Huonon kirjoittamisen iloa

Elina perusti uuden blogin nimeltä Fiktionistit. Se haastaa viikoittain kirjoittamaan huonon runon tai raapaleen mitä hämärimmistä aiheista ja tarkoituksena on, että kirjoittaminen olisi hauskaa ilman itsekritiikkiä. Ensimmäisen haasteen eläinsadusta kirjoitin ensin pitkän version, jonka sitten tiivistin sadan sanan mittaiseksi raapaleeksi. Raapale löytyy tuolta haasteen kommenteista ja tässä on sadun pitempi versio:


Olipa kerran pikku linnunpoika, joka hieman kasvettuaan alkoi kummastella kotiolojaan. Aikansa ihmeteltyään se viimein uskaltautui kysymään vanhemmiltaan:
– Äiskä ja iskä, miksi minä olen näin iso kun te olette noin pieniä?
Perheenisä, Lalli Leppälintu, kiemurteli aikansa mutta vastasi sitten:
– Se, poikaseni, johtuu ihan vain siitä, että äitisi syöttää sinua niin mahtavan hyvin. Toukissa on kovasti paljon proteiinia ja se kasvattaa lihasmassaa.
Lalli oli nuoruudessaan treenannut kovasti ja ollut aikoinaan jopa mestari lintujen painonnostokisoissa, mistä se oli usein kertonut pikku poikaselleen. Niinpä se arveli selityksen menevän täydestä pikku untuvikkoon.

Linnunpoika ei kuitenkaan ollut vielä tyytyväinen, vaan kysyi vielä lisäksi:
– Miksi minä olen tällainen harmaanruskea, kun te olette noin keltaisia?
Äiti, Laura Leppälintu, oli ollut biokemisti ennen kuin oli jättäytynyt kotiäidiksi, ja selitti poikaselleen vakuuttavasti:
– Sinä olet kasvanut niin nopeasti, ettei pigmentintuotantosi ole ehtinyt mukaan. Mutta kunhan vielä vähän vartut, niin sinusta tulee oikein kauniin värinen.

Linnunpoika oli hetken hiljaa ja kysyi sitten:
– Miksi minä sitten laulan ihan eri tavalla kuin te?
Se avasi nokkansa ja ulos kajahti kuuluvasti ”kukkuu, kukkuu!” johon yllättäen vastasi toinen samanlainen ääni kaukaisuudesta.
– Kuka on tuo, joka laulaa samalla tavalla kuin minä? linnunpoika kysyi.
– Kai meidän pitää kertoa totuus, isä sanoi. – Tuo on sinun oikea äitisi. Me olemme adoptoineet sinut.

Siitä  hetkestä lähtien perheessä vallitsi rauha ja sopusointu kun kätketyt salaisuudet eivät enää vaivanneet ketään. Sen pituinen se.

Muodonmuutos

Metamorfoosi, kirjoituskurssin harjoitustyö

Jussi nakkasi kurkkuunsa Buranan ja huuhtoi sen alas isolla lasillisella vettä. Kipu ristiselässä painoi häntä kumaraan. Mistä helkkarista tuo nyt taas otti itseensä? Jussi ei muistaakseen ollut kantanut mitään painavaa hiljattain. Olikohan tullut nukuttua huonossa asennossa? Uni oli ainakin maistunut viime aikoina. Kun syksy alkoi tulla ja päivät lyhetä, oli aamuisin yhä vaikeampaa päästä sängystä ylös. Kuuma suihku toi vähän eloa kroppaan mutta suihkusaippua loppui kesken. Vastahan tuota oli viime viikolla ostettu uusi pullo! Aamupuuro sekä kahvit naamaan ja töihin.

Toimistossa Jussi enimmäkseen murahteli työtovereilleen ja nousi tuon tuostakin jaloittelemaan käytävälle. Liikkuminen esti selkää jäykistymästä ja helpotti oloa.
 - Onpas sillä ollut huono aamu, työkaverit ihmettelivät.

Lounaalla Jussi lappoi lautaselleen reilun kasan perunamuusia ja lihapullia sekä vielä seuraksi kinkkukiusausta. Jälkiruuaksi kukkurakulhollinen marjarahkaa. Ja kahvit päälle. Iltapäivän kahvitauolla hän pisteli kahvin kanssa berliininmunkin ja otti vielä santsikupin kahvia työpöydälleen että pysyisi hereillä. Miksi niiden piti laittaa syksyllä lämmitys niin kuumalle? Jussin deodorantti oli pettänyt jo puolilta päivin.

Illalla töistä tullessa Jussi pysähtyi puistoon. Raikas syysilma, ruohon tuoksu ja hämärä puiden alla saivat hänet haikeaksi. Ei tehnyt mieli mennä kotiin. Mutta kotona odotti uusi särkylääke, ristiselkää vihloi taas. Jussi kumartui nojaamaan polviinsa ja kipu hieman hellitti. Nälkäkin oli.

Kotiin päästyään Jussi halusi suihkuun huuhtoakseen pahimmat hiet. Lämmin suihku yleensä rentoutti lihaksia ja helpotti selkäkipuja mutta ei tällä kertaa.

- Sinähän kävelet ihan vinossa, Jussin vaimo sanoi. - Onko se noin pahana?

Jussi murahti tuskaisesti ja otti uuden Buranan.

- Tilataan pizzat, hän sanoi ja lysähti sohvaan.

Jussi ahmi nopeasti valtavan pizzan: kinkkua, salamia, katkarapuja, tuplajuusto... Syötyään hän kellui hetken puoliunessa. Illan elokuva jäi kesken kun hän siirtyi sohvalta sänkyyn ja nukahti saman tien.

Seuraavana aamuna Jussin selkää särki pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hän otti kaksi Buranaa ja hoippui hikisenä suihkuun. Miten tuntui siltä, kuin hänen rintakarvoituksensa olisi ollut tavallista tuuheampi? Myös käsivarsikarvat olivat jotenkin pitempiä ja kainaloissa rehotti valtavat pehkot. Ja miksi hänellä oli naamassa pitkä sänki vaikka hän oli ajanut partansa vasta toissapäivänä? Jussi tunsi nukahtavansa seisaalleen. Hän kiskoi vaatteet päälleen ajamatta partaansa ja ajatteli mennä työpaikan kuppilan kautta. Iso kinkkupatonki, tupla-annos kahvia ja ehkä vielä wieneri tai joku muu möhnis...

Kun Jussi pääsi porraskäytävästä ulos, hän kumartui jälleen nojaamaan polviinsa. Särkylääke ei tuntunut auttavan lainkaan. Bussipysäkin sijasta hän suuntasi kohti puistoa missä tuoksui ruoho ja multa. Jänis oli loikkinut sinne päin vain vähän aikaa sitten. Jussi laskeutui nelinkontin. Kipu katosi. Vielä kun repi pois päältä kiristävät vaatteet, saattoi jälleen liikkua kuten kuului. Jussi lönkötti uneliaasti puistoon. Vatsa kaipasi vielä jotain täytettä. Jussi työnsi kuononsa ruohoon. Jäniksen haju oli vielä tuore. Vainu johti Jussin puiston perälle mistä metsä ja lenkkipolut alkoivat. Aamuhämärissä oli hiljaista. Jussin käpälät saivat varvikon rasahtelemaan. Jänis singahti liikkeelle varvikosta aivan Jussin edestä muttei ollut tarpeeksi nopea. Jussi harppasi sen perään ja vahvat hampaat taittoivat pienen niskan. Lämmin verinen liha maistui hyvältä.

Jussi nousi pieneen rinteeseen ja söi matkalla muutaman puolukan, joita yöpakkanen oli vähän puraissut. Pensaikkoisessa rinteessä kasvoi mäntyjä. Jussi löysi mieleisensä paikan ja alkoi kaivaa. Pensaiden suojiin, männynjuurakon alle syntyi nopeasti onkalo, jonne Jussi ryömi. Nyt saisi nukkua.

Kukkakuvia ja koiria

Kuvasatoa alkukesältä.

Nämä kuvat omistan samalla Lilyn muistolle. Kerroin Lilyn sydänkohtauksesta merkinnässä vuosi sitten. Tammikuussa sille tuli sisäistä verenvuotoa ja viimein kohtaus, josta se ei enää toipunut. Lily sai elää 14 onnellista vuotta.:)

Xena jatkaa edelleen vauhdikkaasti, vaikkei kaihin vuoksi näe kunnolla - heinäkuun alussa on Xenan vuoro täyttää 14. Tässä vielä karvakorvasta tuore kuva samalta päivältä kukkasten kanssa:

Kukkivat kuvat

Kuvasin eilen kukkivia kasveja, ylhäältä alas omenapuu, sireeni, voikukka. Osa voikukista on jo siirtynyt siementämään. Näitä kaikkia löytyy lähiöluonnosta - kaunista ja tuoksuvaa.:)

Näissä on käytetty meidän vanhaa kameraa, Canon PowerShot A520, joka siirtyy nyt Jussin kameraksi.

Todellisuuspakoa

Inspiroiduin näihin ajatuksiin Kirsti Ellilän sarjakuvasta. Tällä hetkellä jumissa oleva romaaniprojektini on myös todellisuuspakoista roskaromantikkaa.;) Todellisuuspakoisuudellahan on varsin huono kaiku, siinä ei nähdä mitään taiteellista tai muuten merkittävää. Merkittävä - merkityksetön, syvällinen - pinnallinen, yhteiskunnallinen - todellisuuspakoinen. Suosittelen Zygmunt Baumanin teoksia lääkkeeksi kaksijakoisen maailmankuvan aiheuttamaan ahdistukseen. Postmodernin lumo oli itselleni merkittävä elämys. Tuija Pulkkisen Postmoderni politiikan filosofia avaa käsitettä ja ajattelua vielä syvemmin.

Henkilökohtainen on poliittista. Tämä on uuden aallon feminismin perusajatus. Voisi myös sanoa, että todellisuuspako on poliittista. Ihmiset haluavat vaihtaa maisemaa, kun elämä potkii päähän. Entisajan tehtaissa työskennelleet nuoret naiset olivat romanttisen kirjallisuuden suurkuluttajia. Siksi romanttisen kirjallisuuden perusteemoihin kuuluu köyhä tyttö, joka lopulta saa unelmiensa prinssin. Naisten arjen muodosti surkeasti palkattu ja kurjissa olosuhteissa tehty yksitoikkoinen työ, jonka vastapainoksi oli tarjolla raskaita kotitöitä ja lastenhoitoa, mahdollisesti alkoholisoituneen aviomiehen passausta. Tästä kaikesta kertoo realistinen kirjallisuus ja historiantutkimus. Sietäisi muistaa tänäkin päivänä, miksi aikoinaan kamppailtiin 8 tunnin työpäivän ja monien muiden asioiden puolesta, sen sijaan, että pidetään niitä itsestäänselvyyksinä.

Keskiajalla elämä potki päähän myös aatelisia ruton, nälänhätien ja sotien muodossa. Kehitettiin ritariromantiikka palvelemaan kauniimman elämän kaipuuta. Veikko Litzen on kirjoittanut erinomaisen teoksen Keskiajan kulttuurihistoria. Joka tapauksessa ritariromantiikka ei sellaisenaan kuvaa keskiajan elämää yhtään sen paremmin kuin Harlekiini-pokkarit kuvaavat nykyaikaa. Kauniimman elämän kaipuu on mielestäni erinomainen termi kuvaamaan todellisuuspakoisuutta.

Historiallisen kirjallisuuden lisäksi kauniimman elämän kaipuuta eli todellisuuspakoa näkyy selvästi historian kuvaamisessa. En tarkoita tällä varsinaista tutkimusta, vaan yleistä historian esittämistä. Meistä on hirveän mukava toistaa tarinaa piispa Henrikistä ja Lallista. Nuijasota on samoin yksi osa myyttistä suomalaista historiaa - sellaisena kuin siitä on tavattu kertoa. Esimerkkejä kansallisesta mytologiasta riittää. Silti historian suuria kertomuksia pidetään vakavasti otettavina ja merkittävinä teemoina, ei todellisuuspakoisina satuina. Huolimatta Tuntemattomasta sotilaasta tai vaikkapa HBO:n Generation Kill -sarjasta menneisyyden sotilaat ja armeijat ovat sankarillisia taistelijoita hyvän asian puolesta. Meistä on hirveän mukava kuvitella ritarit ja muut soturit ylevinä ja puhtoisina, toistamassa huomattavan moderneja nationalistisia ja normatiivisia ihanteita.

En ole kirjoittamisen asiantuntija, mutta haluan tuoda esille kirjoittajan mahdollisuuden luoda todellisuuspakoisiin tarinoihinsa poliittista sisältöä. Terry Pratchett on fantasiakirjallisuuden puolelta erinomainen esimerkki. Hänen kirjoissaan yhteiskunnalliset teemat on luontevasti kudottu osaksi tarinaa, täysin vailla saarnaamisen tuntua. Hirmurykmentti (alkup. Monstrous Regiment) kävisi queer-teorian perusoppikirjasta, tehdessään samalla humoristisen uusintaversion "tyttö pukeutuu pojaksi ja lähtee seikkailemaan" -kirjallisuudesta, jonka teemoilla on tosielämän esikuvansa. Usein tosin vähemmän hohdokkaasti toimeentulovaikeuksien kanssa kamppaileva nuori nainen tälläytyi miesten vaatteisiin päästäkseen töihin esim. rengiksi, ja saattoi elää miehenä koko loppuelämänsä. The Tradition of Female Transvestism in Early Modern Europe on aihepiirin klassikkotutkimus.

Kirjailija tekee aina valintoja hahmojen ja tarinoiden suhteen. Onko valintojen aina toistettava tyypillisiä kaavoja? En missään nimessä peräänkuuluta poliittisesti korrekteja tekstejä, koska sellaiset tuppaavat olemaan ikävystyttäviä. Muttei ole mitään syytä sille, etteikö todellisuuspakoisella tarinalla voisi olla yhteiskunnallisesti merkittäviä ulottuvuuksia.

Kauniimman elämän kaipuun merkitys itsessään on myös yhteiskunnallista. Mitä kertoo nykyajasta se, miten suosittua "kotoilu" on? Ihmiset haluavat sisustaa, harrastaa käsitöitä, askarrella, laittaa ruokaa, leipoa fantasiakakkuja, sekä tietenkin lukea todellisuuspakoista kirjallisuutta. Vintage ja vanhan arvostaminen kertovat paitsi ekoajattelusta myös nostalgiasta. Fiftarius, keskiaikaharrastus, omavaraistaloudesta haaveilu tms. on toki jo itsessään hyvin todellisuuspakoista. Halutaan jossain määrin vaihtaa maisemaa mielikuvitukselliseen menneisyyteen, jossa "kaikki oli paremmin". Kuten löydetty runo ATC:ssäni Menneisyys kertoo.;)


 *****
Valokuvan olen ottanut Astuvansalmella vuonna 2007. Kaiken ikäisillä ihmisillä täytyy olla mahdollisuus jäädä ihmettelemään elämän pieniä asioita - vaikka sitten kameran kanssa. Muuten missään ei ole mitään mieltä.;) Ja kun kaikenlaiset pelit (esim. Sims) ovat mitä parhainta todellisuuspakoa, lisään tähän näytiksi yhden osuvasti nimetyn virtuaalilemmikkini. Ainakaan tällainen keräilyharrastus ei kartuta roinaa kotiin.;)


Pet's name: Sadun Lumo
Adopt virtual pets at Chicken Smoothie!

Tukholman risteily 2011 matkakuvia

Sain viimein aikaiseksi tehdä taiteellisin perustein valikoidun setin Tukholman risteilyltämme vuonna 2011.

Yhdessä kuvassa vanhasta kaupungista on mukana kahvila Sven Vintappare, josta on tullut jonkinlainen kantapaikka. Se on 1700-luvun talossa, pieni ja mukava, aika perinteinen. Löytyy turistikatu Västerlångatanin sivukadulta.

Muita vinkkejä Tukholmasta:

Edellämainitulla Västerlångatanilla sijaitsee scifi-kirjakauppa, joka myy scifiä, fantasiaa, kauhua, roolipelitarvikkeita, roolipelejä, lautapelejä, yms.

Drottningatanilla lähellä vanhaa kaupunkia sijaitsee Drottningatans bok och bild, josta löytää edullisia ja nättejä postikortteja.

Kesäisin satama-altaassa seilaa vesibussi, jolla pääsee melko läheltä Vikingin terminaalia kaikkiin tärkeimpiin alueen kohteisiin. Kiva vaihtoehto kulkemiseen.

Skansen on upea paikka historiasta ja eläimistä kiinnostuneille. Nordiska muséetissa (kansatieteellinen museo lähellä Skansenia) on tullut käytyä useamman kerran, mielenkiintoisia näyttelyitä.

ATC Näetkö? 1/2 ja 2/2

Näetkö? 1/2 ja 2/2. Näitä ATC:tä olen suunnitellut jo pidempään. Printtasin omat valokuvani valokuvapaperille, 1/2 on aitan ovi Skansenilta Tukholmasta. 2/2 on Seitsemisen kansallispuistosta aarniometsäpolulta, jolla oli pituutta vain n. 2 km - suosittelen! Valitettavasti skanneri ei tuota haluttua lopputulosta, kun korteissa on näiden helmien kaltaisia ulokkeita. Nauhanpätkä 2/2:ssa on vihreävalkoista Raggegarnia, jota pihistin Jussin neulekorista ja punoin letille.

Jalkakirja

 

 

Hän tahtoi kirjoittaa kirjan.
Hän tahtoi maalata ihmisen sielun sanoillaan.
Hän tahtoi tarinoida maailmalle kaikki hullut unelmansa, kietoa lukijan kudelmiinsa, saada rakastumaan ja vihaamaan, tuntemaan elämän kauniin haurauden.

Hän juoksi alas portaita.
Hänen verensä paloi kulkea eteenpäin.
Hän halusi tuntea seikkailun riemun jokaisessa päivässään, eikä koskaan muistanut katsoa jalkoihinsa.

Kipu saa tuntemaan, että on elossa.

Kun tietää elävänsä, olisiko aika rauhoittua kirjoittamaan?


*****
Pakinaperjantain haasteen tekstini syntyi tällä kertaa joidenkin edellisellä viikolla kirjoittamieni kommenttien pohjalta. Ne herättivät taas ajattelemaan sitä, miksen ole saanut kovinkaan kummoisesti tekstiä aikaiseksi aiemmin. Siihen on monta syytä, joista tämä ei ehkä ole tärkein, mutta hyvin huomionarvoinen. Elämässä on niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Asioita, joita jää mielihalusta kartoittamaan. Lopulta löytää itsensä kiroamasta vuosia, joiden aikana on saanut aikaiseksi vain liian monta nilkkavammaa.

Vaan miten muuten sitä osaisi antaa osan sielustaan tarinansa hahmoille? Eikä kirjoittamiseen tarvita jalkoja, kun metsäpolut taas kutsuvat, ja Jussi saa aiheen vitsailla tarpeestani saada kanta-asiakaskortti päivystykseen. Onneksi sentään asumme hissitalossa.;)

Kuvasatoa eräältä seikkailulta syksyltä 2010. Taustana kuuran peittämiä perunalaatikon pohjia - laatikot kuivuivat ulkona pesun jälkeen.

Syyskampa, seurannan osa 3

Viime tippaan meni tämä seurantaviikko.;) Tällainen pihlaja nyt on. Pihan eräässä toisessa yksilössä, joka näkyy keittiömme ikkunasta, on jo ruska pidemmällä. Siinä ei ollut yhtä paljon kukkia eikä siten marjojakaan - mahtaako jotenkin liittyä aikaisempaan kellastumiseen?

Syyskampa, vakiokohteen seuranta jatkuu

Eilen kuvattu pihapihlaja oli jonkin aikaa räkättirastasparven buffet-pöytä. Siipien suhina yhdistettynä räkättien muihin ääniin oli huumaava kokemus parvekkeella. Kuin olisi keskellä lintutarhaa. Vaikka eläisi miten täyttä elämää, täytyy olla aikaa kokea lintuelämyksiä.:) Nyt pihlajassa on enää lehdet ja ehkä jokunen yksittäinen marja. Parkkipaikan viereinen puu ei rastaille kelvannut yhtä hyvin. Ehkä ne saivat tässä ruokailla rauhassa? Kiireetöntä elämää räkättien malliin.;)

Makroviikot - värikäs ulkokuva

Sieniretken satoa.:) En ymmärrä sienistä paljoakaan, enkä ole ikinä sienestänyt - paljasjalkainen kaupunkilainen kun olen taustaltani. Nämä komeat väriläiskät kirjavoittivat tien viertä ja havaitsin ne sattumalta ulkoiluttaessani koiraa sukulaisten luona.

Makroviikkojen haasteessa piti tällä kertaa ottaa värikäs ulkokuva. En tyytynyt valitsemaan vain yhtä esittelykappaletta, pitäähän sieniä olla korissa monta.;)

Ps. Valitettavasti vanhan PowerShotin käsivarainen tarkennus ei pysty tämän parempaan. Haaveissa on joskus päivittää pokkarista digijärkkäriin, mutta toistaiseksi siihen ei ole varaa.

Aamukampa - kohti syksyä, osa 1

Pihlaja, elämän puu, pyhä puu. Pihlajia kasvaa pihalla monta, mutta kyllä kerrostalossa tarvitaankin useampi kodin suojelija.;)

Kuva on otettu parvekkeelta. Aamukammassa on tarkoitus seurata syksyn etenemistä kuvaamalla samaa kohdetta. Halusin toisaalta sisällöltään inspiroivan kohteen (pihlajaan liittyvä kansanperinne + olen aina pitänyt niistä) ja toisaalta helposti kuvattavan. Jos vaikka saakin flunssan tms. pystyy silti osallistumaan syysseurantaan.

Kameran tyyppi on Canon PowerShot A520 ja sillä olen kuvannut vuodesta 2004 lähtien kaiken paitsi kännykameraotokset.

Kirjallisia kirjanmerkkejä

Skräppisivun näet oikeassa koossaan täältä. Hain kirjaston kierrätyspisteestä pari vanhaa ja huonokuntoisempaa kirjaa, koska en hyväkuntoisia raaskisi repiä.;) Sisällölläkin on väliä - hyvää kirjaa en halua tuhota, vaikkei kunnossa olisi kehumista. Sen sijaan nämä B-luokan jännärit ja romanssit kelpaavat askarteluun varsin hyvin. Keksin kokeilla taitella sivusta kirjanmerkkejä ja siten nämä neljä syntyivät. Linnunkuvalliset lahjoitin ystävälle, yhden Jussille ja yhden pidän itse.

Haastan blogin lukijat tekemään kirja-aiheisia kirjanmerkkejä! Laittakaa linkit kommentteina tähän alle, odotan kovasti näkeväni muiden tulkintoja aiheesta.=) Haasteella ei ole palkintoa eikä määräpäivää.

Kiitokset skräppimateriaaleista: Junosplace, Magickal Scraps (osoite vanhentunut?) ja Raspberry Road Designs

Ps. *Kaikki muu* kuvassa paitsi kirjanmerkit on peräisin edellä mainittujen saittien ilmaismateriaaleista. Kirjanmerkit kuvasin alkujaan puulaatikon päällä, mutta vaikka tausta oli nätti, se vaikutti olevan skräppisivussa liikaa.;)

Itävallan matkakuvia

Kesän askartelutauon aikana on tullut harrastettua valokuvausta. Sikäli kuin satunnaista digipokkarilla räpsimistä voi harrastuksena pitää.;)

Lomakuvia Itävallasta taiteellisin perustein valikoidussa setissä

Ensimmäisenä Seefelder Jochilta otetut kuvat. Riippuliitäjästä alkaen siirrytään Innsbruckin Seegrubelle. Järvikuva on Achenseeltä. Ruusu, suihkulähde ja pihavalo ovat Michael Ende Kurparkista Garmisch-Partenkirchenistä. Sen jälkeen muutama kuva Innsbruckin vanhasta kaupungista ja pari Inn-joelta. Lopuksi kaksi kuvaa Mittenwaldista.

Jussin blogissa matkakertomus ja lisää kuvia

ATC Lennä tänne lintuseni, tule tänne tuttuseni

Lennä tänne lintuseni, tule tänne tuttuseni. In English: Fly hither, little bird on high, Come hither, my feathered friend. Värttinä: Tuulilta tuleva. Tämä kortti on tehty P*skarteluhaasteeseen.

Kortin inspiraationa toimi räkättirastaspari, joka päätti rakentaa pesän parvekkeellemme. Saimme seurata lähietäisyydeltä räkättien elämää muninnasta poikasten pesästä lähtöön. Se oli ainutlaatuinen kokemus, parempaa kuin luontoelokuvat.

ATC Hunajatassu

Käkikortti Sound of the Forest olisi mennyt kahteen kertaan. Toiselle kysyjälle tein karhukortin King of the Forest. Kun sekin olisi mennyt kahdesti, tein vielä tämän Hunajatassun. Eläinpostimerkit loppuivat, joten käytin omaa valokuvaani. Karhun kuvasin 2009 Skansenilla.

Koko tämä "tilausten" tulva on tuntunut hieman väsyttävältä. Vaikken ole sinänsä tehnyt kuin kaksi "ylimääräistä" korttia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että työskentely rupeaa muuttumaan sitä epämiellyttävämmäksi mitä enemmän samantyyppisiä kortteja tekee. Tämä ei koske korttisarjoja, koska niissä on aina takana jokin idea, jonka vuoksi sarja on yhtenäinen. Sen sijaan näissä muuten vain samanlaisissa alkaa olla tehtailun/pakkopullan makua näin tekijän kannalta. Alan oppia omasta kortinteostani, että idea ja henkilökohtaisuus on tärkeää. Niin kauan kuin minulla on jokin suhde tekeillä olevaan ATC:en, sen työstäminen on hauskaa ja rentouttavaa.

Toivottavasti saan pidettyä mielessä tämän tunteen, etten enää jatkossa sorru ehdottamaan vaihtoja korteista, joille minulla ei ole tarjota valmista vastinetta. Toinenkin hieman vastaava vaihto on vireillä, mutta sentään puuttuvat kolme korttia ovat sellaisia, joita olen suunnitellut viime syksystä asti. Tarkoitus on tehdä sarja vanhoja valokuvia.

ATC Fires of the Evening

Tämä kortti syntyi alkujaan Gardenin sivutuotteena, puutarhajätettä siis.;) Minulta jäi yli keltaista ja punaista akryylimaalia, joten sutaisin ne yhteen korttipohjaan. Kun värit olivat kuivuneet, mietin mitä tästä tehdä. Tuli sitten mieleen, että tuossahan olisi täydellinen auringonlasku. Ja leimasta löytyy nuotiokin. Kokonaisuutena tykkään tästä kortista kovasti.

Emme harrasta varsinaista retkeilyä (metsässä kävelyä kylläkin), mutta käymme välillä ulkoilualueella istumassa tulen äärellä. Siellä on hieno tunnelma, kun olemme iltasella kahdestaan luonnon keskellä puiden rätistessä. Ne kerrat ovat henkireikä stressin keskellä. Jotain alkukantaista viehätystä on tuossa yhtälössä.

ATC Garden

Nämä postimerkkikortit eivät varsinaisesti ole yksikään suosikkejani. Silti tätäkin oli kiva tehdä. Ajatukset ovat joka tapauksessa viime aikoina pyörineet puutarhanhoidon ympärillä. Olisi kiva perustaa vaikka pieni yrttimaa parvekkeelle. Olen jo pidempään haaveillut vanhanajan pihapiiristä, jossa olisi omenapuita, marjapensaita ainakin yksi ja pieni kasvimaa. Ehkä perunamaakin voisi olla. Luin hiljattain, että nuoret nykyään haikailevat juuri tuollaista puutarhaa. Halutaan kasvattaa ruoka itse ja kukat eivät ilmeisesti muillekaan ole niin tärkeitä.

Tuntuu hieman hassulta olla tahattoman trendikäs, varsinkin kun puutarhaohjelmista saa aivan toisen käsityksen siitä, mitä ihmiset haluavat. Niissä tehdään hienoja virityksiä ja lykätään soraa tai laattakiviä pihalle. Itse en lähtisi vastaavaan muuten kuin Simsissä, jossa on kiva luoda virtuaalisia puutarha-asetelmia. Kukkien hoito tuntuu tylsältä ja turhalta ajatukselta (simeillänikin on automaattinen kastelulaite). En varsinaisesti haikaile kuopsuttelemaan maata. Haluan tuoreita yrttejä, marjoja, omenoita ja sellaista. Jos niiden eteen on tehtävä töitä, se on kaiketi vaivan arvoista.

Tosin on mahdollista, että kaikki nämä haaveeni ovat turhia, minullahan on viherpeukalo keskellä kämmentä. En ole vielä tähän ikään mennessä saanut yhtäkään viherkasvia pysymään hengissä, lukuun ottamatta lapsuuteni anopinkieltä. Olen tappanut jopa kaktuksen. Viimeksi yritimme kasvattaa basilikaa joitain vuosia sitten, mutta sekin kuoli. Ehkä päädymme ostamaan yrtit Prismasta kuten tähänkin asti. Mutta haaveita on aina hyvä olla.;)

ATC King of the Forest

Tämän kortin oli tarkoitus valmistua vielä eiliseen jatkuneen postimerkkimaratonin puitteissa. Tein sen ensisijaisesti, koska Sound of the Forest olisi mennyt kahteen kertaan ja lupasin toiselle kysyjälle ilmoittaa, jos teen samantapaisen kortin. Tämä karhupostimerkki on myös oikein kiva.

ATC Sound of the Forest

Käki kukkuu metsässä. Jos olisi enemmän metsälintupostimerkkejä, saisi tästä vaikka sarjan. Tämä kortti valmistui ATCs For All postimerkkimaratonin puitteissa.