maanantai 14. toukokuuta 2012

Häävieraana

Huomasin päivää ennen juhlia, että hääkutsussa luki pukukoodina cocktail-puku. En omista sellaista, ja vaihtoehtoja mietittyäni totesin, että Eurokankaan palakorista alkujaan koristetyynyn päällisen tekemistä varten hankittu kappale koristeellista verhosatiinia saattaisi sopia. Taisteltuani ompelukoneen kanssa, lopputuloksena valmistui "pötkö", johon lisäsin kuminauhakujan. Tämä oli pikainen kyhäelmä, enkä oikein osaa käyttää kaavoja (vanhojenpuku syntyi kurssilla, jossa opettaja neuvoi kaavojen kanssa). Puhumattakaan, että olisin eläessäni ommellut kovin paljon. Vyö ja jakku peittävät sopivasti huonoimmat kohdat.;)

Asu toimi häissä hyvin.:) Ei ehkä ole aivan sitä, mitä periaatteessa olisi pitänyt, mutta väliäkö tuolla, kun on riittävän juhlava. Kengät ja villasukat eivät kuulu asuun!;) Oikeasti käytin bootsimallisia "korkokenkiäni", mutta näillä on parempi kävellä (matkasimme häihin julkisilla). Villasukat siksi, että aamulla ennen lähtöä veti pahasti suonta molemmista jaloista. Hame siis itse tehty, maksoi 4€. Jakku ajalta, jolloin H&M postimyynnistä vielä sai isompia kokoja normaalimallin vaatteista. Hankin liituraitaisen jakkupuvun aikoinaan ollessani bestman ystäväni häissä (on toki epätavallista, mutta olemme ystäväni kanssa tunteneet 9-vuotiaasta asti). Rusetti on satiininauhaa Eurokankaasta - ollut käytössä myös vyönä. Kauluspaita on Varustelekasta muistaakseni brittiarmeijan ylijäämää, oli jokunen vuosi sitten alekorissa hintaan 1€. Vyö on alkujaan Jussin, varmaan siis myös Varustelekasta hankittu. Rintakoru on Kalevala-korun sudenpääsolki, jonka sain muinoin ylioppilaslahjaksi.

Ompelukoneen kanssa taistelun välttämiseksi sain erinomaisia vinkkejä pöytäseurana häissä olleelta mieheltä.:) Hänellä oli pidempi kokemus vanhojen ompelukoneiden huoltamisesta, koska on niitä käyttänyt enemmänkin (valitsi koulussa "rättikässyn", kun minä puolestani olin teknisessä). Suositteli tietokoneen näppäimistön puhdistamiseen tarkoitettua paineilmaruiskua/sprayta etenkin hankalampien paikkojen puhdistukseen. Sitten ompelukoneöljyä käyttöohjeen neuvomiin paikkoihin, koska öljy väärässä paikassa voi jumittaa koneen toiminnan. Lisäksi oli puhetta siitä, että lanka voi olla pölyyntynyttä ja muuten huonolaatuista. Ainakin langan pölyisyys on todennäköistä, koska lankakoria oli säilytetty vintillä suojattomassa paikassa. Ongelman nimi on, että todennäköisesti -60-luvulta peräisin olevan Singerin alalanka jumittuu yhtenään. Ompelukone on ollut todellä pitkään käyttämättömänä, aina edellisen omistajan kuoleman jälkeen. Täytyy huoltaa ja sitten vain harjoittelemaan!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti