Todellisuuspakoa

Inspiroiduin näihin ajatuksiin Kirsti Ellilän sarjakuvasta. Tällä hetkellä jumissa oleva romaaniprojektini on myös todellisuuspakoista roskaromantikkaa.;) Todellisuuspakoisuudellahan on varsin huono kaiku, siinä ei nähdä mitään taiteellista tai muuten merkittävää. Merkittävä - merkityksetön, syvällinen - pinnallinen, yhteiskunnallinen - todellisuuspakoinen. Suosittelen Zygmunt Baumanin teoksia lääkkeeksi kaksijakoisen maailmankuvan aiheuttamaan ahdistukseen. Postmodernin lumo oli itselleni merkittävä elämys. Tuija Pulkkisen Postmoderni politiikan filosofia avaa käsitettä ja ajattelua vielä syvemmin.

Henkilökohtainen on poliittista. Tämä on uuden aallon feminismin perusajatus. Voisi myös sanoa, että todellisuuspako on poliittista. Ihmiset haluavat vaihtaa maisemaa, kun elämä potkii päähän. Entisajan tehtaissa työskennelleet nuoret naiset olivat romanttisen kirjallisuuden suurkuluttajia. Siksi romanttisen kirjallisuuden perusteemoihin kuuluu köyhä tyttö, joka lopulta saa unelmiensa prinssin. Naisten arjen muodosti surkeasti palkattu ja kurjissa olosuhteissa tehty yksitoikkoinen työ, jonka vastapainoksi oli tarjolla raskaita kotitöitä ja lastenhoitoa, mahdollisesti alkoholisoituneen aviomiehen passausta. Tästä kaikesta kertoo realistinen kirjallisuus ja historiantutkimus. Sietäisi muistaa tänäkin päivänä, miksi aikoinaan kamppailtiin 8 tunnin työpäivän ja monien muiden asioiden puolesta, sen sijaan, että pidetään niitä itsestäänselvyyksinä.

Keskiajalla elämä potki päähän myös aatelisia ruton, nälänhätien ja sotien muodossa. Kehitettiin ritariromantiikka palvelemaan kauniimman elämän kaipuuta. Veikko Litzen on kirjoittanut erinomaisen teoksen Keskiajan kulttuurihistoria. Joka tapauksessa ritariromantiikka ei sellaisenaan kuvaa keskiajan elämää yhtään sen paremmin kuin Harlekiini-pokkarit kuvaavat nykyaikaa. Kauniimman elämän kaipuu on mielestäni erinomainen termi kuvaamaan todellisuuspakoisuutta.

Historiallisen kirjallisuuden lisäksi kauniimman elämän kaipuuta eli todellisuuspakoa näkyy selvästi historian kuvaamisessa. En tarkoita tällä varsinaista tutkimusta, vaan yleistä historian esittämistä. Meistä on hirveän mukava toistaa tarinaa piispa Henrikistä ja Lallista. Nuijasota on samoin yksi osa myyttistä suomalaista historiaa - sellaisena kuin siitä on tavattu kertoa. Esimerkkejä kansallisesta mytologiasta riittää. Silti historian suuria kertomuksia pidetään vakavasti otettavina ja merkittävinä teemoina, ei todellisuuspakoisina satuina. Huolimatta Tuntemattomasta sotilaasta tai vaikkapa HBO:n Generation Kill -sarjasta menneisyyden sotilaat ja armeijat ovat sankarillisia taistelijoita hyvän asian puolesta. Meistä on hirveän mukava kuvitella ritarit ja muut soturit ylevinä ja puhtoisina, toistamassa huomattavan moderneja nationalistisia ja normatiivisia ihanteita.

En ole kirjoittamisen asiantuntija, mutta haluan tuoda esille kirjoittajan mahdollisuuden luoda todellisuuspakoisiin tarinoihinsa poliittista sisältöä. Terry Pratchett on fantasiakirjallisuuden puolelta erinomainen esimerkki. Hänen kirjoissaan yhteiskunnalliset teemat on luontevasti kudottu osaksi tarinaa, täysin vailla saarnaamisen tuntua. Hirmurykmentti (alkup. Monstrous Regiment) kävisi queer-teorian perusoppikirjasta, tehdessään samalla humoristisen uusintaversion "tyttö pukeutuu pojaksi ja lähtee seikkailemaan" -kirjallisuudesta, jonka teemoilla on tosielämän esikuvansa. Usein tosin vähemmän hohdokkaasti toimeentulovaikeuksien kanssa kamppaileva nuori nainen tälläytyi miesten vaatteisiin päästäkseen töihin esim. rengiksi, ja saattoi elää miehenä koko loppuelämänsä. The Tradition of Female Transvestism in Early Modern Europe on aihepiirin klassikkotutkimus.

Kirjailija tekee aina valintoja hahmojen ja tarinoiden suhteen. Onko valintojen aina toistettava tyypillisiä kaavoja? En missään nimessä peräänkuuluta poliittisesti korrekteja tekstejä, koska sellaiset tuppaavat olemaan ikävystyttäviä. Muttei ole mitään syytä sille, etteikö todellisuuspakoisella tarinalla voisi olla yhteiskunnallisesti merkittäviä ulottuvuuksia.

Kauniimman elämän kaipuun merkitys itsessään on myös yhteiskunnallista. Mitä kertoo nykyajasta se, miten suosittua "kotoilu" on? Ihmiset haluavat sisustaa, harrastaa käsitöitä, askarrella, laittaa ruokaa, leipoa fantasiakakkuja, sekä tietenkin lukea todellisuuspakoista kirjallisuutta. Vintage ja vanhan arvostaminen kertovat paitsi ekoajattelusta myös nostalgiasta. Fiftarius, keskiaikaharrastus, omavaraistaloudesta haaveilu tms. on toki jo itsessään hyvin todellisuuspakoista. Halutaan jossain määrin vaihtaa maisemaa mielikuvitukselliseen menneisyyteen, jossa "kaikki oli paremmin". Kuten löydetty runo ATC:ssäni Menneisyys kertoo.;)


 *****
Valokuvan olen ottanut Astuvansalmella vuonna 2007. Kaiken ikäisillä ihmisillä täytyy olla mahdollisuus jäädä ihmettelemään elämän pieniä asioita - vaikka sitten kameran kanssa. Muuten missään ei ole mitään mieltä.;) Ja kun kaikenlaiset pelit (esim. Sims) ovat mitä parhainta todellisuuspakoa, lisään tähän näytiksi yhden osuvasti nimetyn virtuaalilemmikkini. Ainakaan tällainen keräilyharrastus ei kartuta roinaa kotiin.;)


Pet's name: Sadun Lumo
Adopt virtual pets at Chicken Smoothie!