Syyskampa, vakiokohteen seuranta jatkuu

Eilen kuvattu pihapihlaja oli jonkin aikaa räkättirastasparven buffet-pöytä. Siipien suhina yhdistettynä räkättien muihin ääniin oli huumaava kokemus parvekkeella. Kuin olisi keskellä lintutarhaa. Vaikka eläisi miten täyttä elämää, täytyy olla aikaa kokea lintuelämyksiä.:) Nyt pihlajassa on enää lehdet ja ehkä jokunen yksittäinen marja. Parkkipaikan viereinen puu ei rastaille kelvannut yhtä hyvin. Ehkä ne saivat tässä ruokailla rauhassa? Kiireetöntä elämää räkättien malliin.;)

Katkelma kuvitteellisesta romaanista

- En osannut ajatella sitä noin, sanoin hänelle.
- Kuitenkin sinun on oltava ystäväsi tukena. Mieti vähän miltä hänestä tuntuu.
-Tietysti, en vain tajunnut.

Lähdimme kumpikin jatkamaan matkaamme. Lyhyt kohtaamisemme oli täysi yllätys minulle. Potkaisin kiven tien sivusta ojaan ja kirosin ääneen vihlaisua varpaissani. Isoäitini olisi moittinut minun kiroilevan kuin merimies. Jostain syystä hän tuntui seuraavan minua kävellessäni. Astuin tarkoituksella muurahaisen päälle ja kaduin välittömästi. Mikä oikeus minulla oli tappaa muurahaisia, vaikka niin tapahtui aina muuten tahattomasti?

*****

Tämä on osallistumiseni Pakinaperjantain haasteeseen katkelma kuvitteellisesta romaanista. En tiedä lainkaan, millainen romaani on kyseessä.;) Tämä pätkä voisi sopia useampaankin tyylilajiin.

Mitä fiktiiviseen kirjoittamiseen tulee, olen jumissa parin-kolmen tarinan maailmoissa. Yksi novelli, jonka piti valmistua kirjoituskurssilla aikaa sitten, muttei valmistunut. Haluaisin silti joskus kirjoittaa sen loppuun, puutteista huolimatta ja vaikken niitä korjaisi. Yksi on ikuisuusprojekti nuorten eläinfantasiaa. En tiedä miten sen käy. Ja sitten on tämä viimevuotinen NaNoWriMo-yritelmäni. Koska en muutto- ja remonttipuuhien vuoksi saanut siitä sanaakaan kirjoitettua, aion nyt yrittää uudestaan. Olen parin päivän aikana kirjoittanut uusiksi luonnosta, joka sisältää hahmojen luonneprofiileja. Tänään sain idean uuteen loppuratkaisuun, joka tuntuu täydelliseltä - kolmas kerta toden sanoo.;)

Olen useamman vuoden ajan - tai oikeastaan jo teini-iästä asti - jollain tapaa hautonut kirjoitusharrastuksen aloittamista/ylläpitämistä. Vaikeuksia vain riittää, isoin niistä on musta mörkö nimeltä perfektionismi. Sitä olen ruvennut selättämään ATC-korttien kautta ja pyrkimällä aloittamaan ja tekemään loppuun projektit sen sijaan, että hautoisin niitä pitkään. Tärkeä este on tietysti myös se kuuluisa muu elämä. Yliopistolla keskityin pitkään opintoihin siinä määrin, että luin muita kuin tenttikirjojakin vain loma-aikoina. Pään sisäiset vaikeudet ovat olleet osa arkeani todella kauan, mutta yhtä lailla kauan on vienyt oppia olemaan syyllistämättä itseään jaksamattomuudesta. Olla armollisempi itselleen, kuten psykologi neuvoi.

Toisaalta olen miettinyt, mahdanko olla liian eläväinen ja sosiaalinen olento malttaakseni istua yksin kirjoitustyön äärellä päivästä toiseen? Enkä osaa keskittyä, jos ympärillä on liikaa häiritseviä tekijöitä. Kun saavutan flown, raivostun keskeytyksistä. Hartiat ovat jumissa pahemman kerran, muut kivut ja sairaudet vaivaavat. Samat esteet liittyvät projektiin nimeltä ISO G (= gradu), jonka keskeneräisyys on yhtä lailla henkisenä tukkona muun kirjoittamisen tiellä. Ja lopulta kun olen todella iloinen ja pirteä, teen mieluiten fyysisiä juttuja. Paras kirjoitusvire syntyy lievästä tyytymättömyydestä. Mutta pyrin hyvään oloon ja nukkumaan yöllä, vaikka juuri alkuyö on parasta kirjoitusaikaa.

NaNoWriMo näyttäköön, olenko 35v. rajapyykin saavutettuani rauhoittunut ja kypsynyt tarpeeksi.;) Lataan aivan liikaa yhden kuukauden varaan, mutten tiedä parempaakaan konstia. Haasteisiin ja kursseille osallistuminen kehittää etenkin kirjoittamiseen ryhtymistä. Mutta olen päättänyt osallistua seuraavalle kurssille vasta kun olen todella saanut aikaiseksi jotain. Aikomusten ja teorian valtakausi saa nyt luvan vaihtua tekemiseksi. Jos jälki ei miellytäkään, sitä voi myöhemmin kehittää - sen sijaan, että pitäisi saada kerralla valmiiksi jotain täydellistä.

Sielukirja

Skräppisivun näet oikeassa koossaan täältä! Minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun Leena Lumi kysyi kirja-arvonnassaan kunkin sielukirjoja. Luin Kolme muskettisoturia ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana. Sitten toista, kolmatta, neljättä, jne. kertaa. Olin aivan ekstaasissa kun löysin jatko-osat, nekin, jotka eivät ole Dumas'n kirjoittamia. Dumas'n nimissä ilmestynyt Viimeinen muskettisoturi ei ole hänen kirjoittamansa, vaan nimi on alkujaan väärennetty.

Näistä muistoista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta riittänee todeta, että muskettisoturien ansiosta rupesin lukemaan ranskaa yläasteella ja espanjaa lukiossa. Opin paljon Ranskan historiasta ja vieläpä viinin kohtuukäyttäjäksikin (kauan ennen kuin oli lupa ostaa sitä, mutta se on toinen tarina).;) Koska en ikinä tiennyt haluaisinko olla enemmän muskettisoturi vai rakastajatar, harrastin miekkailua ja tein vanhojen tansseihin työväenopiston kurssilla 1600-luvun alun tyylisen puvun.

Miekkailuharrastus loppui jo lukiovuosien aikana muun elämän viedessä mukanaan. Internetin tulon myötä -90-luvun lopulla löysin silloisesta Yahoosta Club Dumas'n. Opin etten ole läheskään ainut fani maailmassa ja Japanissa oli jopa oma fanzine (fanilehti) muskettisotureista. Lienevätkö molemmat jo kuihtuneet? Pariisista ostin kesän 2007 matkallamme vanhojen aikojen muistoksi kirjan Sur les chemins de d'Artagnan et des Mousquetaires. Vaikka aktiiviset fanivuodet ovat kaukana menneisyydessä, olen osaltaan tänä päivänä se ihminen joka olen siitä 12-vuotiaan kirjaan rakastumisesta johtuen.

Kiitokset skräppisivun materiaaleista: Le Journal du Scrap, Junosplace, HG Designs ja Binty Designs.

Neulatyyny kahvikupissa

Kaikki meillä on myöhässä viime talven sairasteluiden takia. Mutta vähitellen uuden asunnon sisustus etenee ja siinä samalla harrastusvälineiden sijoittelu. Askartelutarpeeni ovat jo saaneet omat paikkansa työhuoneen kaapista. Mummoltani peritty ompelukone sen sijaan vielä odottaa vapaan pöytätilan raivausta. Projekteja olisi vaikka kuinka: tyynynpäällisiä, laukku, alushame, yöpaita. Ja mitähän vielä?;)

Nyt on kuitenkin jo hyvä uusi neulatyyny käytössä.:D Kaunis kuppi on Jussin vanhempien peruja. Huovutin äitini käytöstä poistetut polvenlämmittimet pesukoneessa ja leikkasin kupin korkeuden mukaan sopivaksi "nauhaksi". Rullasin villanauhan tiukalle kerälle ja tungin kuppiin.

Aiheen vierestä mainittakoon, että koulussa suoritin käsityön teknisen tunneilla, siihen aikaan kun vielä jaoteltiin lapsia jompaan kumpaan. Vuosien varrella on silti tullut treenattua koneompelua jonkin verran. Kaavoista en ymmärrä edelleenkään mitään saamastani opetuksesta huolimatta, joten kaikki on aina "jotenkin sinne päin". Toisaalta lähinnä väsäilen helppoja töitä suoralla ompeleella, kuten laukkuja, pussukoita, jonkun tyynyliinan ja yhdet verhotkin olen tehnyt.

ATC "Vähemmällä enemmän" ja onnittelukortti

Vähemmällä enemmän -kortin inspiraatio syntyi Hidasta Elämää -sivustolla julkaistusta tarinasta kalastajasta ja liikemiehestä. Tekstinä lukee: "Mikset sitten jää pyytämään lisää kalaa?" "Minulla on jo riittävästi perheeni elatukseen ja ystävillekin."

Vähemmällä enemmän on tehty Pajan Artin lehtimainoshaasteen B-kohtaa varten. Käytin siinä parkettimainoksen (Kodin Kuvalehdessä) kuvaa, vesivärilaveerattua kirjansivua ja kulmatarroja.

Tämän onnittelukortin tein iäkkäälle naispuoliselle sukulaiselle. Samalla se on osallistumiseni Pajan Artin lehtimainoshaasteen A-kohtaan. Käytin kortissa vitamiinimainoksen (Kodin Kuvalehdessä) kuvaa, kirjansivuja, vanhoja nappeja, samaa muikulta saatua paperia kuin vintage-haasteen kortissani, ja Piikulta vaihdon yhteydessä saatua kakkupaperia (jota muuten käytin myös P*skarteluhaasteen kortissa, vaikka unohdin mainita).

ATC Yay, Happy Birthday, me 35 y/o

P*skarteluhaasteen korttini kertoo tällä kertaa ikäkriisistä. Täytin hiljattain 35, mutten ole saavuttanut elämässä sitä mitä olin ajatellut. Toisaalta minulla on paljon muuta hyvää. Pystyisikö sitä olemaan tyytyväinen tähän ja siihen mitä olen tällaisena? Täytyy toivoa, ettei tule mitään pahempia terveysongelmia.

Kortissa teen samalla pilaa omista syvistä mietteistäni.;) 42 viittaa paitsi ikään, myös ja etenkin Linnunradan käsikirjaan liftareille, jossa elämän tarkoitukseksi selvisi 42. Harva kuolee kammottavalla tavalla muuten kuin kauhuelokuvissa tai erikoisemmissa olosuhteissa. Miksi ylipäätään pitäisi kriisiytyä iästä? Ehkä tämä on jokin myöhäisen teiniangstin (toivottavasti) viimeinen puserrus.

ATC "Elettiin sitä ennenkin"

Kasvovoide pitää olla vitaminoitu ja ties mitä, apteekin perusvoide ei kelpaa puhumattakaan muista vaihtoehdoista. Vaikka Daily Mail suosittelee nuorekkaamman ulkonäön takaamiseksi terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa ihmerasvojen sijaan. Toisaalta kyllä sitä ennenkin osattiin kaupata ja ostaa ihmetuotteita, eipä ihminen ole sadassa vuodessa miksikään muuttunut. Kuluttajansuojalait tosin on keksitty suojelemaan kansalaisia pahimmilta vedätyksiltä, muttei niistä ole käärmeöljykauppiaiden kitkijäksi.

"Elettiin sitä ennenkin!" voi huudahtaa monessa yhteydessä. Miksi asioista pitää tehdä olevinaan vaikeampia ja monimutkaisempia, yleensä kalliimpia, tuotteistettuja, identiteetin rakennuspalikoita? Emmekö ole enää omia itsejämme ilman hifistelyä? Mutta kuten sanottua, ei mitään uutta auringon alla. Markkinavetoinen identiteetin rakennus on varmaankin se radikaalein mullistus, kun minuutemme perustuu tiettyjen tuotteiden ostamiseen ja/tai ostamatta jättämiseen. Ennen vanhaan sanottiin, että joku on mainosten orja. Ja lapsena leikittiin ivallisesti hienostelijoita. En ihannoi muistoa, totean vain millainen oli ajan henki.

Onpa toki niinkin, ettei sitä ennen aina eletty. Kuoltiin sairauksiin, ruokamyrkytyksiin, onnettomuuksiin, jne. useammin kuin nykyään. Muutoksia on helppo vastustaa sillä perusteella, että "kun minä olin nuori kouluun piti hiihtää 20km mennen tullen ilman kenkiä, sudet söivät menomatkalla ja karhut paluumatkalla". "Kaiken maailman kypärät ja turvavyötkin ovat niitä nykyajan hömpötyksiä, joita ilman minun nuoruudessani elettiin, ja ihan terveenä ja ehjänä pysyttiin." Eihän sitä ennen ollut masennustakaan, apteekista kun sai laillisesti myrkkyjä, joilla ottaa itseltään hengen. Jos vaikka köyhyys ahdisti, kun piti kerjätä ruokansa ja lapset kuolivat nälkään tai kylmään.

Tällaisia kahdensuuntaisia ajatuksia mielessäni sisältyy ensimmäistä It's all about the Vintage -haastetta varten tehtyyn korttiin. Valokuva on itse ottamani, Tukholman Skansenilta. Toisesta taustapaperista kiitos muikulle, jolta sen sain vaihdon mukana. Taustan ja "tägin" kirjansivua tein ruskeammaksi kahvilla, siitä kun aina jää pannunpohjat.;)

Makroviikot - värikäs ulkokuva

Sieniretken satoa.:) En ymmärrä sienistä paljoakaan, enkä ole ikinä sienestänyt - paljasjalkainen kaupunkilainen kun olen taustaltani. Nämä komeat väriläiskät kirjavoittivat tien viertä ja havaitsin ne sattumalta ulkoiluttaessani koiraa sukulaisten luona.

Makroviikkojen haasteessa piti tällä kertaa ottaa värikäs ulkokuva. En tyytynyt valitsemaan vain yhtä esittelykappaletta, pitäähän sieniä olla korissa monta.;)

Ps. Valitettavasti vanhan PowerShotin käsivarainen tarkennus ei pysty tämän parempaan. Haaveissa on joskus päivittää pokkarista digijärkkäriin, mutta toistaiseksi siihen ei ole varaa.

Get Inspired! - Exit

Klikkaa kuvaa! Siten näet sen oikeassa koossaan. Bloggerilla ei tietyn levyisiä saa näkymään kokonaisina, mutten haluaisi pienentää tätä enempää.

Get Inspired! -haasteessa oli tällä kertaa aiheena valokuva ja uloskäynnit. En tiedä täyttääkö tämä kuva aivan tarkalleen tehtävänannon, mutta skräppäämiseen innostavia kuvia haettaessa tämä on minulle juuri sellainen. Kuvassa on 1950-luvulla rakennetun liiterin ja ulkohuussin ovet. Maalikin on alkuperäinen. Lapsena pihapiiri tuntui aina jotenkin mystiseltä, kiehtovalta. Kaivossa asui näkki ja saunassa saunatonttu. Nykyään kaivo on ummessa ja sauna purettu. Tämä on vain jäljellä - ensimmäinen ulkohuussikokemukseni ja edelleen käytössä oleva puuliiteri.

Mustaa ja valkoista - tunnetila

Levollisuus. Pinnan alla kasvaa jokin, suuri, levollisuus pysyy. Kauanko kestää? Jokin suuri kasvaa pinnan alla.

Mustaa ja valkoista -valokuvahaasteessa oli tällä viikolla aiheena tunteet. Käyttäen kameran mustavalkoefektiä kuvasin nousemassa olevan leipätaikinan keittiön tuolilla. Leivistä muuten tulee ihan sairaan terveellisiä.;) Sekaleipä (ruis, ohra, vehnä) tehtynä kukkakaalien keitinveteen, rasvana auringonkukkaöljyä.