Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. helmikuuta 2012

Munaton pannukakku ja pullavinkki

Koska kananmuna on tuntunut aiheuttavan lieviä allergiaoireita, päätin kokeilla pannukakun tekemistä käyttäen korvikkeena banaania. Meillä on tehty lettuja perheessä niin kauan kuin muistan. Itse olen oppinut taidon lapsuuden mokailujen jälkeen, joten ohje on mitoitukseltaan jälleen hieman epämääräinen. Insinööritaloudessa kuulemma mitataan leipomusaineet tarkalla vaa'alla ja Jussikin on vitsaillut tavastani annostella kaikkea "ton verran". Mutta minä en olekaan insinööri.;)

Pannaritaikina on sama kuin lettutaikina, mutta rakenteeltaan paksumpi. Paistoimme sen syvällä uunipellillä leivinpaperin päällä. Banaani toimi sitkon antajana hyvin, joten ainakin pieniä lettuja uskaltaisin kyllä kokeilla tehdä tästä. Maku tuli tosin vahvasti läpi, joten siihen pitää ensin tottua. Pahaa pannarista ei missään nimessä tullut, erilaista vain. Ja se vaatii mielestäni makeutusta päälle enemmän kuin käytin. Kuvassa omenasosetta.

Käytin viittä banaania, mutta seuraavaksi testaisin neljällä. Paloittelin ne ja soseutin sauvasekoittimella. Taikinaan tulee siten:

4-5 soseutettua banaania
1 l maitoa (rasvaton ei mielestäni sovi leivontaan, joten kevyttä tai kulutusmaitoa)
hieman sokeria ja suolaa
vehnäjauhoa (sen verran, että sekoittaessa tuntuu hieman reilummin vastusta, jos teet pannarin - lettuja tehdessä vastusta pitää tuntua kevyesti)

Saman taikinan saat tehtyä tavalliseksi käyttämällä saman verran kananmunia kuin tässä on banaaneja. Tavallisen lettutaikinan on hyvä antaa seisoa jonkin aikaa, eikä haittaa, vaikka se jäisi yöksi jääkaappiin. Tätä en muistaakseni seisottanut kovin pitkään, mutta meillä olikin nälkä.

Pahoittelut kännykkäkameran surkeasta kuvanlaadusta!

Ps. Pullataikina ei tarvitse munaa lainkaan, pullat voi myös voidella vedellä tai maidolla. Joten siinä perinteinen vaihtoehto jälkiruuaksi. Ylimääräiset voi lahjoittaa eteenpäin, pakastaa tai tehdä köyhiä ritareita. Niitä varten leikkaa pulla kahtia kuten sämpylä, liota maidossa, paista voissa, ja tarjoile herkullisten päällisten kanssa. Hillo ja kermavaahto/vaniljajäätelö ovat tietenkin perinteisiä kumppaneita, mutta banaani & sokeri tai banaani & mantelimassa toimivat myös. Banaanin siivutan päälle. Mantelimassan kanssa tarjottuna siitä tuli loppujen lopuksi aika vähän makea jälkiruoka, mutta sopi iltapalaksi hyvin. Sokeria tms. olisi siis voinut lisätä ilman vaaraa äkkimakeudesta. Jussille heitin koristeeksi nonparelleja.

EDIT: Myllyn parhaan munaton pannariohje

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Mustaa ja valkoista - tunnetila


Levollisuus. Pinnan alla kasvaa jokin, suuri, levollisuus pysyy. Kauanko kestää? Jokin suuri kasvaa pinnan alla.

Mustaa ja valkoista -valokuvahaasteessa oli tällä viikolla aiheena tunteet. Käyttäen kameran mustavalkoefektiä kuvasin nousemassa olevan leipätaikinan keittiön tuolilla. Leivistä muuten tulee ihan sairaan terveellisiä.;) Sekaleipä (ruis, ohra, vehnä) tehtynä kukkakaalien keitinveteen, rasvana auringonkukkaöljyä.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Omatekoiset bebet


Digiskräppisivun näet oikeassa koossaan tästä. Eräänä kauniina kesäpäivänä vuoden 2009 puolella törmäsin Sillä sipuli -blogin reseptiin sinisistä bebeistä. Ohjetta piti tietysti kokeilla, mutta hieman muuteltuna. Pohjat syntyivät silikonisissa leivosmuoteissa murotaikinasta. Täytteeseen tuli meillä kuohukermaa, appelsiinin makuista tuorejuustoa (makuja voi vaihdella), sokeria ja vaniliinisokeria. Päällys tehtiin pelkästä sitruunamehusta ja tomusokerista. Koristeeksi ripoteltiin nonparelleja, jotka eivät tietenkään ole välttämättömiä. Maistuivat ihan aidoilta.:)

Digiskräppisivun osasista kiitokset: Shabby Princess, Binty Designs, CraftCrave ja NBK.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kakku ilman mitään


30-vuotissynttärit on meillä molemmilla jo hyvän matkaa takana päin. Oma kakkuni saa kuitenkin aloittaa "allergiareseptien" toteutussarjani. Koska perheessäni on monenlaisia ruokarajoituksia ja itselläni on parin menneen kuukauden aikana ilmennyt erilaisia uusia ruoka-allergioita, reseptien muokkaaminen on käynyt välttämättömäksi.

Sokerikakkupohjasta saa gluteenittoman/vehnättömän korvaamalla vehnäjauhot perunajauhoilla. Ne kannattaa siivilöidä taikinaan, ettei valmiiseen tuotokseen tule jauhomöykkyjä. Kakku nousee lähes yhtä hyvin kuin vehnäkakku ja maistuu kutakuinkin samalta. Sokerin voi puolestaan korvata mainiosti hedelmäsokerilla. Hedelmäsokerikakku kohoaa selvästi huonommin, mutta maku on silti hyvä.

Synttärikakun (laktoositon) kerma on sekoitettu (laktoosittomaan) rahkaan, josta se saa jämäkkyyttä. Pohja on kostutettu sokerittomalla mehulla. Täytteenä muistaakseni on vauvojen hedelmäsoseita. Kuten kuvasta näkyy, gluteeniton, sokeriton ja laktoositon kakku ei eroa juurikaan tavallisesta. Vieraille jätettiin tarkoituksella kertomatta, että tämä on nyt sellainen "kakku ilman mitään". Syönnin jälkeen kyselin maistuiko - kovasti kaikki kehuivat, että hyvää oli. Varmemmaksi vakuudeksi kakku oli syöty lähes kokonaan. Paljastin suuren salaisuuden ja joku tunnustikin, että hänellä olisi ollut ennakkoluuloja, mikäli olisi tiennyt asiasta etukäteen.

Ruokarajoitteisille soveltuva kakku on helppo tehdä ja maistuu kaikille. Jos ei jaksa värkätä täytekakkua, kuivakakku syntyy samoilla ohjeilla - enemmän makua saa lisäämällä taikinaan voisulaa ja n. ruokalusikallisen konjakkia. Myös murokakkutaikinassa vastaavat korvaavuudet onnistuvat. Ja murokakkutaikinasta voi tehdä vaikkapa muffinsseja. Mutta niistä myöhemmin lisää.

Ps. Tässä on hieman huijattu, koska oikeasti ilman mitään -kakkua tarjottiin Jussin synttäreillä jokunen vuosi aiemmin. Siitä ei ole kuvaa, joten oma kakkuni on tässä mallina. Suurin ero on, että Jussin kakun päällä oli ananasta kun tuossa omassani komeilee vaahtosieniä.