Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Lattelasin suojukset



Nämä sain jo jokin aika sitten valmiiksi. Neljän kappaleen setti lasinsuojuksia, nyt on hyvä juoda kahvia polttamatta sormiaan. Suojukset on neulottu pyörönä tasaisin kerrosvälein kaventaen. Sopiva silmukkamäärä löytyi kokeilemalla. Suojukset istuvat napakasti lasien ympärillä ja helmineule sekä näyttää hyvältä että antaa hyvän otteen. Lankana on vanha tuttu Gjestal Raggegarn.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Jakkaran istuinpäällinen


Ensimmäinen virkkaustyöni sitten lapsuusaikojen. Istuinpäällinen parvekejakkaralle, lanka kirjava Onlinen Linie 231 Filz-Wolle. Aikomuksena oli huovuttaa tämä mutta se näyttää kivalta näinkin. Aion tehdä näitä vielä jokusen lisääkin samasta langasta.

Uusi ovikoriste


Uusi ovikoristeemme, jonka tein viime talvena. Kävyt liimasin erikeepperillä, koska en vaikka ihan periaatteesta aio hankkia liimapistoolia (elettiin sitä ennenkin...).;p Oikeasti sille ei ole toistaiseksi ollut tarvetta. Rappukäytävä on kuiva tila, joten sinne voi laittaa aika vapaasti kaikenlaista roikkumaan oveen. Kranssipohja on Tiimarin alesta, nauha nettikaupan alesta ja kävyt metsästä.

Liimapistoolin sijaan haluan uuden kameran! Ei mitenkään kiireellinen projekti, joten yritän keksiä konsteja tienata rahaa. Vähän kuin lapsena, kun oli kaikenlaisia säästökohteita.;) Seuraava kamerapäivitys on sitten ehdottomasti digijärkkäri, joku minkä halvalla löytää ja on kohtuulliset ominaisuudet. Lueskelin MikroBittiä kirjastossa ja siitä sain vähän osviittaa. Jussikin selvästi kaipaisi omaa kameraa, koska niin harvoin saa sitä käsiinsä. Oikeasti tosin en raaski panostaa kameraan tämän enempää ellei sitä tule myös käytettyä enemmän. Katson varmaan ainakin syksyn ajan kehittyykö kuvausharrastus mihinkään suuntaan.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Meidän ensimmäinen ovikoristeemme


Tein tämän ovikoristeen vanhaan asuntoomme vuosia sitten. Se on muotoiltu suolataikinasta eli taikataikinasta veitsen avulla, paistettu matalassa lämmössä ja maalattu peiteväreillä. Viimeisen silauksen antoi kimalleliima. Koiruli ei ole enää käytössä - uusi asunto ja uudet kujeet. Vuosien varrella siltä hajosi yksi tassu oven paiskautuessa kiinni epätavallisella vauhdilla, mutta mitäpä ei pikaliima korjaisi.;)