tiistai 7. kesäkuuta 2011

Meidän ensimmäinen ovikoristeemme


Tein tämän ovikoristeen vanhaan asuntoomme vuosia sitten. Se on muotoiltu suolataikinasta eli taikataikinasta veitsen avulla, paistettu matalassa lämmössä ja maalattu peiteväreillä. Viimeisen silauksen antoi kimalleliima. Koiruli ei ole enää käytössä - uusi asunto ja uudet kujeet. Vuosien varrella siltä hajosi yksi tassu oven paiskautuessa kiinni epätavallisella vauhdilla, mutta mitäpä ei pikaliima korjaisi.;)

ATC Peasant Horse ja Viking Horse


Peasant Horse


Viking Horse

Mielikuvituksettomasti nimetyt kaksi heppakorttia syntyivät Sannan luona askarrellessa. Oli oikein kiva päivä.:) Teimme kortteja ATCs For All -foorumin All Types of Art (niin kai se ATART sanotaan) -maratonin puitteissa. Ensimmäinen heppa on se, jolla sadun talonpojan poika ratsasti pelastamaan prinsessaa. Toisella taas viikinki ratsasti seikkailuihin. Tarkoitukseni oli aloitella satuhevosten sarjaa. Tosin unohdin mallikappaleet eli heppalehden kotiin ja nämä on siten piirretty vapaasti.

Sanna kysyi, miksi piirrän nimenomaan hevosia. Yksinkertainen peruste siihen on, että heppahulluna teininä en juuri muuta piirtänytkään.;) Harjoitusta kertyi vuosien varrella niin paljon, että näin taideharrastusta uudelleen aloitellessa hevonen lähtee kynästä ihan luonnostaan. Toki edelleen niistä tykkään ja käyn tallilla silloin tällöin. Tietyllä tapaa harmittaa, etten aikoinaan kerännyt monipuolisempaa kokemusta. Ihmisistä tulee enemmänkin kuvatuksia. Olen ajatellut päästä rajoittuneisuudestani. Ei kai ole koskaan liian myöhäistä ruveta harjoittelemaan? Toisaalta juuri nyt olen hivenen kyllästynyt ATC:n tekoon (väliaikaisesti toki, vaihtelu virkistää). Muitakin ikuisuusprojekteja on jatkuvasti työn alla ainakin ajatusten tasolla.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Robert Holdstock on kuollut

http://robertholdstock.com/bio kertoo Robert Holdstockin kuolleen jo 2009 marraskuun lopussa. En ole seurannut scifi/fantasia -piirien uutisia, joten huomasin tämän vasta nyt. Olen surullinen ja järkyttynyt. Etsin tietoa olisiko häneltä ilmestymässä jotain uutta ja Timesin muistokirjoituksen perusteella olisi varmaan ollutkin. Holdstockilta jäi kirjoitustyö kesken, hän oli vasta 61-vuotias. Guardianin muistokirjoituksessa kerrotaan syyksi E. coli. Valitettavan ajankohtainen bakteeri ja kuolema tuntuu tavattoman turhalta.

En ole vielä tehnyt mitään varsinaista muistokorttia tms. mutta ehkä Kansantarut / Vuoden kierto -sarjani ajaa tällä hetkellä asian? Olen melkein 15 vuotta fanittanut Holdstockia - siitä lähtien kun luin aikoinaan Alkumetsän ja sittemmin muutkin kirjat. Hänen suhteensa metsään ja mytologioihin on kolahtanut minuun täysillä. Siksi tuntuu sopivalta kirjoittaa tätä mustarastaiden täyttäessä ikkunan takaa aukeavan metsikön laulullaan.

maanantai 30. toukokuuta 2011

ATC Under the Elder Sign I ja II


Under the Elder Sign I


Under the Elder Sign II

Näissä oli ongelmana, miten kuvata kauhun tunnetta. Inspiraationa olivat H.P. Lovecraftin tarinat, joista nimikin johtuu. Nimenä Elder Sign yhdistyi HIM:n kappaleeseen Under the Rose.;) Nämä kortit valmistuivat ATCs For All runomaratonin puitteissa.

lauantai 28. toukokuuta 2011

ATC Sex Set -setti


Rakastajatar, 1/6


Ylpeä nainen, 2/6


Hän tulee, 3/6


Ménage à trois, 4/6


Päästiinpä keikkumiseen, 5/6


Hikinen suudelma, 6/6

Tämä kuuden kortin setti syntyi ATCs For All -löydetyn runouden maratonin puitteissa. Löydetty runous eli found poetry tarkoittaa sitä, että etsitään jokin kirjan tms. sivu, jolta leikataan sanoja muodostamaan runo. Olin tällä kertaa valmistautunut ennakkoon, joten Sex Set on hyvin mietitty kokonaisuus, ainakin mitä tekstiin tulee. Tykkäsin kovasti näiden korttien tekemisestä. Oma suosikkini on Ménage à trois, mutta Rakastajatar tulee hyvänä kakkosena.

Klikkaa kuvat isommaksi niin näet myös pois rajautuvat reunat.

Omatekoiset bebet


Digiskräppisivun näet oikeassa koossaan tästä. Eräänä kauniina kesäpäivänä vuoden 2009 puolella törmäsin Sillä sipuli -blogin reseptiin sinisistä bebeistä. Ohjetta piti tietysti kokeilla, mutta hieman muuteltuna. Pohjat syntyivät silikonisissa leivosmuoteissa murotaikinasta. Täytteeseen tuli meillä kuohukermaa, appelsiinin makuista tuorejuustoa (makuja voi vaihdella), sokeria ja vaniliinisokeria. Päällys tehtiin pelkästä sitruunamehusta ja tomusokerista. Koristeeksi ripoteltiin nonparelleja, jotka eivät tietenkään ole välttämättömiä. Maistuivat ihan aidoilta.:)

Digiskräppisivun osasista kiitokset: Shabby Princess, Binty Designs, CraftCrave ja NBK.

perjantai 27. toukokuuta 2011

ATC Madame Emma's Girls -setti


Ylhäältä alas: Sylvie, Josiane, Juliette - madame Emman tytöt. Nämä ilolintuset olisi voinut tavata Pariisin Pigallen alueella sata vuotta sitten.

Tein korttisarjan vuoden 2010 Elviira-neitini innoittamana. Lähinnä olin tyytymätön siihen ja päätin toteuttaa saman kaltaisen vision hieman paremmin. Kuvat printtasin valokuvapaperille.

Miksi juuri Pariisi? Koska 2007 matkalla kävimme Jussin kanssa myös seksimuseossa, joka sijaitsee historiallisella punaisten lyhtyjen alueella, lähes Moulin Rougen naapurissa. Tässä yhteydessä on pakko mainostaa Lonely Planetin matkaopasta, josta tuolla reissulla löysimme kaikenlaisia mielenkiintoisia vaihtoehtoja "pakollisille" kohteille.;)

ATC Lennä tänne lintuseni, tule tänne tuttuseni


Lennä tänne lintuseni, tule tänne tuttuseni. In English: Fly hither, little bird on high, Come hither, my feathered friend. Värttinä: Tuulilta tuleva. Tämä kortti on tehty P*skarteluhaasteeseen.

Kortin inspiraationa toimi räkättirastaspari, joka päätti rakentaa pesän parvekkeellemme. Saimme seurata lähietäisyydeltä räkättien elämää muninnasta poikasten pesästä lähtöön. Se oli ainutlaatuinen kokemus, parempaa kuin luontoelokuvat.

lauantai 21. toukokuuta 2011

ATC Mansikkala, 3H ja keittiö


Mansikkalan mökki, 3 huonetta ja keittiö, sijaitsee puolen hehtaarin tontilla. Vuonna 1952 valmistunut talo on peruskorjattu ja putket laitettu, mutta vaatii pintaremonttia. Pihapiirissä kasvaa omenapuita ja viinimarjapensaita. Tästä idyllinen koti sinulle, joka arvostat omaa rauhaa ja haluat kasvattaa itse ruokasi!

ATC Hunajatassu


Käkikortti Sound of the Forest olisi mennyt kahteen kertaan. Toiselle kysyjälle tein karhukortin King of the Forest. Kun sekin olisi mennyt kahdesti, tein vielä tämän Hunajatassun. Eläinpostimerkit loppuivat, joten käytin omaa valokuvaani. Karhun kuvasin 2009 Skansenilla.

Koko tämä "tilausten" tulva on tuntunut hieman väsyttävältä. Vaikken ole sinänsä tehnyt kuin kaksi "ylimääräistä" korttia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että työskentely rupeaa muuttumaan sitä epämiellyttävämmäksi mitä enemmän samantyyppisiä kortteja tekee. Tämä ei koske korttisarjoja, koska niissä on aina takana jokin idea, jonka vuoksi sarja on yhtenäinen. Sen sijaan näissä muuten vain samanlaisissa alkaa olla tehtailun/pakkopullan makua näin tekijän kannalta. Alan oppia omasta kortinteostani, että idea ja henkilökohtaisuus on tärkeää. Niin kauan kuin minulla on jokin suhde tekeillä olevaan ATC:en, sen työstäminen on hauskaa ja rentouttavaa.

Toivottavasti saan pidettyä mielessä tämän tunteen, etten enää jatkossa sorru ehdottamaan vaihtoja korteista, joille minulla ei ole tarjota valmista vastinetta. Toinenkin hieman vastaava vaihto on vireillä, mutta sentään puuttuvat kolme korttia ovat sellaisia, joita olen suunnitellut viime syksystä asti. Tarkoitus on tehdä sarja vanhoja valokuvia.