lauantai 31. maaliskuuta 2012

Helsingin Sanomissa juttu "löydetystä runoudesta"

Lehtiruno on verkkoajan kansantaidetta ilmestyi tämän päivän (31.3.2012) Helsingin Sanomissa kulttuurisivuilla. Sanomalehtirunous on "löydettyä runoutta", "found poetry", jota olen oppinut hyödyntämään ATC-korteissa. Runoja voi löytää mistä vain, kun ottaa sivun vaikkapa mainoslehdestä, sanomalehdestä, aikakauslehdestä tai kirjasta. Itse en niinkään pidä tussilla yliviivaamisesta, jota tämän lehtijutun tiimoilta innostuin kokeilemaan tänään. Mieluummin leikkaan sanat erilleen, ja yhdistän sopivaan kuvaan ja taustaan pieneksi taidekortiksi. Onhan ATC itsessäänkin kansantaidetta.;)

Hesari järjestää sanomalehtirunoista myös kilpailun. Osallistumisaikaa on 14.4. asti.

Meidän automme

Digiskräppileiskan näet oikeassa koossaan täältä! Saabismi on sairaus.;) Ysisatasessa ei ole mitään turhia hienouksia, vain sähköiset ikkunat ja ABS. Sillä vielä kulkee huonompiakin teitä ja kuljettaa kuormia, vaikkei ole meidän aiemman ysisatasemme veroinen. Aiemman mittarissa oli n. 300 000 km, kun Jussi kyllästyi tekemään peltien ruostekorjauksia. Sitä ennen saatiin mm. kuljetettua opiskelijayksiön mittainen muuttokuorma.

Monena keväänä olen saanut korvatulehduksen ajettuani ikkunat auki, radiossa pauhaten KLF:n eurohumppa. Ristin entisen automme teinimobiiliksi. Mahtaako nykyisestä koskaan tulla teinimobiili 2:sta, kun KLF:ääkään ei enää ole? Saatuani kokeilla kunnon subwooferilla varustettua Fordia, subbari ja vaikka CD-soitin olisi kiva lisä, mutten ole valmis tinkimään tavarankuljetuskapasiteetista.

Tämä digiskräppileiskani osallistuu Arkkikaupan haasteeseen "menopelit".

Kiitokset digiskräppimateriaaleista: Shabby Princess, Free Digital Scrapbooking, Deviant Scrap, tempus fugit, ScrapEm's digi plot, Raspberry Road Designs

ATC vaihtotapaaminen 31.3.

Suuri kiitos kaikille ATC-korttien vaihtotapaamiseen osallistuneille!:D Olipa mukavan runsas osanotto.=) Otetaan uusiksi vaikka kesäkuun alkupuolella. Päivämääriä ja paikkoja saa ehdottaa! Puhetta on ollut Askartelu Amalian kanssa, että heidän tiloissaan voisi kokoontua Espoon keskuksessa. Täytyy selvitellä asiaa, koska vasta hyvin alustavasti on blogin kautta ollut puhe. Variston Sinelliin ei silti ole sieltäkään mahdoton matka autolla.;)

PS. Huomasin vasta liian myöhään, että kännykkääni oli tullut puhelu 14.30 aikoihin. Myyrmannissa oli hirveä mekkala, kun siellä olikin Linnanmäki-tapahtuma. Joten valitettavasti en kuullut soittoa.:( Yritin soittaa takaisin. Jos puhelu liittyi tapaamiseen, olen todella pahoillani!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

ATC Edesmenneille

Jäljellä on vain muistoja,
ja kohta muistaakseni
tarvitsen valokuvan;
hauras todiste siitä,
että olit olemassa.

Hyödynsin Arkkikaupan palkintona tullutta kollaasiarkkia myös tässä ATC:ssä. Tarkoitus on ennen kaikkea kuvata sisäistä lasta, minuutta, mutta voi kortin toki lukea toisinkin. Aiemmin kirjoittamaani runoa lukiessa ajattelen ennen kaikkea sitä, miten vielä vuosia sitten yhtenä päivänä tulin itkeneeksi ensimmäisen koirani muistoa. (Tästä eteenpäin verrannollisuus ihmisiin on tarkoituksellista.) Nyt siitä on jo niin kauan, etten pysty enää näkemään koiraa mielessäni elävänä. Siitä on tullut osa elämäni kertomusta, monia tarinoita, joita tulee välillä kerrottua toisille. Jonain päivänä se on vain nimi sukutaulussa, Kennelliiton rekisterissä, kiinnostava vain sukuja kartoittaville.

ATC Aikuisuus

Kasvaminen on
luopumaan oppimista.
Iloa kaikesta,
mikä vielä on jäljellä.
Ymmärrys
jokaisen päivän merkityksestä.

ATC:n aihe on puolikas aiemmin kirjoittamastani runosta. Skanneri ei tykkää ulokkeista korteissa, joten tämä Koukussa Kortteihin -haastekorttini joutui kärsimään helmien vuoksi. Tausta on kahvivärjätylle paperille (samaa kuin runossa - printti kestää hyvin liotusta) leimattu askartelukirppikseltä ostamallani leimasimella, musteena Distress Inkin sävy wallnut stain.

ATC Näetkö? 1/2 ja 2/2


Näetkö? 1/2 ja 2/2. Näitä ATC:tä olen suunnitellut jo pidempään. Printtasin omat valokuvani valokuvapaperille, 1/2 on aitan ovi Skansenilta Tukholmasta. 2/2 on Seitsemisen kansallispuistosta aarniometsäpolulta, jolla oli pituutta vain n. 2 km - suosittelen! Valitettavasti skanneri ei tuota haluttua lopputulosta, kun korteissa on näiden helmien kaltaisia ulokkeita. Nauhanpätkä 2/2:ssa on vihreävalkoista Raggegarnia, jota pihistin Jussin neulekorista ja punoin letille.

ATC Ei vielä!

Kuoleman siipi hipaisi. Ei vielä! Sain eilen ajatuksen toteuttaa kortteja runoistani. Tämä otsikkona käyttämäni teksti tuntui sopivan kivasti kuvaan, joka kuului Askartelufoorumin haasteesta voittamaani Arkkikaupan palkinnon kollaasiarkkiin. Tosin kiva tuntuu olevan sana, joka istuu erittäin huonosti tähän synkeään yhteyteen... En tiennyt, mitä lapsikuvilla olisin tehnyt, vaikka ovatkin nättejä. Kaiketi uppoutumiseni menneisiin aikoihin sai lähtemään tällaisille urille. Kuvat toimivat samoin sisäisen lapsen ja oman kehityksen esittäjinä. Helmien (myös osa haastepalkintoa) takia tämä ATC ei skannautunut aivan tarkasti.

torstai 29. maaliskuuta 2012

ATC Ajattele suuria

Ajattele suuria, mutta nauti pienistä. Kortti valmistui Koukussa Kortteihin vintage-haasteeseen. Mietelauseen tosin olin kirjoittanut jo aiemmin, samalla kun kirjoittelin muitakin vastaavia musteella. Taustapaperin leikkasin saapuneesta kirjekuoresta ja kokeilin leimata viinipullon korkilla. Kakkupaperi on kahvilla värjättyä.

Punainen

Sametti hehkui punaisena,
intohimo katseessa,
sielusi hillittömyys,
vuodatti verta,
katkeran punaista,
sydämestäni,
rakastin sinua enemmän.


*****
Kirjoittamastani romaanista inspiraation sai tämä Runotorstain osallistuminen.

Kuoleman siipi hipaisi. Ei vielä!


Jäljellä on vain muistoja,
ja kohta muistaakseni
tarvitsen valokuvan;
hauras todiste siitä,
että olit olemassa.


*****


Miten paljon aikaa
mahtuu kymmeneen vuoteen?
Mitä olin silloin,
kun tavatessamme halusin sen kertoa?
Elämä oli jättänyt
arpia sieluun.
Nyt on vain haalenneita muistoja.


*****


Kun kaikki,
jotka koskaan olivat tärkeitä
kuolevat ympäriltämme,
olen onnellinen,
että olen elossa,
ja sinä, rakkaimpani.
Kasvaminen on
luopumaan oppimista.
Iloa kaikesta,
mikä vielä on jäljellä.
Ymmärrys
jokaisen päivän merkityksestä.


*****
Hoidin eilen pientä ja rakasta koiraa, jolle se oli vähällä olla viimeinen päivä. Cushingin tauti on verottanut elimistön voimia lääkityksestä huolimatta, mistä seurasi sydänkohtaus. Ehdin jo mielessäni valmistautua pahimpaan, mutta kuten eläinlääkäri sanoi, Lily on sitkeää tekoa. Tänä keväänä tulisi vapun tienoilla 14 vuotta täyteen. Toivottavasti pikkuinen jaksaa niin pitkään.

Tänään inspiroiduin kirjoittelemaan muutaman runon. Niissä on vähemmän kyse koirista ja enemmän ihmisistä, mutta yhtä kaikki samasta tunnetilasta ovat lähtöisin.