lauantai 14. toukokuuta 2011

ATC Pelko ja ahdistus


Olin kahden vaiheilla haluanko laittaa tätä korttia esille. Tein alkuperäisen piirroksen ja väritin sen vesipuuväreillä jo talvella. Kortti kuitenkin valmistui vasta nyt. Joku sanoi osuvasti, että päälle 30-vuotiaana alkaa todella tajuta oman kuolevaisuutensa. Nuorena kun on niin huoleton, ei voisi uskoa mitään pahaa tapahtuvan itselle. Tässä vaiheessa elämää on nähnyt enemmän.

Syöpään kuoleva potilas näyttää todella ruumiilta - kuin kasvojen tilalla olisi pääkallo. Itseltäni löytyi papa-kokeessa kakkostason solumuutoksia, mutta onneksi ne ovat poistuneet itsestään. Aneyrysmasta (valtimonpullistuma) luin lehdestä. Jos yöllä herää kipuun ja hengenahdistukseen voi elämän mitta olla kymmenistä minuuteista kiinni. Hakeuduin terveyskeskukseen tutkituttamaan kolesteroli- ja sokeriarvot. Koko talven sairastettuani en halua enää enempää sitä lajia. Toivoa on vielä: verensokeri oli erinomainen, kolesteroli hieman koholla, mutta vain hieman.:)

1 kommentti:

  1. Tästä kortista tuli mieleen 30.10.2009 tekemäni Suicide.

    En halunnut tehdä siitä erillistä merkintää, joten olkoon nyt tämän jatkona. Kun Pelossa ja ahdistuksessa näkyy keski-iän lähestymisen tuska, Suicidessa on läsnä nuoruuden tuska. Se purkaa itsetuhoista mieltä.

    VastaaPoista