tiistai 22. heinäkuuta 2014

Koiralenkillä

Koiralenkillä asussa, johon kuuluu kahdesta T-paidasta ommeltu hame ja vanha neulepusero, josta olen leikannut hihat ja poistanut olkatoppaukset.

Xena täytti kuun alussa 15v.

Blogi on jälleen viettänyt hiljaiseloa. Olen omistautunut kirjoittamiselle ja saanut romaanikäsiksen raakaversion valmiiksi.:) Runsaat 600 sivua mittaa tällä hetkellä, mutta editoinnin myötä sekin määrä tulee muuttumaan.

Jussi on samoin kirjoitellut romaanikäsiksen ensimmäisen version valmiiksi, sekä työskennellyt neuleprojektiensa parissa. Kuvia luvassa, kunhan tulee valmista.:)