaus, osa 2

Venäjällä Pietarin uuden homoseksuaalisen propagandan kieltävän lain nojalla on vangittu heteroseksuaalinen perheenisä syystä, että hän mielenosoituksessa kantoi homojen oikeuksia kannattavaa kylttiä.

Putinille suunnatun vetoomuksen voi (englanniksi) allekirjoittaa täältä.

Itse kirjoitin juuri romaanin kakkosversion sivulle 45 "homoseksuaalista propagandaa", mutta toki tarina on muutenkin epäilyttävä.;) Onneksi Suomessa ei tarvitse taistella näin perustavanlaatuisten oikeuksien puolesta - ainakaan tällä hetkellä. Historia ei koskaan ole eteenpäin kulkeva edistysjana, vaikka siltä se yleensä halutaan saada kuulostamaan. Ajatellaan nyt vaikka fundamentalismin leviämistä islamilaisissa maissa tai muslimien ja juutalaisten suhdetta. Takana loistava menneisyys, vaikkei tietysti ongelmaton sekään.

Tämä merkintä on samalla tiedotus siitä, että täällä ollaan ja pysytään, vaikkei päivityksiä hetkeen ilmaantuisi.;) Kirjoitusvire on taas päällä. Tekstiä on nyt lukenut Jussin lisäksi kaksi muuta ihmistä ja vastaanotto on ollut hyvä.=) Tarinan kaarella mennään vasta ensimmäistä neljännestä, joten ihan äkkiä tämä ei valmistu. Hommia on muutenkin rästissä, joten olisin kiitollinen, jos jonain päivänä oppisin yhdistämään kirjoitusflown ja arkielämän.

EDIT: mieltään osoittaneen miehen tuomiota lykätty, oikeus tutkii vain syytettä viranomaisen vastustamisesta