torstai 30. elokuuta 2012

ATC Lyhytkestoinen uni

"Sen sanon kuolevaiset, mitä on tämä elämä?
Unta, joka kestää hieman yhtä yötä pidempään."

Lainaus on oma suomennokseni Jacques Vallée des Barreaux'n runosta La vie est un songe ("Elämä on unta"). Näitä vanhoja runoja tulen varmasti vielä käyttämään korteissa. Olen tehnyt joitain suomennoksia romaaniani varten. Tällä hetkellä ainakin rytmitän siinä tekstiä käyttämällä runositaatteja suurempien kokonaisuuksien välissä. Todennäköisesti romaanin aikaansaamat ajatukset tulevat purkautumaan myös jatkossa ATC:n muodossa.

Tämän kortin inspiraatio kuitenkin varsinaisesti lähti yhdistelmästä Iskun mainoksesta leikattua lipastoa ja piirtämääni kynttilää. Piirsin kahvisarjan kupit osittain kynttilänvalossa, joten tämä tuli tehtyä siinä samalla, kun kerran kynä oli kädessä. Koristeena oleva nauha tuli jonkin vaatteen tai mahdollisesti kenkien mukana. En muista enää, mutta ostotavaraa se ei ainakaan ole. Teksti jälleen kahvivärjätyllä printtipaperilla.

Skannerin rajoitusten vuoksi kortti toimii jälleen paremmin luonnossa. Seuraavaa tapaamista olen jo ideoinut esim. Variston Sinellin askartelukirppiksen päivänä 20.10.2012. Olkaa yhteydessä, jos ATC-vaihdot (mahdollisesti myös askartelut) pääkaupunkiseudulla kiinnostaa! Aiheesta löytyy keskustelut Koukussa Kortteihin -sivustolta ja ATCsForAll-foorumilta (ks. linkit), mutta toki tavoitat minut (diome) myös Postcrossingin kautta, nykyään lisäksi Askartelutaivaasta.

2 kommenttia:

  1. Atc-korttisi on hieno, pidän todella paljon. Vähemmän on monesti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sirkkis!:D Itsekin tykkäsin, ettei etenkään tähän aiheeseen olisi istunut koristeellisuus.

      Poista