Sonetti tästä päivästä

Pöly haisee harmaalle
kalsarit makaavat sohvalla
kaurapuuroa villaisella peitolla
olemme käymässä marraskuun unille.

Tyynyt seurana meille
pölypallot ja minä sohvan alla
maailma ja taivas tuolla
kaukana, käyvät harmaille tuville.

Sytytän kynttilän luolassa
sohvan pohja hohkaa vaneria
puu on kova, kirja pehmeä.

Viihdyn onnettomuuteni huomassa
puupalttoo yllä, kädessä paperia
harmaan seassa kynttilän valo kelmeä.

Satunnaisia sanoja

Leikkasin lehdistä noin kolmisenkymmentä satunnaista sanaa kirjoitusporukkamme harjoitusta varten. Inspiroiduin itsekin runoilemaan:

Nautinnot: pannaan.
Ajatuksissani matkustan harhaan,
sydämeni poimii ristiriitoja;
pelimiehille kokeillaan käyttömaksuja.
Satoi horkkatautisesti,
kävelin kirjahyllylle.
Radiossa keskusteltiin ruuhka-ajoista.
Nauroin.
Ritarit kieltäytyvät liikkumasta markkinoilla.

Vanha mies - luovan kirjoittamisen kurssin harjoitustyö

Vanha mies

Eteenpäin kun taivaltaa,

miettii mikä odottaa

Joskus alkaa vuodet painaa

Sitten onkin kohta vainaa

Silloin saa mun pääni varmaan

kaljun, taikka tukan harmaan

Tukenain on kävelykeppi

eikä enää seiso heppi

Mut kirkkaana jos säilyy mieli,

terävänä kynä ja kieli,

kroppa rapistua saa,

mulla riittää tarinaa

Jos dementia taas iskee aivoon,

järki karkaa mustaan kaivoon

Voin silloin olla murheeton

kun tajuntani poissa on

Voi tässä käydä vaikka miten

Mut asian mä näen siten,

ett' vaikka mitä vanhuus tois,

en tappiolle jäädä vois

ATC Lyhytkestoinen uni

"Sen sanon kuolevaiset, mitä on tämä elämä?
Unta, joka kestää hieman yhtä yötä pidempään."

Lainaus on oma suomennokseni Jacques Vallée des Barreaux'n runosta La vie est un songe ("Elämä on unta"). Näitä vanhoja runoja tulen varmasti vielä käyttämään korteissa. Olen tehnyt joitain suomennoksia romaaniani varten. Tällä hetkellä ainakin rytmitän siinä tekstiä käyttämällä runositaatteja suurempien kokonaisuuksien välissä. Todennäköisesti romaanin aikaansaamat ajatukset tulevat purkautumaan myös jatkossa ATC:n muodossa.

Tämän kortin inspiraatio kuitenkin varsinaisesti lähti yhdistelmästä Iskun mainoksesta leikattua lipastoa ja piirtämääni kynttilää. Piirsin kahvisarjan kupit osittain kynttilänvalossa, joten tämä tuli tehtyä siinä samalla, kun kerran kynä oli kädessä. Koristeena oleva nauha tuli jonkin vaatteen tai mahdollisesti kenkien mukana. En muista enää, mutta ostotavaraa se ei ainakaan ole. Teksti jälleen kahvivärjätyllä printtipaperilla.

Skannerin rajoitusten vuoksi kortti toimii jälleen paremmin luonnossa. Seuraavaa tapaamista olen jo ideoinut esim. Variston Sinellin askartelukirppiksen päivänä 20.10.2012. Olkaa yhteydessä, jos ATC-vaihdot (mahdollisesti myös askartelut) pääkaupunkiseudulla kiinnostaa! Aiheesta löytyy keskustelut Koukussa Kortteihin -sivustolta ja ATCsForAll-foorumilta (ks. linkit), mutta toki tavoitat minut (diome) myös Postcrossingin kautta, nykyään lisäksi Askartelutaivaasta.

ATC:t Kuvia elämästä 1-6

Kuvia elämästä, pieniä kohtauksia, jotka olen numeroinut 1-6 "aikajärjestyksessä". Tämä on mielestäni parhaimmillaan nimenomaan sarjana. Joka tapauksessa kaikki muut paitsi 2/6 ja 6/6 osallistuvat Postcrossing-foorumin ATC-vaihtoon, jonka aiheena oli löydetty runous.

Lähdin tällä kertaa liikkeelle postimerkeistä ja niihin sävytetyn taustan maalaamisesta akryyliväreillä. Leikkasin runot kirjansivuilta, ja teippasin kaksipuoleisella teipillä koko komeuden kasaan riittävän neutraalin väriselle paperille, joka puolestaan on kiinni korttipohjassa.

ATC Kevät

Kevät on yksi ATC:stä, joita olen toteuttanut omista runoistani. Tämäkin ATCsForAll -maratonin puitteissa valmistuneita.

Pitkin askelin
kiiruhtaen läpi elämän,
pysähtymättä katsomaan,
hetkessä
kevät on ohi.

ATC Toiseuttamislauseita

Lauseita, joilla muodostetaan ihmisryhmiä ja suljetaan toisia niiden ulkopuolelle. Ulkopuolinen on se joku Toinen, vaikkei ehkä tuo asiaa lainkaan esille. Myönnän itsekin näihin syyllistyneeni. Hyvä ystäväni totesi kritisoidessani sähköveistä turhakkeeksi, että hänen reumasairaalle äidilleen sähköveitsi on välttämätön. Onneksi on ihmisiä, jotka tarvittaessa osaavat näyttää sen toisen todellisuuden.;)

Tätä kirjoittaessani muistan taas senkin, että pitäisi tarjota yhtä lailla blogini lukijoille käännöksiä englannista suomeen kuin vaikka ranskasta. Helposti tällaiset asiat pääsevät unohtumaan, kun itse on tottunut jotain kieltä käyttämään.

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!:)

Vaikka tämän kevään tunnelmabiisinä olen tykästynyt Thomas Fersenin Punaiseen, Manu Chaon letkeästä tykkäämisbiisistä ei voi silti olla tykkäämättä joka vuosi.;) Siinä sanat menevät suurin piirtein: "Tykkään merestä, tykkään sinusta, tykkään vuorista, tykkään sinusta, tykkään sateesta, tykkään sinusta, jne." Tietty tykätään myös tuhmemmista jutuista.;) Hyviä fiiliksiä itse kullekin lukijalle!

Kurottuva keväinen katse

Juuri tänään kevät peittyy lumisateeseen. Joka vuosi se sieltä silti aina viimein pilkistää: eloon heräävä luonto.

Shamaanien näkemys: "Kun ihminen käy läpi rankan kokemuksen, esimerkiksi avioeron, hän voi kadottaa palan sielustaan." (NYT-liite 13/2012)

Ensin ajattelin, ettei sielunpalasen kadottaminen voi millään pitää paikkaansa. Sitten menin pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa tallille. Minusta katosi vuosi sitten jotain, jonka haluan takaisin.

Olen jatkuvasti varuillani, kuin saaliseläin, jonka täytyy pitää silmällä petoja.

Ennen olin kerran viikossa ronski heppatyttö, joka kissa hartioillaan kuljeskeli avustamassa toisia. Sanoin aina: "Me olemme kaikkiruokaisia. Ei ole mitään rajoitteita, kaikki käy." Koettelin rajojani osallistumalla estekisaan. Kävelin kahden tunnin lenkkejä lähimetsissä, kunhan mukana oli astmalääke, kännykkä ja nenäliinoja.

Huomasin menettäneeni palan sielustani kerran aiemmin.

Sain sen takaisin aloittaessani ratsastuksen uudestaan, vaikken ollut kohta viiteentoista vuoteen edes käynyt hevosen selässä. Olin menettänyt koirat ja saanut tilalle sairauden loppuelämäksi, joka päivä kahdesti lääkettä. Luulin, etten voisi enää koskaan harrastaa mitään eläimiin liittyvää.

Edellisen kerran sieluni palan etsintä vaati monta yritystä, kunnes viisi vuotta oli kulunut, ja löysin sen hevosharrastuksesta.

Kauanko kestää, että lakkaan pelkäämästä kevään siitepölyjä? Niissä ei ole pelättävää, jos vain huolehdin astmalääkityksestä. Testien mukaan allergiani koskevat aivan muita asioita. Jatkossa kuljen mukanani astmalääke, kännykkä, nenäliinoja, Epi-Pen, allergialääke, kortisonitabletit ja vettä niiden nielemiseen.

Haluan rohkeuteni takaisin.

En voi patikoida vuorilla (astmaatikon ei ole hyvä mennä yli 2500m korkeuteen, jouduin ottamaan lääkettä jo kahden kilometrin kohdalla, eikä sillä selviä kuin vajaat neljä tuntia kerrasta - vaikka vuorella oleilu antaa huikean euforisen tunteen minullekin, joka pelkään korkeita paikkoja), joten kurotan katseeni menneisyyteen. Aion tallata eräitä tuttuja polkuja, mutta eri suuntaan.


*****
Jussi teki eräänä päivän hyvän huomion siitä, miten miekka sängyn vieressä nukkuva romaanihahmoni muistuttaa itseäni jopa tuolta osin. Jatkuva varautuminen pahimpaan yhdistää minua ja Andréta, joka tosin on miekkansa kanssa erottamaton myös siksi, että aseesta tulee käyttäjälleen käden jatke. On erittäin helppo kirjoittaa kohtausta, jossa haetaan hyvää paikkaa puolustautua mahdollista hyökkäystä vastaan. Tunnen oloni tavattoman suojattomaksi aina, jos joudun liian keskeiselle paikalle. Parempi pysyä selkä seinään päin siten, että näkee koko huoneen tapahtumat yhdellä kertaa.

Ampiaiset ovat huomattavasti pienempiä ja vähemmän hohdokkaita kuin lohikäärmeet. Karrageeni tuskin pärjää vertailussa arsenikille. Ihmiset harrastavat korkeintaan verbaalisia hyökkäyksiä, hevoset sen sijaan voivat olla oikeasti todella vaarallisia. Astmakohtaukseen tai anafylaktiseen reaktioon voi kuolla. Onneksi on kännykät. Entä jos historiallisen romaanin hahmoille antaisi iskun-, pölyn-, ja roiskeveden kestävät nokialaiset, jollaisen itsekin omistan?

Tämä tahdonvastaisen elämänmuutoksen pohdiskelu osallistuu Pakinaperjantain haasteeseen "kurottuva keväinen katse".

ATC Edesmenneille

Jäljellä on vain muistoja,
ja kohta muistaakseni
tarvitsen valokuvan;
hauras todiste siitä,
että olit olemassa.

Hyödynsin Arkkikaupan palkintona tullutta kollaasiarkkia myös tässä ATC:ssä. Tarkoitus on ennen kaikkea kuvata sisäistä lasta, minuutta, mutta voi kortin toki lukea toisinkin. Aiemmin kirjoittamaani runoa lukiessa ajattelen ennen kaikkea sitä, miten vielä vuosia sitten yhtenä päivänä tulin itkeneeksi ensimmäisen koirani muistoa. (Tästä eteenpäin verrannollisuus ihmisiin on tarkoituksellista.) Nyt siitä on jo niin kauan, etten pysty enää näkemään koiraa mielessäni elävänä. Siitä on tullut osa elämäni kertomusta, monia tarinoita, joita tulee välillä kerrottua toisille. Jonain päivänä se on vain nimi sukutaulussa, Kennelliiton rekisterissä, kiinnostava vain sukuja kartoittaville.

ATC Aikuisuus

Kasvaminen on
luopumaan oppimista.
Iloa kaikesta,
mikä vielä on jäljellä.
Ymmärrys
jokaisen päivän merkityksestä.

ATC:n aihe on puolikas aiemmin kirjoittamastani runosta. Skanneri ei tykkää ulokkeista korteissa, joten tämä Koukussa Kortteihin -haastekorttini joutui kärsimään helmien vuoksi. Tausta on kahvivärjätylle paperille (samaa kuin runossa - printti kestää hyvin liotusta) leimattu askartelukirppikseltä ostamallani leimasimella, musteena Distress Inkin sävy wallnut stain.

ATC Ei vielä!

Kuoleman siipi hipaisi. Ei vielä! Sain eilen ajatuksen toteuttaa kortteja runoistani. Tämä otsikkona käyttämäni teksti tuntui sopivan kivasti kuvaan, joka kuului Askartelufoorumin haasteesta voittamaani Arkkikaupan palkinnon kollaasiarkkiin. Tosin kiva tuntuu olevan sana, joka istuu erittäin huonosti tähän synkeään yhteyteen... En tiennyt, mitä lapsikuvilla olisin tehnyt, vaikka ovatkin nättejä. Kaiketi uppoutumiseni menneisiin aikoihin sai lähtemään tällaisille urille. Kuvat toimivat samoin sisäisen lapsen ja oman kehityksen esittäjinä. Helmien (myös osa haastepalkintoa) takia tämä ATC ei skannautunut aivan tarkasti.

Punainen

Sametti hehkui punaisena,
intohimo katseessa,
sielusi hillittömyys,
vuodatti verta,
katkeran punaista,
sydämestäni,
rakastin sinua enemmän.


*****
Kirjoittamastani romaanista inspiraation sai tämä Runotorstain osallistuminen.

Kuoleman siipi hipaisi. Ei vielä!

Jäljellä on vain muistoja,

ja kohta muistaakseni

tarvitsen valokuvan;

hauras todiste siitä,

että olit olemassa.

*****

Miten paljon aikaa

mahtuu kymmeneen vuoteen?

Mitä olin silloin,

kun tavatessamme halusin sen kertoa?

Elämä oli jättänyt

arpia sieluun.

Nyt on vain haalenneita muistoja.

*****

Kun kaikki,

jotka koskaan olivat tärkeitä

kuolevat ympäriltämme,

olen onnellinen,

että olen elossa,

ja sinä, rakkaimpani.

Kasvaminen on

luopumaan oppimista.

Iloa kaikesta,

mikä vielä on jäljellä.

Ymmärrys

jokaisen päivän merkityksestä.

*****

Hoidin eilen pientä ja rakasta koiraa, jolle se oli vähällä olla viimeinen päivä. Cushingin tauti on verottanut elimistön voimia lääkityksestä huolimatta, mistä seurasi sydänkohtaus. Ehdin jo mielessäni valmistautua pahimpaan, mutta kuten eläinlääkäri sanoi, Lily on sitkeää tekoa. Tänä keväänä tulisi vapun tienoilla 14 vuotta täyteen. Toivottavasti pikkuinen jaksaa niin pitkään.

Tänään inspiroiduin kirjoittelemaan muutaman runon. Niissä on vähemmän kyse koirista ja enemmän ihmisistä, mutta yhtä kaikki samasta tunnetilasta ovat lähtöisin.

Jalkakirja

 

 

Hän tahtoi kirjoittaa kirjan.
Hän tahtoi maalata ihmisen sielun sanoillaan.
Hän tahtoi tarinoida maailmalle kaikki hullut unelmansa, kietoa lukijan kudelmiinsa, saada rakastumaan ja vihaamaan, tuntemaan elämän kauniin haurauden.

Hän juoksi alas portaita.
Hänen verensä paloi kulkea eteenpäin.
Hän halusi tuntea seikkailun riemun jokaisessa päivässään, eikä koskaan muistanut katsoa jalkoihinsa.

Kipu saa tuntemaan, että on elossa.

Kun tietää elävänsä, olisiko aika rauhoittua kirjoittamaan?


*****
Pakinaperjantain haasteen tekstini syntyi tällä kertaa joidenkin edellisellä viikolla kirjoittamieni kommenttien pohjalta. Ne herättivät taas ajattelemaan sitä, miksen ole saanut kovinkaan kummoisesti tekstiä aikaiseksi aiemmin. Siihen on monta syytä, joista tämä ei ehkä ole tärkein, mutta hyvin huomionarvoinen. Elämässä on niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Asioita, joita jää mielihalusta kartoittamaan. Lopulta löytää itsensä kiroamasta vuosia, joiden aikana on saanut aikaiseksi vain liian monta nilkkavammaa.

Vaan miten muuten sitä osaisi antaa osan sielustaan tarinansa hahmoille? Eikä kirjoittamiseen tarvita jalkoja, kun metsäpolut taas kutsuvat, ja Jussi saa aiheen vitsailla tarpeestani saada kanta-asiakaskortti päivystykseen. Onneksi sentään asumme hissitalossa.;)

Kuvasatoa eräältä seikkailulta syksyltä 2010. Taustana kuuran peittämiä perunalaatikon pohjia - laatikot kuivuivat ulkona pesun jälkeen.

Kevät

Pitkin askelin
kiiruhtaen läpi elämän,
pysähtymättä katsomaan,
hetkessä
kevät on ohi.


*****
Runotorstain haasteen aihe oli Kafkan teksti.

Ja minua paleli

Havahduin unestani, jossa taistelin vuoksesi ylivoimaista vihollista vastaan. Et ollut vierelläni. Peitto lämmitti jäseniäni, mutta minua palelsi niin kovasti ajatus, ettet ollutkaan erilainen kuin muut. Huokasin nimesi. Vastasit, kysyit, mikä hätänä. Olit sytyttämässä tulta takkaan. Ja juuri sinä olit käärinyt peiton ympärilleni.


*****
Viime hetken osallistumiseni Pakinaperjantain haasteeseen käsittää tällä kertaa otteen romaanista, jota olen kirjoittamassa. Olen vaihtanut näkökulmaa tähän tekstipätkään, jonka kirjoitin nimenomaan haastetta varten. Aivot eivät suostuneet tätä tehtävänantoa varten kerta kaikkiaan poikkeamaan uraltaan (vaikka olen lähemmäs viikon yrittänyt houkutella esiin muita ajatuksia), ehkä siksi, että juuri haasten ilmestyessä olin aikeissa ruveta kirjoittamaan ko. kohtausta. Kuva on Skansenilta Tukholmasta, otettu eräällä risteilyllä jokunen vuosi sitten.

Vapaus

Joskus minuus on vankina
sisällä, piilossa
toisten katseiden alla
alistuu ja katoaa.

Vapaudun luottamuksessa
sinuun, meihin,
paikkaani maailmassa
rakastun ja uskallan.


*****
Tämä runo osallistuu Runotorstain haasteeseen Vapaus. Koska olen pari viime päivää eläytynyt vahvasti romaanini päähenkilön elämään, tämä on saanut siitä inspiraatiota. Mutta on siinä toki myös omakohtaisuutta jo välillisestikin.;)

Kaksinkertainen tuplaespresso

- Tämähän on rähjäinen paikka! Anita kuiskasi.
- Kuinka niin? Sillä lailla boheemisti kulunut, ei se mielestäni tee mistään rähjäistä, Ville sanoi.
- En voi käsittää, että pidät tällaisesta, vaikka olet niin tyylikäs itse.
- Ehkä sinun täytyy katsoa pintaa syvemmälle?
- Älä jaksa viisastella!
- Eikö muuten olekin kaupungin parhaat espressot?
- Onhan tämä hyvää. Mutta miksi sinun piti ottaa kaksinkertainen tuplaespresso? Ei se voi mitenkään olla terveellistä! Etkö voisi olla joskus kohtuullinen, edes jossain asiassa?
- Luulin sinun nauttineen kohtuuttomuudesta viime yönä.
- Ei se ole sama asia! Että jaksatkin aina tuollaista sanailua!
- Sinä se aina haluat sanoa viimeisen sanan. Mutta kuuntelisit nyt, minulla on ideoita projektiimme. Näytän ne sinulle, tähän kansioon minä ne mielestäni tallensin. Typerä läppäri, en löydä täältä koskaan mitään!
- Mitä kuvia nuo ovat?
- Ei mitään, ihan vain meidän viiniseuramme illanvietosta. Tylsiä tyyppejä, et haluaisi tavata heitä.
- Ei siltä näyttänyt! Taisit käydä katsomassa pintaa syvemmältä, senkin kusipää? Se oli tässä sitten, hyvästi!
- Entä meidän projektimme? Miten muka saan sen tehtyä loppuun yksin?
- Tilaa toinen kaksinkertainen tuplaespresso!


*****
Tämä pikku tuokiokuva osallistuu Pakinaperjantain haasteeseen. Olipas ideat tällä kertaa vähissä, vaikka tykkäsin aiheesta tosi paljon!

Hups

Aamulla suljin silmäni:
vielä tunti,
vielä toinen,
vielä kolmas.
Tuli päivä, meni päivä.
Sain jotain aikaan:
uusia unelmia.


*****
Tämä pieni päiväkirjanomainen runo on ensimmäinen osallistumiseni Runotorstaihin. Runot eivät ole vahvin lajini, mutta olen päättänyt harjoittaa nyt inspiraation, ajan ja jaksamisen puitteissa kaikenlaista kynäilyä. Yhteen aikaan vuosia sitten kirjoittelin runoja enemmän, juuri päiväkirjanomaisesti, purkaakseni ajatuksiani. En silloin jaksanut mitään pidempää. Vaikka jos jollain on ongelmana kynnys kirjoittamiseen, voin nyt sanoa, että romaania on oikeastaan helpompaa kirjoittaa kuin lyhyempää tekstiä. Jaksaminen on eri juttu.

ATC Menneisyys

ATC nimeltä Menneisyys valmistui eilen satunnaisena inspiraationa. Nimensä se sai siitä, mihin itse piiloudun maailmalta. Samalla ajattelin ylipäätään vintage-innostusta ja erilaisia historian elävöittämisryhmiä. Ihmisellä on henkisiä pakopaikkoja. Mitä olisimme ilman niitä? Ennen kuin hoksasin kirjansivusta tekstin pilvenhattaroista, runo oli varsin ahdistava. Alkulause tekee siihen kevyemmän tunnelman, vie ajatukset henkiseen pakoon äärimmäisen paon sijaan. Toisaalta menneisyys voi myös olla pakenemisen syy.

En ole tyytyväinen skannerin tapaan toistaa värejä tässä kortissa, enkä saanut niitä kuvankäsittelyllä paranneltua tämän enempää. Tämä nimenomaan verrattuna siihen, miten kuva toimii alkuperäisen kortin esittämisessä, ei kuvana sinänsä. Kuvana itsessään tämä on hyvä, muttei toista alkuperäisen kortin sävyjä riittävästi. Taustana on vesivärilaveerattua kirjansivua, jota oli vielä hieman jäljellä. Täytyy jossain vaiheessa tehdä uusi erä.